STAF Suomen Purjelaivasäätiö
STAF on Facebook

News Feed

TAMMIKUU


Moi! Tällä Hellun nostoa kuvaavalla filminpätkällä voisin aloittaa blokisivut:

Hellun nostoa

(Löytyy myös  sivun oikeassa alalaidassa)

31.1 Telakalta

Tammikuu on lopuillaan ja pakkanen on kiristynyt niin paljon, että keskeytin hitsaukset telakalla. Hoputin kiirrehtimään eristystä, ja niinpä naapurikaupungista saapui 8 miehein ryhmä eristämään hallin 50 mm:n villalla. Samanaikaisesti öljylkäyttöistä isoa lämmitintä herätellään henkiin
ja hankitaan kaksi lisälämmitintä. On ennustettu, että täälläkin pakkanen laski alle -20C, mikä on paljon näin heikosti eristetylle hallille.
Toivottavasti huippupakkaset ovat vain hetken harmi ja pääsemme jatkamaan töitä. Aikataulu on kiireinen, eikä luppopäiviin olisi juuri varaa. Telakka on kyllä ilmoittanut, että työtä tehdään vaikka kolmessa vuorossa, jos tilanne vaatii.

Aluksen peltien paksuudet on mitattu, erittelyssä määritellyt kohteet tarkastettu ultraamalla ja tunkeumanesteellä. Maston hitsaukset, peräsin ja akseli yms. olivat moitteettomassa kunnossa. Peräsin akselin suoruutta ei ole vielä mitattu. Vanhan karilleajon jäljiltä peräsinakselissa lienee ollut hieman heittoa, mutta tuskin   Vaihdettavaa peltiä löytyi noin neliön verran. Yllätyksenä oli syöpymät verstaan akkukotelon aalla pilssissä. RST-akkukotelo oli syöpynyt puhki ja akut ehkä joskus keittäneet, jolloin happoa oli päässyt pilssiin. Hakatessasni pilsiin ruosteita, haisi siellä rikkihappo ja leka meni läpi kahdesta kohdasta. Keulapiikin kaaret tullaan hitsaamaan tiiviiksi, jotta kosteus ei tee enempää tuhojaan siellä.

Suunnittelutyö jatkuu edelleen ja tänään minulle on esitetty keittiö ensimmäinen versio, johon tulisi RST-tasot induktiolieden ympärille. Kaapistot jalloilla irti vesitiiviistä lattiasta. Keskilaivaan tulee pitkittäinen ritilällinen viemäri, jota kautta tasojen ja lattian pesuvesi johdetaan HVV-tankkiin jne. Näin saataisiin hygieniatasoa parannettua satamassa suoritettavan siivouksen aikana.
Webaston pakoputken tehtaan ohjeiden mukaiseen vetoon emme ole löytäneet ratkaisua, vesitankkien huohotus siirrettään mantookien jaloista keskilaivaan. PA-täyttö tulee isommaksi ja vain toiselle laidalle; RST-yhdysputken kautta täytetään toinenkin tankki. Puominkannatin kaari tulee siirtymään ruorimiehen penkin/liivilatikon sivulle siten, että siitä saadaan samalla tuki/selkänoja ruorimiehelle.

Kuvat nyt eivät kummia ole, mutta vielä ei ole näyttävää kuvattavaa valmiina, joten kärsivällisyyttä!   Timo

Ohjaamon sivuista tulee suorat, eritasoisten ja kokoisten koteloiden ja luukkujen pinnat oikaistaan tulevan huoltotyön helpottamiseksi. Samoin hätäuloskäyntiin tulee jatkossa pelkkä Lewmar kansiluukku ja kylkiin tulee nimi Helena vain maalattuna. Olemme vuosien varrella menettäneet niin monta teakkistä Helena kylttiä ja niiden alta pelti oli senverran paljon ruostunut, että nyt käytännön seikat voittivat ulkonäköseikat.



Blokia 18.1

Helena on saatu kokonaan peltihallin sisään ja juuri sopivasti, kun ensilumi tuli tänne Gdanskiin 15.1.2012.

Työt Helenalla ovat edenneet nopeasti. Naviska on irroitettu ja juuri hitsataan uusia koteloiden RST-pohjia kansilevyihin kiinni. Uusi ohjaamo tulee olemaan alumiinia
ja näin painoa säästyy arviolta 700 kg. Sitlooda on leikattu irti ja uusi 20cm kapeampi tulee tilalle RST-levystä. Samalla sivuvinssien koteloista tulee yhtenäinen ja keskelle kolmas vinssi.
Painoa pyritään sästämään myös poistamalla tyhjennysputkisto ja pumppu. Tilalle tulee osastokohtainen uppopumppu. Raskat metalliputkistot poistetaan ja tilalle tulee laskuituvahvistettu
luokitettu muoviputki ja läpiviennit HST.

Oheiset kuvat ovat vähän tylsiää, kun ympärillä on vain romua, mutta joillekin meistä ainakin tutuksi tulleita romuja!

Runko on tyhjennetty, kaikki putkistot irroitettu, konehuone on tyhjä. Parhaillaan mitataan pellin ja jäykisteiden paksuuksia ja näyttää siltä, ettei hitsauksia tarvitse tehdä juuri muualla
kuin keulapiikissä, jossa kosteus on ruostuttanut peltiä erityisesti väärin hitsattujen jäykisteiden alta. Konehuoneessa apukoneen alla on myös pistesyöpynyttä levyä, mutta ehkä siellä riittää täytehitsaus.
Sitten hätäuloskäynnin ja kuunarimaston alueen pilsseissä saatetaan joutua vaihtamaan pahiten syöpyneitä jäykisteitä.
Keittiöön tulee induktioliesi, kiertoilmauuni höyrymahdollisuudella, tehokas mikro. Suurin parannus on kuitenkin keittiössä se, että tila saadaan huuhtelukelpoiseksi. Jatkossa on laiturissa mahdollista huuhdella
tasot ja lattia vedellä.

Hätäuloskäynti tulee jatkossa olemaan vesitiivis, varustettuna  Lewmarin isommalla luukulla. Vesitiiviyden ja kulun helpottamiseksi jää uloskäynnin kaarimainen muoto ja liukukatto pois. Jatkossa luukku muistuttaa
messin tai hyttien kattoluukkuja.

Minulle oli ensimmäinen kerta kun näin harmaavesitankin auki ja olihan se yllätys! Suljettu pieni max 100l manusluukuton tila, johon on johdettu useita hankalasti huollettavia putkia. Jos vaan saamme tilan keittiön alta, niin laitamme
irtotankin sinne harmaavesikäyttöön. Nykyinen harmaavesitankki oli pahoin ruostunut ja koska se muodostaa isomaston jalan, on sen pysyttävä kunnossa, eli sen käyttö tankkina lopetetaan, jos vaan mahdollista!
Hitsaustöiden ja polttoleikkausten vuoksi hiekkapuhallus ja maalaus on siirretty helmikuun alkuun. Takilan kunnostukseen päästään lähiviikkoina, ja vasta kun hiekkapuhallukset rungossa ovat ohi. Mastot tullaan siirtämään samaan halliin, missä venekin on, mutta erottamaan tila muovilla tms.

Apukoneeksi Perkinsin tilalle on valittu Masen 34 KVA:n Yanmar koneellinen generaattori ja pääkoneeksi tulee Sisun 49 CTIM-4V moderni 180 hv:n moottori.
Merenkulkulaitteet  ja radiolaitteet tullaan uusimaan Furunoksi, joka on jo jo aiempien laitevalintojen vuoksi valittu merkiksemme.

Timo


4.1.2012 IP

Vuosi vaihtui täällä Gdanskissa kuivassa +9 asteen säässä. Ilotulitus oli mahtavin näkemäni, koska suuret raketit ammuttiin vanhojen upeasti valaistujen kirkkojen ja raatihuoneen tornien takaa.
Vaikuttaa, että täällä on ilmat jonkin verran kuivemmat ja lämpimämmät kuin siellä Kotimaassa. Pakkasta on ollut hiukan vain kolmena yönä  ja nytkin päivälämmöt ovat olleet 6-9 ast C.

Helenalla on aherrettu kiireellä, jotta koneet ja mökki on saadaan nostettua ylös ja pois. Sitten vasta kaarihalli voidaan viimeistellä Helenan ylle. Ohessa muutamia kuvia vanhasta naviskasta ja montusta.
Elämme juuri jänniä hetkiä, kun odotamme tarjousta uuden mökin ja sitloodan rakennusmateriaalin vaihdosta alumiiniin tai teräkseen. Alkujaan telakka tarjosi selvään ylihintaan RST-materiaalia, koska he halusivat vain paikkakorjata
vanhan mökin! En hyväksynyt hanketta missään nimessä ja nyt, kun he itsekin ovat nähneet tilanteen, niin uskon että tarjous tulee olemaan hyväksyttävä. Alumiinilla me säästämme jonkin verran painoa, mutta korroosio ongelmat on rosterilla helpommin hallittavissa. Naviskan kulmia ja eri tasoja tullaan oikaisemaan huollon helpottamiseksi, samoin sitloodaan tulee yhtenäinen säilytystila/vinssikotelo, johon varaudutaan hankkimaan myös uusi vinssipari kuunarimaston barduunoille.

Nyt kun täällä häärää ja pyörii Helenan ahtaissa tiloissa, niin on helppo ymmärtää laivasuunnittejoiden ja tekijöiden vaikeudet; Pieneen tilaan pitäisi ahtaa lukuisa määrä laivaluokan laitteita ja niille palohyväksytyt ja luokitetut putkistot, kiinnikkeet, kaapeloinnit yms. Hommalla on vielä se paha puoli, että nälkä kasvaa syödessä ja halutaan lisälaitteita, isompia koneita ja tuleviin määräyksiinkin olisi osattava varautua!

Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin yhteisymmärryksessä telakan ja tilaajan välillä. Korjaussopimus on hyvin kattava ja siihen on jopa kirjattu se henki, millä tätä Helenaamme tulee korjata. Nykyinen käyttö, liikennealue ja oppilaiden ammattitaidottomuus ja kokemattomuus kuitenkin osana miehistöä, ovat saaneet erittelyssä erityismaininnan.

Kohta kun Helena saadaan eristetyn katoksen alle ja lämpö sinne, niin päästään kuiviin sisähommiin!

Timo   



Hyvät Helenan ystävät.

Perjantaina 23 12.2011 aamupäivän aikana nostettiin Helena ylös Gdanskissa Activ telakan laiturille. Hetki oli herkkä ja jännittävä. Nosturina oli yli 40 vuotta vanha Venäjällä rakennettu
mahtava ponttoonikraana. Helena, joka painoi tuossa kunnossa 84 tonnia heilahti yläilmoissa troolarien ja rakennusten yli petilleen. Nosturissa oli modernisoitu säätötekniikka ja kaikki sen liikkeet olivat hitaita, mutta ihmeteltävän tarkkoja ja hyvin hallittavissa.

Tähän yhteyteen en halua liittää ruosteisen ja revityn Helenan kuvia, vaan jääköön muistoihimme tämä  filminpätkä Helenasta sen heiluessa korkealla vaijerin varassa.
Todettakoon tässä yhteydessä, että erityisesti mökki oli hurjassa kunnossa. Teak-listojen alla oli nyrkin mentäviä ruostereikiä. -Onni ja ihme, että naviskan vehkeet ovat pelanneet ilman oikosulkuja näin pitkään! Siis viimeinen hetki toteuttaa aluksen peruskorjaus!

Ennen nostoa oli aluksesta riisuttu mastot, navigointilaitteet, ohjaamo tyhjennetty ja karneeraukset irroitettu, putkistot konehuoneesta ja perähytit tyhjennetty. Seuraavaksi irroitetaan ohjaamo, nostetaan koneet vaihtoa/huoltoa varten sekä jatketaan purkutoimenpiteitä. Samanaikaisesti aloitetaan pohjan hiekkapuhallus ja levyjen paksuusmittaus.
Kun koneet, ohjaamo, sitlooda ja hätäuloskäynti on irroitettu, rakennetaan veneen päälle eristetty kaarihalli ja aloitetaan varsinaiset korjaustyöt.

Hyteistä irroitetut valkoiset ikilevyfaneerit paljastivat iloisen yllätyksen; Ruostetta ei missään, villat kuivia ja alkuperäinen pohjamaali hyvässä kunnossa. Lattiafaneerien alta toki löytyi ja löytyy vieläkin ruosteisia paikkoja, joissa merivesi on pilssin pohjalla maannut. Toistaiseksi kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei paljoa peltiä jouduta hitsaamaan. Ainoastaan turkkilevyjen kannatinlistoja, väliseinien liitosprofiileja ja ehkä keulapiikkiin uutta peltiä muutama neliö.

Noston päätyttyä kiirehdinkin samantien koneeseen ja kotiin Joulun viettoon. Palaan telakalle työn ja touhun keskelle 28.12 aikana. Silloin olemme saaneet jo päätökseen laitevalinnat ja suurin osa uusien laitteiden, purjeiden ja koneiden tarjouksista on käytettävissämme.   
Toivotan hyvää ja onnekasta vuotta 2012 kaikille lukijoille!       

Timo




Keulan Uv- mittauksia


Naviskan uutta rst-pohjaa


Hallin eristystä


Mökin nurkkaa


Vanha naviska


Mökin nurkkaa


Naviska laiturilla

Tallenna tiedosto:

TS Helena nosto1.MTS

VACON

Alfons Håkans

Turku

Vacon

Kasnäs

AKER ARCTIC

Kotkan kaupunki

Helsinki

Site sponsored by Tietovirta and Megative | CFML by Megative | Graphichs by 2do