Wärtsilä Activ FURUNO FINLAND Ålandsbanken Turku

  • STAF Online
  • STAF on Facebook

Ålandsbanken

Wärtsilä

Turku

Activ

FURUNO FINLAND

Danfoss

Turku

TSR Kotka

STI

Danfoss

TSR Turku

ARC 2015


ARC 2015 blogi on myös Facebookissa luettavissa;
Härät laineilla



Erilainen itsenäisyyspäivä
 
Härät toivottavat hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogin seuraajille!
Todennäköisesti hieman myöhässä kotimaan aikavyöhykkeeltä katsottuna, blogitehdaskin oli pyhäpäivän ajan suljettuna. Juhlapäivän viettäminen aloitettiin jo yöllä kahden aikaan, kun C-vahti käväisi laulamassa A-vahtia hereille hieman muunnellun Finlandia hymnin tahtiin. Liputus suoritettiin virallisten ohjeiden mukana kuudesta kahdeksaan, tarpeen mukaan jopa käsin valaistuna.
 
Linnan juhliin ei tänä vuonna ehditty, kun on tätä parempaa tekemista, mutta Vahinen salongissa järjestetiin vähintäänkin yhtä koreat kemut.
Päivän ateriat oli salakuljetettu Suomesta asti; lounaaksi herkullista hernekeittoa (hieman perinteisestä reseptistä poiketen soppa sisälsi enemmän nötköttiä kuin herneitä) ja juhlaillalliseksi peuran potkaa viimeisten perunoiden kanssa tarjoiltuna. Juhlavieraiden puvustus oli myös linnan tasolla, jokainen härkä oli reilun viikon tauon jälkeen vaivautunut laittamaan paidan päälle ja vieläpä kauluksellisen. Jos ensi vuonna kutsut presidentin bakkanaaleihin tulevat, lupaamme pitää saman varustustason ainakin kättelyihin asti.
 
Juhlallisuuksien ulkopuolisista tapahtumista mainittakoon toissapäivänä
(perjantai) bongattu massiivinen delfiiniparvi joka piiritti veneen noin vartiksi viihdyttäen miehistöä hyppelyllään. Tunnelma veneessä alkaa olemaan hilpeä ja odottava, maaliin on kirjoitushetkellä enää noin 400 mailia. Viime päivien teemana on ollut hieman vaisumpi tuuli päivisin ja varsinainen kiriminen on jäänyt yötuulien varaan. Onneksi, muun muassa Turun Blanko-ravintolassa tehtyihin havaintoihin perustuen, härät ovat yöeläimiä.
 
Seuraava päivitys tulee todennäköisesti maalialueelta, ja sitten saadaan mukaan myös kuvaa ja videota matkan tapahtumista.


Hyvällä tuulella
 
Torstaina 3.12. sekä Vahinen purjeet että härät ovat täynnä hyvää tuulta. Purjeet ovat pasaatin puhalluksesta pinkeät ja muita oman sarjan veneitä on saatu jälleen kiinni mailitolkulla. Öisellä kirjoitushetkellä navigaattorin ruudulle on juuri ilmestynyt sarjassa edellämme oleva paatti ja tiedossa on läpi yön jatkuva hurja takaa-ajo.
 
Miehistön päivään kuuluu päänahkojen metsästyksen lisäksi muutakin mieltä kohottavaa.
Verneri viettää 30-vuotispäiväänsä tavallisesta poikkeavassa ympäristössä ja tavallista paremmassa seurassa. Sankarin päivä alkaa hieman alavireisesti itsekeitetyllä, ja lopulta vastatuuleen heitetyllä, Café a la Neptunella (merivesikahvi). Juhlatunnelmaan päästään kuitenkin nopeasti, kun veneen hupenevista varastoista lahjoitetaan herralle korvaamattoman arvokas hyödyke, kylmä olut.
Iltapäivällä kannella kajahtaa sellainen onnittelulaulu koko härkälauman voimin, että yhdistyksen seuraavassa vuosikokouksessa on vakavasti harkittava mieskuoroksi ryhtymistä. Päivän kruunaa Jannen valmistama juhla-ateria, muutaman Michelin tähden ansaitseva fish & chips -annos, jossa päätähtenä on kokin itse keskiviikkona nostama 4,6-kiloinen dorado.
 
Torstaina juhlitaan myös toisen rajapyykin saavuttamista. Maaliin on enää 1000 mailia matkaa eli loppukiri voi alkaa. Facebook-sivuillamme on muuten käynnissä vielä perjantain ajan kilpailu, jossa ennustamalla Vahinen maaliintuloajan voi voittaa huikean palkinnon. Jos vauhti jatkuu tällaisena loppuun asti, voidaan jopa lunastaa alkutohinoissa äärimmäisen korkealle asetetut odotukset.

Terv, Härät

Rommilinjalla

Kirjoitushetkellä (tiistaina puolenpäivän aikaan) Rommilinjaksi ristitty
puolivälietappi on lähellä ja miehistön tunnelma sen mukainen. Aamusella
käännyttiin länteen vievälle "valtatielle" eli tavoitimme pasaatituulet.
Pienenä pettymyksenä liittymästä ei löytynytkään Teboil Pasaatihovia, josta
olisi voinut käydä ostamassa janoiselle miehistölle kylmät kokikset.
Suurempaa masennusta ei silti aiheutunut; spinnu ylhäällä vyörytään kohteen
suuntaan polttavan auringon ja Samun kasarihittilistan hyväillessä kaikkia
aisteja.

Aisteja on hyväilty myös ruuan muodossa, kaikki ateriat on syöty loppuun
viimeistä pisaraa myöten. Saa nähdä miten käy, kun tuoreet vihannekset
parin päivän sisällä loppuvat. Vahva luottamus on erityisesti B-vahdin
Ytteen ja Mosseen (Ilkka ja Sampo), jotka ammattitaitoisesti osaavat
suositella klassisen jauheliharuukkunsa kylkeen ruokajuomaksi "Aqua sin
gas" ja höysteeksi "Tabascos-kastiketta ja ketsuppia, maistamatta". A-
vahdissa on kuulemma kuvattu "Janin keittiössä" -kokkiohjelmaa; yhtään
jaksoa ei tosin ole päässyt yleiseen levitykseen. C-vahti vastasi tuoreen
ruuan kaipuuseen vetämällä ylös toistaiseksi ainoa kalan; Tapsa kelasi
sunnuntaiaamuna ylös "25-kiloisen barracudan" (virallisen punnituksen
päätelmä oli 2-kiloinen dorado). Janne loihti saaliista pari maukasta
välipalaa; sashimia soijalla heti noston jälkeen ja graavattuja suikaleita
seuraavalle aamupalalle.

Viimepäivien tasaisempi kyyti on mahdollistanut univelkojen kuittaamisen,
ehkä liiankin kanssa. Miehistön joukosta on raportoitu toinen toistaan
erikoisempia unia ja päällystön härkiäkin on havaittu "päivystämässä"
vaaka-asennossa salongin sohvalla. Onneksi ennusteiden mukaan tuuli on
yltymässä, jolloin heilumisen ja rynkytyksen myötä saadaan porukka jälleen
kuriin ja järjestykseen.

POINT OF NO RETURN
 
Raivokkaan alun jälkeen on päädytty hieman rauhallisemmille vesille. Vauhti on silti ollut sarjan kärkiluokkaa ja sijoitus nousee päivä päivältä. Eilen
(perjantaina) saatin jokin katamaraani ohitettua näköetäisyydeltä, muutaman mailin päästä. Myöhemmin iltapäivällä meinattiin nostaa spinnu ylös, mutta edellinen miehistö oli paketoinut sen sellaiselle rusetille, ettei sitä päästy kokeilemaan. Yöllä Vahinen piirittäneet ukkosrintamat toivat taas uutta potkua ilmavirtauksiin. Tänään suoritettiin ensimmäinen varsinainen kurssin muutos ja seuraavaa pohditaan säiden mukaan muutaman päivän jälkeen; isolla merellä liikkeetkin ovat suurempia.
 
Sää on ollut pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta mainio, aurinko on hyväillyt miehistöä aamusta iltaan useampana päivänä. Kaikki härät ovat saaneet pronssia pintaan ja ruori on pysyvästi aurinkorasvassa. Syksyiseen Suomeen sopeutuneen miehistön päät ovat myös hieman pehmenneet jatkuvassa paisteessa. Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä vahtivuorojen viihdykkeeksi näyttää kelpaavan mikä vain. Suosituimmat ajanvietteet ovat pilvikuvioiden bongaus, "vitsit", arvoitukset sekä arvaa julkkis ja autio saari -pelit.
Hyödyllisempiäkin hetkiä on vietetty solmukoulun ja kitaran soiton opetuksen muodossa. Hupia revitään myös päivittäisten askareiden suorittamisesta nopeasti vaihtuvissa kallistuskulmissa ja siitä, että aina löytyy jonkin vahdin edustajia vastaheränneinä tuijottamassa ja ihmettelemässä missä mennään.
 
Ainakin toistaiseksi luonnonilmiöissä on riittänyt ihmeteltävää. Meren sinisyys yllättää edelleen ja eläinkuntaankin on tutustuttu muuan muassa lentokalojen, itsevalaisevan planktonin ja aaltojen välissä liitelevien lintujen muodossa. Eilen auringonlaskun aikaan saimme vieraiksemme ensimmäisen delfiiniparven, joka pompahteli keulan tuntumassa ja päätti esityksensä muutaman metrin korkuiseen ilmaloikkaan. Videota luvassa, kunhan pääsemme nopeampien yhteyksien äärelle.
 
Kolme vahtia ovat nivoutuneet yhteen ja kasvattaneet omat luonteensa. A- vahti (Jan, Joni ja Verneri), jonka motto kuuluu "mihinkään ei oo kiire, mutta aina ollaan myöhässä", tunnetaan mediavahtina, joka taidokkaan ohjaamisen lomassa käyttää aikaa eksoottisten kuvakulmien etsimiseen ja hifi-virityksiin. B-vahti (Ilkka, Sampo ja Samu) eli myrskyvahti näyttää taikovan aina muutaman pykälän lisää tuulta ja pyyhkii hurjaa kyytiä eteenpäin varsinkin yöaikaan. C-vahti (Tapani, Janne ja Henri) taas näyttää olevan säiden suhteen onnekas; päivät painetaan vauhdikkaasti salongin ruokapöytää heilutellen ja yöt vietetään ilman sateen vaaraa romanttisessa kuunvalossa delfiinejä bongaten.
 
Loppuun vielä kaikille äideille terveisiä ja aurinkokannelle linnoittautuneen Jonin sanoin "Kyl nii pal kärssii saa!".


VAUHTI PÄÄLLÄ

Starttipäivän ongelmat saatin reippaasti korjattua ja pääsimme lähtemään reilun vuorokauden myöhässä. Alkuun kuuluva pieni pahoinvointi on jo selätetty ja miehistö toimii täydellä teholla. Tästä kertoo myös viimeisen 24h aikana taitettu 215 mailin matka. Alun kommellukset ovat kasvattaneet jo ennestään korkealla ollutta kilpailuviettiä. Ensimmäinen merkittävä päänahka otettiin jo tänään (keskiviikko) päivällä, kun kuulimme, että olimme jo saavuttaneet arccivihollisemme, Adelanten, päivän etumatkan ja pyyhkineet ohi kymmenillä maileilla. Kipparin pohjoinen reittivalinta vaikuttaa sen verran hyvältä, että lisää kiinniottoja on luvassa seuraavien vuorokausien aikana. Kirjoitushetkellä kolmas varsinainen purjehdusvuorokausi on alkamassa ja kannella on nähtävissä komea auringonlasku. Sääennusteen mukaan näyttää siltä, että saamme lähipäivinä pidettyä hyvää vauhtia yllä. Pientä kehitettävää toiminnasta toki löytyy, muutamat merivesikahvit on jouduttu lähettämään takaisin keittiöön. Seuraavissa päivityksissä avaamme tilannetietojen lisäksi myös veneen muuta toimintaa mm. ruuanlaittoa.



© STAF Suomen Purjelaivasäätiö | Site Engine By Megative Tmi