Le Marin-Tobago Cays-Marigot Bay-Le Marin

 Rommia ja piparia kutri Helenan kera (Joulupurjehdus 22.-30.12.2017)
  
22.12.2017 Ajolähtö
Joulupurjehduksen seilorijoukko – ketkä enemmän ja ketkä vähemmän karaistuneita merenkävijöitä – kokoontui puolenpäivän aikoihin leppoisissa merkeissä Le Marinin kolmoslaiturilla tutustumaan toisiinsa ja Vahineen.
Myös purjehduksen saloihin oli tarkoitus tutustua ensin teoriassa ja sitten vasta käytännössä, mutta teoria piti ohittaa ja käytäntö sai toimia opettajana, kun Vahinelle tuli ajolähtö laiturista. Ei siis muuta kuin pastan rippeet naamaan, purjehdusliivit niskaan ja kokka kohti avovettä.
Suunta otettiin kohti mukavaa poukamaa Martiniquen rannikolla. Siinä seilatessa kiskottiin mastoon keulapurje (genoa taisi olla nimi, ja fokastakin oli puhetta) ja ensimmäiset pääsivät käsiksi ruoriinkin. Ohjeita satoi oikealta ja vasemmalta jo vähän liikaakin, mutta ruori pysyi tiukasti hallinnassa, kenellä käsissä ja kenellä varpaissa.
Äkkilähtö oli niin kiireinen, että vaivalla ja hartaudella koottu soittolista unohtui kokonaan, mutta määränpääpoukamassa sekin puute korjattiin ja ilmoille kajahti sekalainen sarja joululaulujen parhaimmistoa. Tai no... Joka tapauksessa tunnelma oli korkealla ja yksi jos toinenkin totesi, että joulua voi kyllä viettää, vaikka talven valkohiutaleita ei ilmassa leijailekaan. Uikkarit päälle ja veteen vaan!
Yksi merenkulun perussäännöistä tuli selväksi alta aikayksikön: aina on hyvä syy ottaa olut – purjeennoston, ankkurinlaskun ja ties minkä tärkeän tapahtuman kunniaksi. Siksipä olutvarastot hupenivatkin jo ennen auringonlaskua, eli ei muuta kuin kumivene vesille ja kauppavaltuuskunta matkaan. Rantakylä oli pieni ja oluenhankintatehtävän onnistuminen epävarmaa, mutta kirkon vierestä löytyi kuin löytyikin toisella yrittämällä pieni puoti, joka pelasti purjehtijajoukon nestehukalta. Saaliilla selvittäneen ainakin seuraavaan iltaan.
Kun ilta alkoi kääntyä yöksi – tai niin luultiin, kun pimeys laskeutui, vaikka kello ei ollutkaan vielä edes kahdeksaa – ruvettiin pohtimaan seuraavan yön vahtivuoroja. Osalle osui iltavahti, toisille yövuoro, ja aamuvuoro pääsisi nostamaan purjeita päivänkoiton aikaan.
Illan päätteeksi päivitettiin vielä soittolista, jotta musiikki ei taukoaisi roamingyhteyksien ulottumattomissakaan. Valmiina seuraavien päivien seikkailuihin!
 
23.12.2017 Oksennus on iloinen asia
Yö jäi useimmilla lyhyenpuoleiseksi vahtivuorojen ja aikaisen matkaanlähdön takia – purjeet nostettiin jo aamuviiden jälkeen. Ja edellinen iltakin venähti soittolistaa kuunnellessa ja juomanhakumatkan saaliiseen tutustuessa. Aamulla väki olikin vähän vaitonaista, ja yhdellä jos toisellakin pahoinvointi yllätti, kenellä edellisillan, kenellä merenkäynnin vuoksi. Laidan yli käytiin kurottelemassa vuorotellen, ja muuten tuijotettiin tiiviisti horisonttia. Sisätiloihin ei monikaan uskaltautunut, ja sieltä tultiin usein pois kiireellä ja käsi suun edessä.
Iltapäivällä sisuskalut sitten jo rauhoittuivat, ja yksi jos toinenkin kävi kajuutassa lepuuttamassa silmiään.
Ohjelmassa oli koko päivän purjehdus, ja päivä kieltämättä tuntui aika pitkältä. Kaikki ainakin pääsivät vuorollaan ruorin ääreen, niin
leppoisammilla kuin kuoppaisemmillakin vesillä.   Avomerellä laiva keikkui
ja vesi pärskyi, ja saarten suojassa sitten mentiin liplattelemalla. Siinä sivussa kiristeltiin välillä purjeita, ja maallikot koettivat pysyä käryillä, kun kokeneemmat merenkävijät heittelivät keskusteluun ammattitermin toisensa perään. Ihan oma kielensä tuo sailish.
Alkuillasta saavuttiin Saint Vincentille Wallilabou Bayn satamaan, jossa tehtiin tuttavuutta paikallisten satama-apurien ja kaupustelijoiden kanssa.
Ruokavarasto karttuikin parilla tuoreella tonnikalalla ja erinäisillä eksoottisilla hedelmillä, joista keittiövääpelimme Riikka sitten loihti loistavan illallisen. Kylille ei kukaan jaksanut lähteä, vaikka Wallilabou Bay oli yksi Karibian merirosvojen kuvauspaikoista. Jack Sparrow tuskin olisi tullut vastaan satamakapakassa, eikä rannassa näkynyt kuin muutama hassu talo rivissä, ja siinä se. Uimaan kuitenkin pulahdettiin pienten kirkkaansinisten kalanlierojen keskelle.
Kun vahtivuorot oli jaettu, punkka kutsui. Seuraavana aamuna herättäisiinkin sitten jouluaattoon, vaikka se Karibian kulisseissa tuntuukin epätodelliselta.
 
24.12.2017 Avaa kaljasi kannella
Riisipuuroa ja pipareita ei ollut tarjolla, mutta muuten aattoaamu alkoi mahtavalla aamiaisella, jonka Riikka  taikoi taas kuin tyhjästä. Oli munakokkelia ja keitettyjä sipuliperunoita, ja köhäisille syntyi inkivääristä, limestä ja hunajasta terveyspommi, joka pitää taudin loitolla. Tujaus rommia päälle, ja teho on taattu. Musiikkiakin saatiin, mutta eräiden pettymykseksi Katri Helenan Joulumaa ei osunut soittovuoroon.
Varpunen jouluaamuna sentään kuultiin.
Satamajehujen piti tulla irrottamaan köydet kahdeksalta, mutta kun miekkosia ei näkynyt, homma päätettiin hoitaa omin voimin. Heikki kipusi ketterästi rantavallin päälle ja irrotti köydet pollarin virkaa toimittaneista palmuista. Sitten matkaan kohti Bequiaa.
Purjehdusmatka oli edellispäiväiseen verrattuna lyhyt ja meni nopeasti.
Siinäkin kuitenkin ehdittiin yhtä sun toista, ja matkalla käytiin läpi purjehduksen teoriaa ja käytäntöä. Teoriapuolella teroitettiin mieliin nestetankkauksen perusteita, ja kultainen sääntö kiteytyi ytimekkäästi
muotoon: avaa kaljasi kannella – eritoten, jos kalja on unohtunut pakkaseen turhan pitkäksi aikaa. Käytännön puolella perämies piti seilorioppilaille solmukoulun, jossa harjoiteltiin siansorkkaa ja paalusolmua. Harjoitus oli myös tarpeen, sillä kumivenettä piti sitoa kiinni alvariinsa. Aivan joka kerta se ei myöskään onnistunut ihan nappiin, ja taisi vene päästä hetkeksi karkuunkin...
Päivällä rantauduttiin Bequiaan, missä tutustuttiin paikkoihin, tehtiin ruokaostoksia ja hoidettiin maahantulomuodollisuuksia maahantuloviranomaisten kanssa. Takaisin palattua oli jouluillallisen aika, ja keittiövääpeli loihti jälleen esiin uskomattomia gourmetherkkuja rosollia myöten. Kastike tosin sai väen haukkomaan henkeään, etikan sijasta kun seassa oli wasabijauhetta, eikä sen kanssa ollut säästelty.
Jouluevankeliumi kuului totta kai ohjelmaan, kippari Jarkon ja yliperämies Martin esittämänä purjehdussäätiön tulkintana. Pipariakin saatiin. Ja rommia tietysti.
Ilta vaihtui yöksi, ja väki painui yksi toisensa jälkeen nukkumaan.
Seuraavana päivänä odottaisi matka Tobago Caysin luonnonsuojelualueelle.
 
25.12.2017 Kauneutta
Joulupäivänä nostettiin purjeet heti aamusta ja käännettiin kokka kohti Tobago Caysia. Bequianlahdella tehtiin näytteeksi jiippi, minkä jälkeen purjehdittiin takatuulessa pari-kolme tuntia.
Päivän ohjelmassa oli pelkkää kauneutta: sekä silmänruokaa että hipiän hoitoa. Tobago Cays osoittautui juuri niin kauniiksi kuin kuvissakin turkoosinvärisine vesineen ja liki valkoisine hiekkarantoineen. Kun oli kiinnitytty poijuun ja syöty pikainen lounas, lähdettiin tutustumaan vedenalaiseen maailmaan, kuka snorklaten ja kuka muuten vain uiden.
Kumivene kyyditsi lähisaaren rantaan, missä oli parhaat snorklauspaikat.
Reissu ei pettänyt odotuksia: kilpikonnia näkyi jo melkein Vahinen vieressä, ja niiden lisäksi nähtiin meritähtiä ja vaikka mitä muita mereneläviä. Silmänruokaa löytyi myös vedenpinnan yläpuolelta - enimmäkseen ilman yläosia ja joidenkin näköhavaintojen mukaan myös alaosattomissa.
Kilpikonnajahdin ja muun maisemien katselun jälkeen oli vuorossa STAF Spa:
kahvinpuruista, kookosöljystä ja hunajasta syntyi Riikan ja Majan käsissä kaikkien kuorinta-aineiden äiti, ja lisäksi kauneusasianaiset sekoittivat kurkun ja passionhedelmän siemenistä sun muista ruoanlaiton sivutuotteista semmoiset tahnat, että niillä hoitui koko kroppa varpaanväleistä partahaiveniin. Ihan kaikki eivät hoidoista innostuneet, ja osalta loppui usko kesken matkan, mutta sitkeimmät sissit veivät läpi hela hoidon. Näin kaunista porukkaa ei Vahinella ole varmasti koskaan nähty. Kahvinpurutkin varmaan haihtuvat kannelta viimeistään seuraavan aallon lyödessä yli laidan.
Vahinella on jo totuttu syömään ruhtinaallisesti, eikä tämä ilta ollut poikkeus. Paitsi että nyt mentiin lähisaareen syömään hummeria. Hiekalle oli katettu pitkä pöytä poikineen, ja siellä herkutteli useampikin venekunta. Pöydistä pääsi käyttöön myös alapuoli: kun saaren yli pyyhkäisi sadekuuro, pöydän alle pääsi suojaan sateelta. Vahinen miehistö ei kuitenkaan mönkinyt pöydän alle pyllistelemään, se kun olisi paitsi ollut hankalaa myös nakertanut katu-uskottavuutta. Siirryttiin siis suosiolla puun alle, missä suoja ei ehkä ollut yhtä kattava mutta asento huomattavasti mukavampi, ja sinne pystyi ottamaan mukaan myös viinimukin.
Hummereissa oli kokoa, näköä ja makua, eikä taatusti kukaan jäänyt nälkäiseksi. Päivystämään jäänyt perämieskin sai omansa, ja yksi hummeri jäi vielä ylikin, kun kyökkivääpelille oli varattu ylimääräinen kappale.
Sen lisäksi doggy bagiin päätyivät syötyjen saksiniekkojen tähteet, joista syntyisi vielä hummeriliemi. Voiko joku vielä sanoa, että veneessä ruokailu on askeettista? Ei tällä purjehduksella ainakaan!
 
26.12.2017 Housut pois ja paita vaihtoon
Tapaninpäivänaamuna ei ollut kiire lähteä mihinkään. Seilorit kömpivät punkistaan yksi toisensa jälkeen, ja aamupäivä vietettiin leppoisasti Tobago Caysin maisemissa. Mr. Best Price toi edellispäivän tilauksen mukaan tonnikalaa ja patonkia ja teki siinä sivussa kyökkivääpelistä lähes vastustamattoman naimatarjouksen. Miehistön onneksi Mr. Best Price sai kuitenkin rukkaset, ja aamupalaksi saatiin leipää ja juustoa jugurtin ja mangon kera.
Kun massut olivat täynnä, osa nautti auringosta tai nokkaunista Vahinella ja osa lähti snokkelien kera etsimään kilpikonnia, nyt lähirannan toiselta puolelta. Näkyvyys oli hyvä, ja pohjassa näkyi niin korallia kuin merisiilejäkin, mutta kilpikonnat pysyttelivät näkymättömissä yhtä pientä kilvekästä lukuun ottamatta. Virtaus ja aallokko olivat aika vahvoja, ja snorkkeliretkikunnan kokemattomampi osa ajautuikin suoraan riutalle, eikä pohjakosketuksilta ja käsipohjalta vältytty. Muutama pintanaarmu ja korallitikku sormissa siitä seurasi, mutta muuten päästiin säikähdyksellä.
Sitten lähdettiin purjehtiman kohti lähisaari Union Islandia. Pari jiippiäkin tehtiin, toinen enemmän ja toinen vähemmän tyylipuhtaasti. Tunti siinä ehkä meni, tai pari enintään.
Sanomattakin jo selvää, että tonnikalalounas räjäytti tajunnan.
Lounasta seurasi pieni flegmaattisuus. Sen voittamiseksi miehistö lähti tutustumaan Union Islandin tarjontaan, joka koostui hiekkarannasta ja parista rantabaarista. Ensimmäisessä baarissa oli myynnissä juomien lisäksi myös miesten purjehdusmuotia karibialaisissa kuoseissa, eikä mennyt kauankaan, kun mukaan oli jo hankittu vaatelahjat kapteenille ja perämiehelle, joiden vaatetuksessa oli matkan aikana jo alkanut näkyä aukkoja. Pienen tinginnän jälkeen aistikkaat havaijilaispaidat vaihtoivat omistajaa, eikä ollut epäilystäkään, etteikö lahja olisi mieleinen. Niin tyylikästä päällystöä ei Vahinella ole varmasti ikinä ollut.

27.-28.12.2017 Kymmentä solmua keskiyöllä
Seuraavaksi ohjelmassa oli etukäteen ehkä jännittävin osuus, eli yöpurjehdus Union Islandilta Saint Lucialle. Päivällä ajettiin ensin moottorilla Union Islandin toiselle puolelle, missä tapettiin aikaa ja etsiydyttiin langattoman verkon äärelle, jotta soittolistaan saataisiin lisättyä välttämättömät täydennykset Aikuisesta naisesta Anna mulle tähtitaivaaseen.
Verkkoyhteys pakana vain ei ollut paras mahdollinen, joten ei auttanut kuin jatkaa vanhalla listalla. Jouluisimpia biisejä toki jo vähän karsittiin – ei kuitenkaan Katri Helenaa.
Illansuussa sitten lähdettiin matkaan kohti Saint Luciaa, jonne saavuttaisiin aamun koittaessa. Sitä ennen pakattiin ja köytettiin irtotavarat kiinni niin, että ne eivät lentelisi ympäriinsä, kun tie kävisi kuoppaiseksi. Kansitakit ja oksennusremmit katsottiin nekin valmiiksi, jotta kylmä ei pääsisi yllättämään yön tunteina eikä keikutus heittäisi miehistöä yli laidan.
Niin kauan kuin päivänvaloa piisasi, porukka pysyi kannella, mutta illan pimentyessä lepovuorossa olijat hiipivät yksi toisensa jälkeen punkkiinsa nukkumaan ja odottamaan merivuoroaan.
Avomerellä mentiin hyvää vauhtia ja saatiin esimakua siitä, miten vesi pärskyy ja vene keikkuu, kun tuulta ja vauhtia on kunnolla. Kansitakit ja kiinnitysremmit tulivatkin käyttöön jo alkumatkasta. Suojaisemmilla osuuksilla meri sitten tyyntyi ja vauhti hiipui liplatteluksi, ja moottorikin otettiin käyttöön matkanteon jouduttamiseksi. Saatiinpahan samalla akut latautumaan. Kun oli taas päästy tuulen ulottuviin, alkoi Vahinellekin jälleen meno maistua, ja kyytiä piisasikin sitten ainakin maallikoiden mielestä ihan kylliksi. Keskiyön paikkeilla mentiin parhaimmillaan jo kymmenen solmun vauhtia, ja myöhemmillä vuoroilla kirjattiin yön ennätyslukemiksi 10,2 solmua.
Jos oli kannella olijoilla kiinni pitelemistä, oli myös kajuutan puolella omat haasteensa. Töyssyt tuntuivat myös sisällä, ja sivukallistuman vuoksi sai punkassa pysyäkseen pidellä kiinni kynsin ja hampain – kunnes selvisi, että punkissa on patjan alla myös esiin nostettava myrskylaita, joka sitten kummasti helpotti hommaa... Osa nukkui loistavasti, osalla oli haasteellisempaa. Vaan kukaan ei ainakaan tunnustanut oksentaneensa, eli kehitystä oli tapahtunut.
Aamun koittaessa saavuttiin Soufrièren satamaan, missä vietettiin koko päivä leppoisissa merkeissä. Unescon kulttuuriperintölistalla oleva siirtomaakaupunki tarjosi rentoutusta yöpurjehduksen jäljiltä kireille lihaksille ja janoisille kurkuille. Paikallisten ompelijoiden käsissä syntyi myös purjehduseleganssia mittojen mukaan. Iltaa kohti väsymys alkoi painaa, ja yö nukuttiinkin sikeästi. Vahtivuorossa tosin piisasi tohinaa, kun piti varoa, etteivät lähekkäin parkkeeratut paatit törmäile toisiinsa.
 
29.12.2017 Popcornia ja piparia
Aamulla ei ollut isompaa kiirettä, vaan aamutoimet hoidettiin kaikessa rauhassa. Juomavarastojakin tankattiin taas, jonka jälkeen lähdettiin taas jatkamaan matkaa. Ei kuitenkaan ennen kuin oli syöty popcornia toiseksi aamiaiseksi.
Päivän purjehduskohde oli edelleen Saint Lucialla: suunta otettiin kohti Rodham Bayta. Purjehdussää oli ehkä koko reissun paras: aurinko paistoi koko ajan, eikä sadekuurojakaan tullut yhtään. Vaihteeksi kiskottiin ylös peräpurje (mesaani kuulemma) ja molemmat etupurjeet (genua ja fokka, jos mitään on jäänyt päähän), ja vastatuuleen purjehdittiin hyvää vauhtia. Pari jiippiäkin tehtiin (tässä asiaan vihkytynyt protestoisi, että vendahan se on vastatuulessa eikä jiippi). Rodham Bayhin saavuttiin alkuiltapäivästä, minkä jälkeen oli vuorossa rommia ja popcornia. Lounastakin saatiin siinä sivussa. Ja piparia.
Illallinen oli totuttuun tapaan mainio, ja sitä jäätiin sulattelemaan saalismatkan antien kera. Ilmassa oli suurta tyytyväisyyttä ainakin miehistön puolelta, ja päällystöltäkin kalasteltiin vastavuoroisesti kehuja, mutta suomalaiskansalliseen tapaan ne jäivät lausumatta julki – ainakin vielä...  Aamuun oli vielä pitkä aika, ja edessä oli enää purjehdus takaisin Martiniquelle.
 
30.12.2017 Sen pituinen se
Aamulla lähdettiin aikaisin liikkeelle, jotta Le Mariniin ehdittäisiin ennen puoltapäivää ja autonvuokrausbyroon sulkemista – osalla kun oli auto vuokrattuna loman jatkoa varten, ja osan piti lähteä lentokentälle.
Vessan tyhjennyspumppukin meinasi mennä jumiin siinä kesken pahimman keinunnan. Matkasta kuitenkin selvittiin kunnialla, ja Vahine eteni aalloilla kuin veturi, joten Le Marinissa oltiin hyvissä ajoin.
Loppusiivouksen jälkeen seurasi todistustenjako, jossa kaikki saivat ansionsa mukaan ja päällystöltäkin herui vihdoin niitä kehuja. Sitten enää ryhmäkuva, ja Rommia ja piparia -purjehdus oli virallisesti päättynyt. Upea kokemus, mahtavat säät ja maisemat, ja ennen kaikkea loistava soittolista!
Eikä miehistö tuosta enää parane – päällystöstä nyt puhumattakaan!
Tyytyväiset seilorit lähtivät paluumatkalle tai jatkamaan lomaansa Martiniquella. Muutama tosin jäi vielä Vahinelle vastaanottamaan uuttavuotta, mutta se on sitten ihan oma tarinansa. Sen pituinen se.