Kohti TS Helenan syntyä
HYVÄT SAIL TRAININGIN YSTÄVÄT
Olen saanut säätiön johdolta mieluisan, suorastaan imponoivan tehtävän muistella Purjelaivasäätiön ja erityisesti sen lippulaivan, kuunari Helenan vaiheita, syntymää ja nuoruutta.
Toivon, että te kaikki Sail Trainingin ystävät voitte viettää niin sentimentaalisia kuin riemukkaitakin hetkiä kanssani menneitä muistellen
Ennen siirtymistäni seuraavien osien myötä yhdessä elettyyn elämään,
olen päättänyt tarjota arvoisille lukijoilleni pienen tiivistelmän vaiheista, jotka ovat johtaneet Suomen Purjelaivasäätiön perustamiseen ja perinteistä joita me kaikki yhdessä vaalimme.
Ilman tietoisuutta menneisyydestä ei voi ymmärtää nykypäivää.
Helenamme on peruskorjauksessa, juuri aikuisikään ehdittyään. Tulemme ensi kesäkuussa saamaan käyttöömme ”kasvojenkohotuksen” kokeneen , rouvasäätyyn siirtyneen kaunottaren.
LAIVASTOLIITOSTA MERILIITOKSI; PURJELAIVASÄÄTIÖ PERUSTETAAN
Nuoren, vastaitsenäistyneen Suomen pientä ja heikosti varusteltua Rannikkolaivastoa lokakuussa 1925 selkämeren syysmyrskyssä kohdannut traaginen onnettomuus, jossa menehtyi 53 nuorta merisotilasta, aikaansai kansanliikkeen. Sen seurauksena perustettiin Laivastoliitto vaalimaan meri- ja ennen kaikkea laivastoperinteitä .
Tänä päivänä Meriliitoksi muuttunut yhdistys on kaikki, myös kaupallisen merenkulun ja merenkäytön inhimilliset osa-alueet kattava organisaatio. Suomen Purjelaivasäätiö on Meriliiton aloitteesta perustettu säätiö, ensisijaisesti nuorison meri- ja ennen kaikkea purjelaivaperinteiden vaalimisen mahdollistamiseksi
MERELLINEN KASVATUSTOIMINTA
Merellisen kasvatustoiminnan merkitys tiedostettiin jo varhain. Tästä aiheesta kirjoitti suomalaisen johtamistaidon uranuurtaja opetusneuvos Antero Rautavaara Laivastolehteen jo 1930 luvulla. Laivastoliitto ottikin poikatyön ohjelmaan vuonna 1941. Syttynyt jatkosota esti kuitenkin sen aktiivisen aloittamisen. Vuonna 1943 toiminta kuitenkin pääsi alkamaan pienimuotoisten laivastopäivien muodossa. Päiviä järjestettiin eri puolilla Suomea. Päivillä meriupseerit luennoivat lähinnä laivastoon liittyvissä asioissa. Vierailipa joillakin päivillä itse maestro Georg Malmsten, joka vapautui palveluksesta -44, mutta ”Molli-Jorin” sydän sykki laivastolle elämänsä loppuun saakka.
MERIPOIKALEIRIT
Sitten koittivat sodanjälkeiset seesteiset vuodet. Laivastoliiton poikatoiminta alkoi lähentyä nykymuotoja. Ensimmäinen meripoikaleiri järjestettiinkin 1947 Luvialla. Leirille osallistui ”meripoikia” eri puolilta Suomea. Leirin ohjelmassa oli merenkulkuoppia, merimiestaitoja. meriteiden sääntöjä, merivoimien ja merenkulun historiaa kuin myös kauppalaivastoa ja sen kehitystä käsitteleviä luentoja. Eli kaikkea sitä mitä tämän päivän nuorisopurjehduksillakin, vain laiva puuttui. Toki, vaikka leiri pidettiin maissa, niin yhteistyökumppanit mahdollistivat väyläajoharjoitukset leirien lähivesillä.
Näitä leirejä järjestettiin eri puolilla rannikkoa vuosina 1947-65.
Leiritoimintaa jatkui 25 vuotta .
MERELLE
Laivastoliitto täytti 40 vuotta vuonna 1966 Nyt päätettiin aloittaa oikea ja aito merellinen leiritoiminta. Tämän koordinoijaksi tuli komentajakapteeni Leo Sarvimäki. Todellinen upseeri ja herrasmies.
Häneen minulla oli ilo tutustua paremmin hänen toimiessa myöhemmin perustetun Purjelaivasäätiön pääasiamiehenä.
Nyt suomalainen merihenkinen nuoriso pääsi kiinni siihen mistä oli kauan vain haaveiltu ja mitä oli muissa eurooppalaisissa rannikkovaltioissa harrastettu jo kauan. Nuorisopurjehdukset saattoivat alkaa Ensimmäiset purjehdukset tehtiin kaljaasi Astrealla, jonka sen omistaja raumalainen Hollming Oy antoi Laivastoliiton käyttöön korvauksetta. Kahtena ensimmäisenä vuotena järjestettiin neljä purjehdusta kumpanakin. Omistajan myytyä aluksensa siirryttiin käyttämään vuokrakalustoa. Käytössä oli kotkalainen kuunari Amphion, ja useampana kesänä vuokrattu Tukholman merimiesammattikoulun koululaiva Lys. Käytössä olivat vuorollaan myös puolasta vuokrattu Zew Morza sekä Helsingin Halkolaiturista tuttu kaljaasi Astrid.
Näitä purjehduksia järjestettiin vuosina 1966-77 yhteensä 39 kappaletta. Tässä vaiheessa on syytä mainita että tytöt olivat mukana ensimmäistä kertaa kaljaasi Astridin purjehduksella 1972. (Tänä päivänä ”feminismi” on saanut jalansijan ja tytöt ovat vallanneet lievän enemmistön purjehduksilla.) Tarve oli osoitettu. Roihu oli syttynyt Näillä purjehduksilla toimivat päällystönä pääasiassa nuoret meriupseerit.
PURJELAIVASÄÄTIÖ PERUSTETAAN
Laivastoliitto oli muuttanut nimensä -70 luvun alussa Meriliitoksi ja ulottanut näin toimintansa käsittämään koko merenkulun kentän.1973 Meriliitto käynnisti aktiiviset toimet oman koululaivan hankkimiseksi. Liitto totesi, että sen resurssit eivät yksin riittäisi hankkeen toteuttamiseen ja että sen tulisi saada hankkeeseen mukaan muita merenkulkuelinkeinoa edustavia tai sitä lähellä olevia tai sitä kannattavia piirejä. Yhteistyömuodoksi Meriliitto esitti muodostettavaksi säätiön.
Meriliiton koolle kutsumana pidettiin säätiön perustava kokous m/s Aallottarella 6.9.1973. Puhetta kokouksessa johti Meriliiton hallituksen puheenjohtaja, kommodori, valtiotieteen tohtori Kullervo Killinen. Hän oli todellinen intellektuelli, joka merivoimissa luomansa ansiokkaan uran jälkeen loi toisen merkittävän uran Suomen Tietotoimiston toimitusjohtajana ja kansainvälisen politiikan asiantuntijana. Tohtori Killinen toimi elämänsä loppuun saakka säätiön voimakkaana taustavaikuttajana. Perustavaan kokoukseen saatiin mukaan varsin edustava joukko perustajia. Säädekirja allekirjoitettiin ja näin olivat oikeudelliset toimet säätiön perustamiseksi suoritettu .
SUOMEN PURJELAIVASÄÄTIÖ – SEGELFARTYGSTIFTELSEN I FINLAND oli perustettu.
OMAN ALUKSEN HANKINTAAN
Kun näin oli pohja luotu oman koululaivan hankinnalle. Hallitus ei pitkään haikaillut. se asetti tilapäisen toimikunnan valmistelemaan hanketta. Tilattiin suunnitelma rakennettavasta kahvelikuunarista. Tutkittiin Brookereilla ympäri maailmaa myynnissä olevia kohteita.
Tutkittiin mahdollisia yhteistyöprojekteja. Kaikki nämä kiintoisat projektit kuitenkin lopulta raukesivat erinäisistä syistä. Varsin usein oli yhteisenä nimittäjänä raha. Laskusuhdanne oli alkanut, eikä yhteistyökumppaneiden löytyminen ollut muuttuneessa taloustilanteessa helppoa. Hallitus päättikin pitää hankkeen osalta välivuoden vuonna 1976, ja sijoittaa rahat turvallisella tavalla korkotappioiden minimoimiseksi.
Aikaa kului ja säätiön johto jatkoi valmisteluja. Primus motoreina valmisteluissa olivat intohimoiset hankkeen puolestapuhujat, edellä ansaitusti korokkeelle nostamani herrat, Kullervo Killinen ja Leo Sarvimäki. Lähimpänä toteutumista oli vuonna 1981 englantilaisen, vasta peruskorjatun kuunaripriki Phoenixin hankinta. Tämäkin projekti kuitenkin romuttui aivan viime metreillä.
ENSIMMÄINEN SÄÄTIÖN NIMEN ALLA
Elettiin syksyä 1982. Skop Bank of Finland oli palannut kilpailumatkaltaan. Käytiin neuvottelu kilpailuveneen saamisesta nuorisopurjehdukselle. Joulukuussa pankki ilmoitti luovuttavansa veneen korvauksetta käyttöön viikon ajaksi seuraavana kesänä . Pää omille purjehduksille saatiin avattua.
Kippariksi kutsuttiin, sittemmin säätiön pitkäaikaisena toiminnanjohtajana toiminut komentaja evp. Pekka Tuomisalo. Perämiehinä purjehtivat merikapteeni Jan Krogerus ja veneen matkalla kilpailussa mukana ollut Berndt Hartvall.
Lehti-ilmoituksella matkalle ilmoittautui peräti 450 nuorta joista mukaan arvottiin 18 nuorta. Onnistunut purjehdus päättyi säätiön 10-vuotis juhliin jäänmurtaja Avulle Helsingin Katajanokalle.
Osatavoite oli saavutettu . Ensimmäinen purjehdus oli takana.
”KAS LOKKI TUO…………..”
Koitti talvi 1984. Olin virkamatkalla Perniössä, Teijon telakalla. Siellä havaitsin hallissa kookkaan purjeveneen, joka tietysti purjehtijana kiinnitti huomiotani . Kiertelin ajatuksissani tuota hieman pullukkaa Ruotsin suomalaista neitoa . Peräpeilissä nimi Emeltina ja Ruotsin sinikeltainen lippu. Joku tiesi kertoa, että lipusta huolimatta se oli suomalaisvalmiste. Vene oli rakennettu neljää vuotta aikaisemmin Viinikan veistämöllä Luvialla. Kysymyksessä oli Sea Rower 51 tyyppinen kuunari.
En tuon kohtaamisen yhteydessä voinut aavistaa minkä ystävyyssuhteen tulisimme tuon neitosen kanssa lähivuosina solmimaan. Seuraavan kerran virkamatkani suuntautui Teijoon myöhemmin talvella. Silloin kuulin, että tuo ”hieman pullukka neitokainen” oli vaihtanut omistajaa. Uusi omistaja oli Suomen Purjelaivasäätiö- Toden totta. 14.2 1984 päivätyllä kauppakirjalla oli säätiö vihdoinkin saanut ikioman aluksen. Hanke oli edennyt nopeatempoisesti. Kaupanteon yhteydessä tohtori Killinen maksoi käsirahan. Aluksen hallintamalliksi päätettiin muodostaa osakeyhtiö. Sen perustamistoimet käynnistettiin välittömästi. Osake-enemmistön merkitsi Purjelaivasäätiö. Yhtiön nimeksi rekisteröitiin Suomenlahden nuorisopurjelaivat Oy.
Alus oli koululaivaksi pieni, vain 16,5 m pitkä, mutta se oli kuitenkin oma. Haave oli toteutunut.
Ensimmäiset elinvuotensa Emeltina neiti oli purjehtinut kovin keskeneräisenä Göteborgin vesillä. Kevään aikana aluksella tehtiin muutostyöt , joilla sen sisustus rakennettiin valmiiksi ja se
varusteltiin koulualukseksi.
Koitti kesä . Järjestettiin kilpailu aluksen nimeksi. Kilpailun voitti Johanna Fräki ehdotuksellaan Lokki Joonatan. Lopullisessa vaiheessa kuitenkin Joonatan jätettiin pois, ja alus sai uudeksi suomalaiseksi nimekseen LOKKI. Alkoi hektinen toiminta. 18.06 Lokki lähti ensimmäiselle nuorisopurjehdukselle. Päällikkönä tuolla ensimmäisellä, Helsingistä Maarianhaminaan suuntautuneella purjehduksella oli merikapteeni Antero Nykänen ja perämiehenä kapteeniluutnantti Lorenz Andersson. Aluksella oli täysi miehistö, gasti ja 13 oppilasta.
Allekirjoittaneella oli ilo olla mukana Lokin kolmannella nuorisopurjehduksella. Ystäväni, komentajakapteeni Eero Auvisen toimiessa päällikkönä ja allekirjoittanut oli perämiehenä purjehdimme Helsingistä Rauman ja Maarianhaminan kautta takaisin Helsinkiin.
Tästä alkoi kohta kolme vuosikymmentä jatkunut taipaleeni Suomen Purjelaivasäätiön reipashenkisessä joukossa. Päivääkään en vaihtaisi pois Lokilla olen sittemmin purjehtinut kymmeniätuhansia meripeninkulmia. Olen ylittänyt sillä Atlantin useita kertoja. Olen osallistunut moniin Tallo Ships Race tapahtumiin. Osallistuimme sillä mm maailman suurimpaan suurten purjealusten tapahtumaan , Amerikan löytämisen 500- vuotis juhlapurjehdukseen, Kolumbus Raceen.
Lokki myytiin myöhemmin Helenan hankinnan yhteydessä. Se jatkoi kuitenkin vielä vuosia sen jälkeenkin säätiön käytössä vuokrasopimuksella.
MITTAVAA YHTEISTYÖTÄ
Lokin saama suurin suosio osoitti että toiminnalle oli sosiaalinen tilaus. Nuoriso tunsi toiminnan kiehtovuuden. Oppilaita ja myös päällystöön halukkaita riitti. Lisäkapasiteettia kaivattiin. Sitä saatiinkin yhteistyösopimuksia solmimalla eri tahojen kanssa. Mukana olivat mm Kuunari Raahen Fiia, kaljaasi Albanus, kahveliketsi Fei ja saksalaisen Mathias Engerin omistama Dåra af Rå . Kun lisäksi säätiö sai lahjoituksena Finnsailor 34 moottoripurjehtijan, joka myöhemmin lahjoittajan suostumuksella vaihdettiin hieman suurempaan Nauticat 43:seen sekä neuvostovalmisteisen katamaraani Raijan, niin nuorisolla oli mistä valita. Oppilaita ja mielenkiintoista merielämää riitti.
KOHTI ”OIKEAA” LAIVAA.
Tilausta oli, minkä purjehdusten suosio oli osoittanut. Haave suuremmasta ja ”oikeasta” laivasta eli. Selvittelyä oli kulissien takana tehty vuodesta toiseen. Syksyllä 1987 oli maamme taloustilanne muuttunut suotuisammaksi ja selvitystyö puhallettiin jälleen vauhtiin. Vuonna 1988 säätiön ”ikoniksi” perustellusti nimittämäni, komentaja evp.Pekka Tuomisalo aloitti toista jaksoaan säätiön toiminnanjohtajana.
Ensimmäisinä toiminaan hän alkoi aitoa partiopoikahenkeä osoittaen paneutumaan tehtävään uuden ”oikean” koululaivan aikaansaamiseksi. Tässä tehtävässä häntä tukivat voimakkaasti niin säätiön hallituksen puheenjohtaja DI Rolf Karlemo kuin koko hallitus yksimielisesti.
PALIKAT LOKSAHTAVAT KOHDILLEEN
Vuosikymmen vaihtui. Christian Johansson oli lukenut Segling lehdestä jutun Guy Ribadeau Dumasin suunnittelemista kuunareista. Innostus iski Crisseen. Käytyään tutustumassa kuunari Val de Marneen Ranskassa , teki hän muistion Purjelaivasäätiön hallitukselle. 25.09.1990 pitämässään kokouksessa säätiön hallitus totesi tyypin soveltuvan mitä mainioimmin Purjelaivasäätiön koululaivaksi. Pikainen yhteys aluksen suunnittelijaan. Neuvottelujen jälkeen asetettiin aikataulullinen tavoite. Aluksen tulisi olla valmis ja starttilinjalla Tall Ships Race kisassa Helsingissä elokuussa 1992. Aikataulu oli tiukka, mutta se toteutui.
Uudistuvaa Helenaa kaivaten
Ikisailori Rami
