Helsingistä Karibialle ja takaisin

Tervetuloa seuraamaan Vahinen matkaa Helsingistä Islannin, Irlannin ja Manner-Euroopan kautta Karibialle! Mukana seiloreita monenlaisella kokemuksella, osa ensimmäistä kertaa purjehtimassa, osa kokeneita merenkävijöitä. Matkaa taitetaan sail training -periaatteella, eli kokeilemalla ja yhdessä tehden ja oppien. Vahinen päällystössä turvallisuudesta vastaa Suomen Purjelaivasäätiön koulutetut vapaaehtoiset. Blogia päivitetään säännöllisesti yhteyksien ja olosuhteiden salliessa. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme!


2.9.2021 Porto

Viimeinen legimme kohti Lissabonia alkoi. Kello 6.30 eteenpäin oli kansiryhmä jo valmiina hommiin. Satamahenkilö tuli hakemaan porttien koodikortit mutta totesi, että näyttää siltä, että ette tarvitse apuja köysien kanssa. Sen verran osaavaa porukkaa oli kannella. Oikeassa oli ja toivotettiin hänelle hyvät päivät. Hän pyyteli meitä tulemaan uudestaan ja paremmalla ajalla. Oikein hyvä idea, sen verran kiva kaupunki Porto oli.
Tasan kello 7.00 irtosi köydet ja Hanna-Mari ajoi Vahinen pois Marinasta. Kierrettiin taas samainen vihreä merkki ja väistelimme aamuvarhain kaupunkiin palaavia pikku kalastusveneitä. Aamu oli kaunis ja Porto jäi hienoon aamuhämyyn.

Aamiainen nautittiin kannella jo matkaa tehden, kun vapaavuorolaiset vielä vetivät sikeitä. Tuuli vaikutti lupaavalta, joten purjeet nostettiin jo pian lähdön jälkeen. Melko pian sammutettiin moottori. Delfiinit polskivat vierellämme ja jokunen tuli melko lähellekin. Pikkuhiljaa viimeisetkin naisiston jäsenet nousivat silmät sikkaralla kannelle ja kaikki päivän puuhat alkoivat. Lämmin ja kostea ilma.
Lounasvuorolaiset ylittivät taas kaikki odotukset ja herkullinen tuoksu levisi veneeseen. Olemme syöneet niin hyvin ja paljon. Mutta tokihan tässä kuluttaa energiaa, joten ei ihme, että kaikki ruoka aina menee.
Pieni varpunen liftasi jälleen kyytiin turkki pörröllään. Atlantti on ollut meille todella suopea – liiankin. Mutta toisaalta tämä taisi olla lähes kaikille eka Vahine-purjehdus ja eka purjehdus Atlantilla, niin ehkä oli ihan hyvä, että päästiin harjoittelemaan rauhassa. Tärkeintä kuitenkin, että purjehdittiin, oli vauhti mikä tahansa.

Päivällinen syötiin myös kannella ja pian ilta laskeutui kauniina. Porukka osaa jo vuororytminsä, joten osa paineli nukkumaan, innokkaimmat istuvat kannella aina, kun mahdollista.
Tähtitaivas oli aivan uskomaton! Jupiter loisti kirkkaana ja Saturnus pilkotti vierellä vähän kauempana. Otava oli kirkas ja toki joitakin muitakin tunnistettiin. Tähtiä oli niin paljon, että milkyway meni jo ihan mössöksi. Ja jotta tämä ei olisi ollut tarpeeksi, niin kirkkaita ja loistavia lentokaloja loiski menemään aluksen vieressä. Delfiinejä ollaan nähty aikaisemminkin mutta kirkkaana tähtiyönä ne pomppivat ja kulkivat kanssamme pitkän aikaa. Saimme jopa aivan uskomattomia kuvia niistä. Jossain vaiheessa yötä oli pakko laittaa moottori käyntiin – eta näytti hetken purjeilla mennessä perjantai-iltaa. Valitettavasti oli pakko varata hetki aikaa myös loppusiivoukseen, niin putkutimme menemään moottorilla suurimman osa nukkuessa. Yöllä täyden pimeän hetken aikana oli kyllä taas navigoitavaa, valoja loisti siellä sun täällä. Kaksi loistoa osoitti kyllä perussuunnan hyvin mutta jotain outoa pitkää punaista valoa näkyi pitkään. Lähelle päästyämme totesimme, että sen täytyy olla jonkunlainen laiturirakennelma valoineen. Yöllä pohdittiin, että onko ne tuulimyllyjä vai mitä. Kartta ei ollut päässyt ihan ajan tasalle näiden kanssa.

Aamu valkeni todella kauniina ja lämpimänä. Yövuoro 03-06 lopetti vielä hämärässä mutta 06-09 vuoro sai nauttia upeasta auringonpaisteesta ja koko ajan kohoavasta lämpötilasta. Ihana Maarit ilahdutti aamuvuorolaiset ja sammutti moottorin. Pääsimme lähestymään Cascaisia purjein reilun parin tunnin ajan.

Satamaa lähestyttäessa sai jälleen navigoida huolella. Pyydyksiä oli paljon. Olimmekin yön aikana ihmetelleet ja todenneet, että Portugalin rannikolla on huomattavasti vähemmän kalastaja-aluksia kuin Espanjassa. On muuten hauskaa, että kun näkee plotterissa aluksen, niin olettaa heti, että kyseessä on joku iso alus. Opimme kuitenkin lukemaan plotterin tietoja. Sieltä näkee yllättävän paljon tietoa, mikäli alus on syöttänyt tiedot sinne. Monet oli. Eli nähdään aluksen nimi, pituus yms muut perustiedot. Nopeus, etäisyys, keskivauhti, määränpää. Jopa se, että kauanko meillä kestää saavuttaa alus.
Cascaisiin oli helppo tulla sisälle. Tulimme ensimmäisenä tankille. Löpöä oli mennyt melko paljon. Voi Atlantti. Hieman rohkeammin olisit saanut meidän naisistoa koetella.
Tankkauksen yhteydessä laitettiin myös purjepeitot paikoilleen ja lähdimme etsimään omaa paikkaamme. Jälleen kerran Vahinen sai ansaitsemansa sivupaikan. Viimeistä rantautumista tehdessämme totesimme, että juuri nyt toimimme aivan superhyvin yhteen. Tästä olisi helppo ja hyvä jatkaa jopa pidemmälle matkalle.

Olemme puhuneet naisiston kanssa. Monella varmasti purjehdusnälkä kasvoi tällä matkalla mutta Atlantin ylitykseen ei välttämättä ole innostusta. Moni jakoi saman mielipiteen, että se ei ole välttämättä niinkään purjehdusinnosta kiinni, vaan enemmänkin siinä on kyse eräänlaisesta mind-setistä. Itselle tulee mieleen, että onko se niin kuin maraton. Kun olet sen juossut, saat aina vau-vastaanoton. Takuuvarmasti ja vielä isommin tämä koskee Atlantin ylitystä. Mutta tällainen erilaisilla rannikoilla ja kuitenkin isoilla merillä purjehtiminen tuntuu meille monelle olavan se juttu. Sepä ei tietenkään tarkoita, että Atlantin ylitys jätettäisin kokonaan suunnitelmista pois. Antaa katsoa. Mutta maailmassa on niin paljon hienoja kaupunkeja, minne voisi purjehtia. Oi oi, aikaa täytyy vaan järkätä. Oli kuitenkin hieno saapua aina uuteen Marinaan. Nähdä paljon tuttua mutta myös aina jotain uutta.

Loppusanoina sanottakoon, että olemme kaikki hyvin tyytyväisiä tähän kokemukseen.Ja olisimme ehdottomasti valmiita jatkamaan vielä seuraava legi. On tietty aina niin, että ihmiset, jotka jakavat saman innostuksen, tulevat todennäköisesti hyvin toimeen. Tällä kertaa se piti ehdottomasti paikkansa. Naurua ja hyvää mieltä oli matkalla mukana koko ajan. Ihania keskusteluja eri naisten kanssa välillä kahdestaan välillä isommassa ryhmässä. Koskaan ei loppunut juttu kesken ja taas toisaalta jokainen merellä käynyt tietää, että välillä on tarve olla vain yksin. Kokemattomat saivat hyvää opastusta kokeneemmilta mutta kaikki tiesivät kuitenkin paikkansa ja noudatimme päällystön ohjeita emmekä lähteneet sooloilemaan.

Maarit on loistava ja ihana kippari. Ystävällinen, rauhallinen, kertoo tarkkaan asioita. Jaksaa vastata loputtomiin kysymyksiin mutta antaa myös vastuuta. Maaritin yksi parhaita oppeja on, että satamaan tullaan nätisti. Etukäteen on sovittu asiat – ei huudeta vaan välitetään viestit eteenpäin. Hanna-Marin ensimmäinen perämiespesti hoitui myös hienosti. Hänelle tehtävä oli haastava, koska Vahine ei ollut hänelle tuttu. Mutta pian on. Landaukset ja lähdöt hoituivat samalla rauhallisuudella kuin kipparilla. Loistava oppi meille oli myös se, että miten tärkeätä ja viisasta on huoltaa ja tarkastaa aluksen perusasioita joka päivä, niin mikään asia ei pääse yllättämään. Tai tottakai aina joku yllättää mutta kuitenkin.

1.9. Porto

Porto on ihana kaupunki. Kaunis, persoonallinen ja pieniä kapeita, jyrkkiä kujia. Kaupunkia rakennetaan ja remontoidaan myös paljon. Vietimme mukavan vapaamuotoisen kaupunkipäivän. Menimme gondolahissillä ylös sillalle ja lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin. Hieman mekkoja ostettiin ja portviiniä maisteltiin ensin Taylor's portviinitehtaalla ja sen jälkeen vapaamuotoisesti eri paikoissa. Osa meni myös jokiveneellä siltakierrokselle. Aivan Duoro Marinan vieressä on mukavan oloinen kalatori kalastajineen sekä kivoja pikku ravintoloita. Pieni ryhmä jaksoi mennä sinne syömään mutta suurin osa porukasta oli illalla niin naatteja, että istuttiin hetki yhdessä syöden ja vielä hetki portviiniä ja tummaa suklaata maistellen. Unelle mentiin aikaisin. Lähtö on suunniteltu aamuseiskaksi. Päivän korkeimmat askelluvut olivat reilut 29000 askelta. Ja kerroksia roppakaupalla.

31.8. Vigo

Tasan kello 8.00 irrotimme köydet ja Vahine lähti kohti Portugalia. Satamasta bongasimme maailman isoimman yksityisomisteisen moottoripurren. Jätimme sen kuitenkin taaksemme ja etenimme vihdoin kirkkaassa auringonpaisteessa. Alkumatka oli taas hyvin tyyni ja rauhallinen. Delfiinejä pyöri riemuksemme vierellä aina ajoittain ja bongasimme melko suurella varmuudella myös pienehkön miekkavalaan. Aivan varmuutta tähän ei saatu mutta otus liikkui selkeästi jähmeämmin kuin delfiinit.

Riemukas hetki koettiin, kun pysäytettiin vauhti hetkeksi ja pidettiin uimatauko. Teimme kahdesta fendarista turvasysteemit ja menimme kaksi kerrallaan uimaan. Syvyys oli 88 metriä!! Eka kerta näissä olosuhteissa useimmille meistä. Vesi oli lämmintä, suolaista ja ihanaa. Testasimme yhden vanhan paukkuliivin toimivuutta ja hyvin aukesi. Kyseisessä liivissä oli myös kasvoille laitettava muovisuojus, minkä näkeminen tuotti hauskuutta mutta oli hyvä huomata, että tällainen liiviversio on olemassa.

Pian jatkettiin kuitenkin matkaa ja iloksemme tuuli nousi ja saimme sammuttaa moottorin. Voi sitä leveiden hymyjen määrää, kun Vahine lähti lipumaan purjevoimin. Purjehdimme iloisesti hieman väärään suuntaan ihan vaan purjehduksen ilosta. Saimme hyvää oppia Vahinen käyttäytymisestä, kun teimme matkan aikana 3 jiibbiä.

Portugalin kohteliaisuuslippu vaihdettiin Espanjan lipun tilalle, kun lähestyimme Portugalia. Olimme laskeneet, että ehdimme perille ennen pimeää mutta jiibbien ja veneen käännön vastatuuleen purjeiden laskun ajaksi vei kuitenkin aikaa ja lähestyimme Porton Douro Marinaa pimeän jo laskeuduttua. Marinaan saavutaan jokea pitkin ja kaupungin valot loistaa taustalla. Maarit eteni taas rauhallisesti, kun Hanna-Mari otti yhteyttä satamaan ja saatiin heppu meitä vastaanottamaan. Douro Marinaan tullessa täytyy tehdä lenkki melko pitkälle jokea kohti kaupungin siltaa ja sitten tehdä tiukka käännös kohti Marinan sisääntuloporttia. Satamahenkilö vilkutti valoja laiturilla ja ohjasi meidät aisapaikalle. Hän ei kuitenkaan kuunnellut perämiehen eikä lopulta kapteeninkaan ohjeita vaan sitoi keulaköyden liian tiukalle. Itse joutuu kaiken tekemään ja naisiston jäsen löysäsi keulaa ja saatiin myös perä nätisti laiturin viereen. Hämmästys oli herralla suuri, kun hän tajusi, että olemme kaikki naisia, kapteeni tietysti myös. Ei ollut koskaan moiseen sakkiin törmännyt.
Douro Marina vaikuttaa hyvinhoidetulta ja enlannin kieli sujuu satamahenkilökunnalta. Virallisuudet hoidettiin vasta aamulla ja ne olivat kapteenin mukaan huomattavasti löyhemmät kuin Espanjaan saapuessa. Satamassa on myös kierrätysastioita, mikä ilahduttaa nykyajan purjehtijaa.

Päivällinen syötiin matkalla suhteellisen aikaisin, joten iltapalaksi nautimme juustoa ja keksejä ja kenties joku viinipullokin aukesi. Nautimme myös meidän legin tunnusjuomat eli mojitot. Iltahetki veneessä oli riemukas mutta 13 tunnin purjehduksen jälkeen alkoi piansilmät lupsaa ja uni maistui.

30.8. Muxia

Muxian päivä vietettiin vaeltaen vuorelle, ei mikään peruspolkujuoksureitti – välillä sai mennä myös kontallaan. Mutta maisemat olivat sen arvoiset. Sieltä polku vietti alas kohti Punta da Barcan majakkaa ja sen vieressä olevaa kirkkoa. Sitten jälleen äyriäisten ystäville parhaimpia herkkuja. Päästiin maistamaan myös Tapio Lehtiselle tuttuja Barnakkeleita, joiden maku taisi hieman jakaa mielipiteitä. Ja tietysti uinti ennen tai jälkeen päikkäreiden. Aivan Porto de Muxian vieressä on kaunis ja pehmeähiekkainen ranta, jossa meri oli suolaista ja ihanaa. Merivesi on lämmintä, noin 17-19 asteista. Muxian satama oli hyvin hoidettu, suihku- ja wc -tilat olivat siistit.

Klo 19.30 lähdimme ensimmäiselle ja kovasti toivotulle yöpurjehdukselle. Ilta pimeni kauniisti, kun jätimme Muxian taaksemme. Venus painui horisontin taa hetki ennen pimeää ja muutenkin tähtitaivas tähdenlentoineen ilahdutti meitä, kun ohitimme Costa da Morten. Kuolemanrannikko oli meille suopea paitsi olemme huomanneet, että pieniä kalastaja-aluksia on paljon ja yllättävän kaukana mantereesta. Myös pyydysmerkkejä vilahteli kuun loisteessa. Olimme toiveikkaasti nostaneet mesaanin ja isopurjeen ajoissa mutta Atlantti näyttää meille nyt rauhallisen puolensa. Ei tuulta.

Aamuyön vuoro 03 – 06 sai seurakseen delfiiniparven, joka kävi leikkimässä veneen matkassa sekä kirkkaana säihkyvän tähtitaivaan, jonka avulla oli hyvä opetella navigointia. Samalla kun aamun eka vuoro aloitti klo 06, nousi myös sankka sumu. Ainoastaan puolikas kuunsirppi antoi pientä valoa. Oli jokseenkin kuumottavaa navigoida pelkän plotterin avulla ja katsoa AISista, miten erikokoisia aluksia pyöri edessä, takana ja sivuilla. Lisäkuumotusta toi mukanaan tutkassa näkyvä alus, joka ei näkynyt AISissa. Sumutorvea soitettiin ja ennen kaikkea kuunneltiin. Meitä huhuiltiin radiossa, mikä ilahdutti sinänsä, koska todistettiin, että näymme itsekin AISissa. Hetken aikaa tehtiin paikalla pientä ympyrääkin, jotta saimme takana väijyvän proomun ohitsemme. On oikeasti käsittämätöntä, miten voi olla näkemättä edes veneiden valoja. Majakoiden valotkin näkyivät pieniä valkoisina pumppauksina kaukaisuudessa. Klo 7.30 aikaan saattoi kuvitella, että päivä sarastaa. Näkyvyyttä se ei helpottanut yhtään, jotenkin tuntui, että ehkä jopa tilanne paheni. Pidimme vauhdin todella pienenä, vahdittiin silmä tarkkana joka suuntaa ja tutkittiin tutkaa.

Vigo onneksi läheni ja satamasta soiteltiin meille viralliset puhelut ja kysyttiin aikomuksia. Kommunikointi sujui yllättäen oikein selkeällä englannilla ja satamahenkilö tuli meitä vastaan. Kippari Maarit osoitti jälleen taitonsa ja rauhallisuutensa, sillä meille osoitettuun paikkaan sai pujotella melko huolella. Työnjaot landauksessa alkaa jo sujua ilman sen kummempaa pohdintaa ja kiinnitimme Vahinen aisapaikalle. Tällä kertaa olemme jopa aisojen sisäpuolelle mutta tokihan viemme koko aisavälin.

Matka oli noin 70 nm ja naisisto hoiti hommansa hienosti. Lääkitykset oli kaikilla kohdillaan, joten nyt kannella ja kyökissä oli koko yön reipasta ja hyvinvoivaa porukkaa, joka jaksoi lähteä tutkimaan Vigon kaunista ja hyvin jyrkkärinteistä kaupunkia.

Vigo oli iso kaupunki ja satama-alue kaunis ja vilkas. Vierasvenelaiturimme vieressä toimi hyvin aktiivinen purjehduskoulu. Vahine herätti – taas – ansaitsemaansa huomiota. Vietimme mukavan päivän pienissä porukoissa kaupungilla mutta kokoonnuimme illalla päivällisen merkeissä veneeseen. Seuraavan päivän aamiainen ja lähtö oli sovittu aikaiseksi.

28.8. El Ferrol

Aamiainen syötiin aikaisin ja köydet irtosivat klo 10.15. Perämies Hanna-Mari hoiti lähdön ja Vahine lipui satamasta hienosti. Noin 53 nm matka kohti Muxiaa alkoi. Lähdimme tyynessä tuulessa mutta pian alkoivat melko suuret mainingit keikuttaa venettä ja muutamat meistä saivat alkutuntumaa ensimmäisistä merisairauden tuntumista. Kukaan ei kuitenkaan mennyt aivan toimintakyvyttömäksi. Koko naisisto odotti innokkaasti, että milloin saisimme purjeet ylös. Onneksi tuulen kulma muuttui hieman ja tuuli kasvoi vähän, niin kansiryhmä sai innokkaiden apurien kanssa nostaa ensin mesaanin ja sitten isopurjeen ylös. Hetken päästä nostettiin myös molemmat keulapurjeet. Ah onnea ja ihanuutta, kun ensimmäisen kerran moottori sammutettiin ja Vahine liukui tuulen voimalla. Matka oli onneksi tänään pitkä, niin koko naisisto sai olla ruorissa vuorollaan. Sää oli edelleen utuinen ja ruorissa oli hieman epätodellinen olo, kun mitään kiintopistettä ei ollut näkyvissä. Onneksi vanha kunnon kompassi ja tietty navigointivälineet ovat olemassa. Keskellä merta mesaanin puomille lensi pieni varpunen, joka oli selkeästi vähän pöpperöinen matkasta. Tyyppi lensi keulaan hetkeksi lepäämään ja keräämään ajatuksensa ja lähti sitten takaisin matkaan. Pari lokkia liiteli kauniisti vieressä mutta muita mereneläviä ei tällä matkalla näkynyt. Muxiaa lähestyessä kippari tuli ruoriin ja perämiehen johdolla laskettiin purjeet. Perämies Hanna-Mari myös hoiti ensimmäisen kerran Vahinen landauksen, nätisti taas liuttiin vierasvenelaiturin päätyyn. Iloinen sataman henkilökuntaan kuuluva rouva otti meidät vastaan. Laiturissa oli muitakin matkalaisia, jotka kiinnostuivat tietysti ensin Vahinesta ja sitten 12 hengen naisistosta. Illalla saimme jopa kutsun naapurin irlantilaismiesten Baltic 50:seen, joka tuntui aivan pikkuruiselta meidän vieressä. Osa naisistosta kävi kohteliaisuusdrinkeillä laiturilla. Illalla juotiin oman porukan kanssa mojitot ja suunniteltiin seuraavan päivän vaellusretkeä. Tunnelma oli katossaan.

26.8. A Coruna
Naps 2. legi: Paula, Truudi, Taina, Rea, Jonna, Tuula, Eija, Tiina, Heidi, Eeva
Kipparina Maarit ja perämuijana Hanna-Mari.
 
Legin ensimmäinen päivä vietettiin bunkrauksen merkeissä. Samalla tutustuimme s/y Vahineen. Kukaan naisistosta ei ole aikaisemmin s eilannut Vahinella. Mahtava alus, kaikki odotukset täyttyi. Naisiston viimeiset jäsenet saapuivat torstai-iltana. Illalla käytiin tutustumassa maailman vanhinpaan, edelleen toiminnassa olevaan majakkatorniin – Torre de Hercules. Ja ilta päättyi loistavassa meriherkkuihin erikoistuneessa ravintolassa ja saimme maistaa uskomattomia merenherkkuja. Eli täällä se vihdoin onnistui.

Perjantaina heräsimme sumuiseen maisemaan. Pari innokasta riensivät aamu-uinnille muiden vielä nauttiessa aamiaista. Pian 10:n jälkeen olimme kuitenkin jo valmiit lähtemään. Sää oli edelleen sumuinen ja sumu vain kasvoi satamasta lähdön jälkeen. Maaritin ja Hanna-Marin hyvällä navigoinnilla etenimme turvallisesti. Tuuli oli lähes olematon, joten sumun ja tyynen kelin takia teimme ekan 11 nm legimme moottorin avulla. Matkalla merivahtivuorolaiset pääsivät jo ruoriinkin kiinni ja muut tutustuivat kansitoimintoihin ja osa meistä pääsi iloisiin vessavuoroihin. Ja tietysti yksi vuoro puuhasi keittiössä ja valmisti lounaan.
Saavuimme El Ferroliin jo parin tunnin päästä. Delfiinit tervehtivät meitä satamaan lähestyessämme. Rantautuminen meni nätisti – uudehkossa satamalaiturissa ei muita vierasveneitä näkynyt. Osa porukasta ryntäsi Merimuseoon ja osa jäi nauttimaan lounaasta. Ai ai, täytyy myöntää, että olen lukenut Naispurjehtijoiden kokkailutaidoista ja tähän asti ruoat ja aamiaiset ovat olleet loistavia.

Mukanamme on 2 espanjankielentaitoista naista, joten kommunikointimme satamahenkilöstön kanssa on sujuvaa. Fun fact – Vahine espanjaksi kuulostaa melko lailla samalta kuin eräskin meille naisille tuttu sana, joten aluksen nimi mieluummin aina ennemmin tavataan kuin lausutaan.

Sada ja Coruna 23.8 – 24.8
Nostimme isopurjeen ja mesaanin heti Viveiron sataman suntista päästyämme. Yötä vasten kakkosreivi valmiiksi. Aluksi tuuli lennätti Vahinea 9 solmun nopeudella, mutta etenemä oli toki hitaampi tuulen vastaisuuden vuoksi. Pitkä veto ulos kohti Ranskaa ja vendan jälkeen takaisin Espanjan rannikolle. Ilo loppui lyhyeen, kun tuuli vaimeni ja kevyeen vastaiseen isossa mainingissa lullatessa jouduimme käynnistämään Sisun. Saimme kuitenkin nauttia uskomattoman upeasta täydestä kuusta, joka oli kuin vaimea lamppu yön taivaalla. Kiire ei ollut taaskaan, sillä satamaan tähtäsimme vasta aamuksi kello 8 jälkeen, jolloin satamakonttori olisi auki. Naisisto viihdytti toisiaan vuorosta toiseen jakamalla tarinoita ja keskittymällä yöeväiden syöntiin. Navionicsin mukaan emme tännekään satamaan olisi päässeet, mutta muita lähteitä tutkimalla olimme vakuuttuneita, että Vahine uisi Marina Sadaan. Aamulla vielä kilautimme satamakapteenille varmistaaksemme laituripaikan sijainnin. Aisapaikka jälleen uloimmassa reunassa, jossa syväys riitti meille.

Landausdrinkkien lomassa saimme nauttia delfiinien tanssista, joita yht'äkkiä ilmestyi kymmenkunta satama-altaaseen. Oletettavasti delfiinit olivat seuranneet satamaan palaavia kalastajia. Upea näytös tapahtui ihan nenämme edessä, jota kameroiden kera saimme seurata. Myös aurinko on seurannut meitä paikasta toiseen, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Pilvisen aamun jälkeen aurinko helli meitä koko päivän kävellessämme pitkin Sadan katuja. Shoppailut jäivät lähes ikkunaostosten varaan, koska oli sunnuntai eikä kaupat täällä olleet auki. Lounaspaikkoja etsimme sitten senkin edestä, koska ravintolat olivat monessa paikassa täysin buukattuja paikallisten valloittaessa katuravintolat. Täälläkään ei turisteihin törmännyt.

Ostoslistallamme oli maalarinteippiä ja jesaria. Onnistui löytäessämme China -kaupan, joka ns. sekatavarakauppa. Sellainen oli auki ja sieltä mukaamme lähti teippien lisäksi myös kesämekot ym. tarpeelliset täydennykset. Olipa sitten kyseessä ruokakauppa, vaatekauppa, ravintola jne. niin hinnat eivät täällä päätä huimaa.

Satamakonttorista saimme käyttöömme yhden ainokaisen avainkortin. Huom! Meitä tosiaan 12 naista. Sataman henkilökunta oli kovin palvelualtista, kun lupasivat tulla availemaan meille ovia ja porttia aina tarvittaessa. Eivät tainneet ihan ymmärtää, kuinka paljon tämänkokoinen seurue liikkuu wc:n, suihkun ja veneen väliä. Ja välimatkaa veneen ja satamakonttorin välillä oli noin kilometri. Pelkästään meidän palvelemisella henkilökunta saavutti maratonin verran liikuntaa vuorokaudessa.

Päivällinen tehtiin veneellä, joka on edelleen TOP 10 listan sijalla 1 tämän reissun osalta. Olemme yllättyneet, että yksi Espanjan paikallisia ruokia tuntuu olevan ranskalaiset perunat. Niitä tulee niin pihvien, kalojen kuin myös muiden merenelävien kanssa.

Purjehduksen osalta lomamme lähestyy loppuaan. Meille oli varattu Marina Real de la Corunasta laituripaikka maanantaiksi. Etappi sinne olisi viimeinen tällä legillä. Lähdimme Sadasta aamulla hieman ennen kello ydeksää, jolloin vuorovettä oli vielä parisen metriä. Matkaa Corunaan oli vain reilu kymmenen mailia, niinpä saavuimme perille jo 11 maissa. Iltapäiväksi oli luvattu kovaa tuulta. Emme jääneet sitä odottelamaan, sillä vanhan kaupungin laidalla oleva pieni satamamme oli kuulemamme mukaan hankala näin isolle veneelle. Satama oli tosi suojainen eikä tuulesta ollut tietoakaan pujotellessamme kapeasta sisäänajoaukosta altaaseen, jossa meitä opasti satamavahti veneineen. Saimme leveän aisapaikan, joka kerrankin oli myös riittävän pitkä 65 jalkaiselle veneelle. Puheet sataman haasteellisuudesta tuntuivat vahvasti liioitelluilta vallitsevissa olosuhteissa.

Nyt pitäisi ottaa kaikki irti viimeisistä lomapäivistä. Selvitimme Corunan nähtävyydet, joista Herkuleen majakkatorni sai ykkössijan. Roomalaiset rakennuttivat sen arviolta ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun niemen kärkeen lähelle Corunan keskustaa. Se on vanhin edelleen käytössä oleva roomalainen majakka. Kohde on Unescon maailmanperintöluettelossa.
Naisistomme oli vaellellut jo aikaisempina päivinä useamman kymmenen kilometrin lenkkejä, ja moni olikin sitä mieltä, että nyt vain sellaista pientä kävelyä. Mutta, kuinkas kävikään. Veneelle palattuamme monen ”matkamittarit” näyttivät jälleen 10-20 km:n lenkkejä. Rakoiltakaan jaloissa ei vältytty, mutta ei se tahtia haitannut. Kun nähtävää on, niin eihän sitä malta olla niitä ahmimatta.
Herkuleen majakan ympäristö oli todella kaunista. Meri oli kuin maalauksesta ja jyrkät kalliot komeilivat toinen toistaan mahtavampina. Meri suorastaan kutsui uimaan ja tokihan käytimme tilaisuuden hyväksi. Uimarannat olivat täynnä paikallisia auringonpalvojia, elokuu kun on Espanjan lomakuukausi. Me löysimme hienoja poukamia joissa saimme pulahdella ihan rauhassa nauttien viilentävästä ja kirkkaasta vedestä. Ihan mahtavaa. Sillä lomamme viimeisinä päivinä meitä hemmotteli kunnon helle ja jopa 30 asteen lämpötila.

Coruna tarjosi myös shoppailun nälkäisille paljon kohteita. Vanhan kaupungin kapeat kujat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia tapasravintoineen sekä erilaisine putiikkeineen. Hintataso oli selkeästi korkeampi kuin aiemmissa paikoissa. Esim. leipomon leipä maksoi Sadassa 1,70 ja Corunassa 5,00.Tapasravintoloiden tarjontaa olimme jo ehtineet kaivata ja niitä löytyikin Corunan vanhasta kaupungista. Koska edelleen pandemia on valloillaan joka puolella, niin harkiten kävimme mielenkiintoisia paikkoja läpi. Jokaisessa paikassa piti huomioida, että vältämme suuret joukot.

Meillä on keskiviikkona lento Corunasta Barcelonaan, josta seuraavana päivänä Helsinkiin. Sitä ennen pitää siivota ja huoltaa vene. Ennen huomista kotimatkaa nautimme tänä iltana paikallisella Real Club Nautico da Corunalla juhlaillallisen onnistuneen matkan kunniaksi. Saamme vielä viettää yhteisen illan ja jakaa tiiviiksi tiimiksi muodostuneen naisistomme kanssa huikean matkamme antoisia kokemuksia. Nyt vain odotellaan seuraavaa purjehdusta Vahinella, joka osalla meistä onkin jo reilu kuukauden päästä. Kipparimme jatkaa toisen naisiston kanssa Lissaboniin asti.

21.8. Viveiro
Vaihdoimme kakkosreivin pian ykköseksi Gionista lähden jälkeen, kun tuuli tuntui hiipuvan olemattomiin, eikä luvassa ollut kovaa tuulta. Ennusteiden mukaan edessä olisi rauhallinen yö merellä. Meillä ei ollut tarvetta aikaennätyksiin, muuten olisimme Viveirossa liian aikaisin aamulla. Emme halunneet ajaa sataman ruopattuun kanavaan pimeällä. Illan edetessä tuuli virisi ja vauhti nousi 8-9 solmuun. Kansiryhmä halusi vaihtaa ison purjeen kakkosreiviin ennen pimeän laskeutumista. Gastit olivat innoissaan, kun päästiin tositoimiin. Turvallisuudesta huolehtien saimme operoida kannella. Reilussa vastatuulessa aallot löivät kannelle ja naisisto sai osansa Atlantin suolaisesta vedestä sen kastellessa niin kannen kuin naisistonkin. Ei haitannut, päinvastoin, tässä oli tekemisen meininki. Pääosin yö kului kuitenkin rauhallisesti, mutta keulapurje jouduttiin vetämään sisään, koska takatuulessa se ei vetänyt ja aiheutti veneen sisälle kestämätöntä melua läpsytessään edestakaisin. Lepovuorolaiset kiittivät ratkaisua. Kaikesta huolimatta Viveiro lähstyi turhankin nopeasti, joten teimme muutamia vetoja ulospäin ja takaisin rannan läheisyyteen. Tästä ei kuitenkaan ollut kovasti hyötyä, sillä vauhtimme kasvoi, takatuulen vaihtuessa sivumyötäiseksi.

Viveiron lähestyessä tähystelimme rannassa vilkkuvaa vihreää ja punaista valoa, joiden välistä meidän pitäisi sujahtaa lahdelle. Rannikon valosaaste vaikeutti merenkulkuun liityvien valojen näkymistä. Plotterin avulla oikea suunta oli helppo valita ja lähempänä vilkkuvalot erottuivat selvästi. Ennen kapeikkoon ajamista purjeet pitäisi kuitenkin laskea. Pilkkosen pimeässä kalastusaluksia väistellessä se olikin mielenkiintoinen operaatio. Lahdelmalla oli useita kalastusaluksia, jotka eivät näkyneet plotterissa. Pimeässä nämä pienet alukset olivat kuin vikkeliä, valaistuja muurahaisia, jotka ”singahtelivat” edes takas toisiaan väistellen. Koimme, että on turvallisempaa pysytellä sopivan välimatkan päässä heistä.

Purjeiden laskun jälkeen hidastimme nopeuden muutamaan solmuun, jotta emme saapuisi pimeässä. Brestissä aurinko oli noussut kl 7:10, joten odottelimme taivaan valkenevan jo puoli seitsemän aikaan. Mehän olimme saapuneet Biskajan lahden yli satoja kilometrejä etelään, jossa aurinko nousi puoli tuntia myöhemmin. Kulutimme aikaa väistelemällä vikkelästi liikkuvia kalastusaluksia lahdelmalla. Hämärän koittaessa Vahine lipui kapeaan kanaaliin, jossa tiukasti seurasimme kaiun lukemia. Ruopattu oli. Sataman henkilökunta ei tietenkään ollut paikalla saapuessamme, joten emme tienneet, mikä paikka meille oli varattu. Ensimmäisen ponttonilaiturin aisapaikoissa oli yksi tyhjänä, joten Vahine ajettiin siihen, vaikka veneen perästä useampi metri jäi ulkopuolelle. Sprigeillä jälleen saimme veneen pysymään paikallaan. Satamakonttorin auettua satmakapteeni totesi, että voisimme jäädä kyseiseen paikkaan. Satamakonttorissa oli myynnissä Espanjan kohteliaisuuslippuja, jollaisen päätimme hankkia, sillä vanha lippu oli jo pahasti rispaantunut. Iloksemme saimme sen satamalta lahjaksi.

Aamiaisen jälkeen naisistolla oli vapaata aikaa seikkailla Viveirossa. Ensimmäisenä paikallistettiin ruokakaupat, jotta saimme tarpeelliset täydennykset hoidettua veneeseen. Suihkut olivat myös suosiossa. Yöpurjehduksen jälkeen naisisto arvosti pesulle pääsyä ja kyllä unikin maittoi muutamille. Pian teimme päätöksen, että jäämme Viveiroon niin, että myös seuraava päivä on aikaa tutustua kaupungin nähtävyyksiin ja tunnelmaan. Viveiron vanhakaupunki oli viihtyisä ja idyllinen. Ravintoloita ja kahviloita oli paljon. Myös ruokakaupat olivat loistavat. Kahden päivän aikana naisisto ehti koluamaan sekä kaupungin että sen ulkopuolisen tarjonnan suhteellisen hyvin. Patikointi kilometrejä tuli monelle parisenkymmentä. Viveiron läheisyydessä oli myös monia, upeita uimarantoja, joissa pääsi virkistäytymään Atlantin laineisiin. Vedet olivat siniset ja puhtaat. Sää oli kesäinen ja lämpötila hellelukemissa.

Tämä osa Espanjasta oli sellaista, missä ei juurikaan turisteja näkynyt. Nautimme päästessämme tutustumaan aitoon, paikallisten ympäristöön. Espanjalaiset viihtyivät paljon katukahviloissa ja -ravintoloissa mutta englantia puhui yllättävän harvat. Yksi naisistomme porukka kävi noin 8 km päässä keskustasta uimassa ja nauttimassa lounaan rantaravintolassa. Ravintolan tarjoilija jotenkin tunnisti meidät suomalaisiksi ja kertoi, että heidän ravintolassaan ei koskaan aiemmin ole käynyt suomalaisia.

Toisen päivän Viveirossa kulutimme siis patikoiden, uiden, ravintoloiden tarjonnasta nauttien sekä ahmien lämpöä ja aurinkoa varastoon talvea varten. Sitten taas uudet suunnat kutsuivat ja irrotimme köydet 18.55 jatkaen yöpurjehduksella kohti Sadaa. Matkaa sinne noin 60 mailia. Totesimme, että saamme parhaan hintalaatusuhteen satamamaksuille, kun purjehdimme yön ja saavumme aamulla satamaan. Kaksi kokonaista satamapäivää yhden yön hinnalla.
   

Gijonista länteen 19.8

Gijonin satamassa meillä oli todella avulias vastanotto kumiveneen opastamana. Meille varattu ison veneen paikka oli ilmeisesti annettu 17 m pitkälle saksalaisveneelle, joka ehti satamaan juuri ennen meitä. Niinpä meidät ohjattiin kahden veneen aisapaikkaan, jossa puolet veneestä jäi aisojen ulkopuolelle. Saimme kuitenkin pitää molemmat paikat, jolloin pysyimme hyvin laiturissa molemmin puolisten springien turvin.
Kippari ja perämies keräsivät kaikkien passit sekä koronarokotustodistukset veneen papereiden ohella ja lähtivät satamakonttoriin selvittämään maahantulomuodollisuuksia. Olimmehan lähteneet Ranskasta ja saavuimme nyt Espanjaan. Saimme täytettäväksemme vielä jokaisen osalta maahantulokaavakkeen, jossa vakuutimme, ettei meillä ole koronaa.
Satamakonttorissa Marinan johtaja oli innoissaan, kun 12 naista saapui satamaan noin isolla veneellä. Kysyttyään saisiko meistä tehdä juttua paikallislehteen, hän soitti toimittajalle, joka halusi tulla seuraavana aamuna valokuvaajan kanssa tekemään juttua.

Muodollisuuksien jälkeen naisistomme oli vapaa nauttimaan suihkuista, tutkimaan Gijonin kiinnostavia kohteita sekä paikallisten kauppojen tarjontaa.
Ruokaryhmä lähti etsimään illan ruokapaikkaa laajasta ravintolatarjonnasta. Ongelmaksi koituivat aukioloajat. Ravintolat avautuivat vasta 20:30. Biskajan ylittämisen ja vähäisen nukkumisen jälkeen naisistollamme oli haastetta pysyä hereillä siihen asti.

Nälkäinen naisistomme odotteli jo ravintolan ulkopuolella ravintolan avaamista hieman, ennen kuin ravintolan ovet avautuivat. Meidät ohjattiin meille varattuihin pöytiin, jotka olivat kolme erillistä pöytää. Onneksi ravintolan tarjoilija oli suostuvainen siihen, että pienellä organisoinnilla saimme kaikki mahtumaan kahteen pöytään, jolloin oltiin mahdollisimman yhtenäinen joukko.
Ravintolasta ei löytynyt englanninkielisiä menuita, mutta onneksi löysimme ravintolan nettisivuilta englanninkieliset versiot helpottamaan ruuan tilaamista. Henkilökunta ei puhunut englantia, joten ruuan tilaamiseksi tarvittiin hieman kekseliäisyyttä. Sekä naisistolla että tarjoilijalla olivat kännykät kädessä. Kukin näytti tarjoilijalle englanninkielisestä menusta mitä halusi tilata, ja tarjoilija etsi saman ruuan menuun espanjankielisestä versiosta. Täytyy myöntää, että hieman meitä jännitti, mitähän ruokaa olimme saamassa.

Tarjoilija ei ymmärtänyt mitkä tilaamistamme ruuista oli alku- ja mitkä pääruokia. Ruuat tuotiin pöytiin siinä järjestyksessä, missä ne oli tilattu. Esim. kun joku tilasi juustotarjottimen ja tonnikalasalaatin, niin tonnikala salaatti tuotiin ensimmäisenä ja juustotarjotin pääruuaksi.

Ruuan laatu herätti myös keskustelua naisistomme joukossa. Olimmehan tulleet kalaravintolaan Espanjassa sillä oletuksella, että saamme hyvää ja tuoretta kala-/äyriäisruokaa. Pienoinen pettymyshän siinä sitten tuli, kun parsat ja tonnikala olivat purkista suoraan kylmänä, jättikatkaravut olivat ylikypsiä. Annosten koot olivat paljon isompia, kuin kuvittelimme, joten ruokaa taisi jäädä suurimman osan lautasille.
Gijonin kuuluisa siiderikin aiheutti hämmennystä. Tarjoilija ei tuonut tilattua siideriä, vaan jotain muuta, joka osoittautui lähes kiljuksi. Sitä ei vain voinut juoda, joten palautimme juoman keittiöön. Valkoviini puolestaan oli oikein hyvää, samoin ruuan kyytipojaksi tarjotut sämpylät.

Yhteenvetona jouduimme toteamaan, että kyllä meidän omassa veneen keittiössä valmistui parhaat ruuat. Toistaiseksi ei vielä yksikään ravintola ole pystynyt pistämään paremmaksi. Oman keittiön antimet ovat olleet monipuolisia, maukkaita, ravintoainepitoisia ja ruokaa on ollut riittävästi. Ruokaryhmämme etukäteisvalmistelut ovat osoittautuneet loistaviksi. Joka päivä seinältä löytyy päivän menuut ja jokaista ruokaa varten on valmis resepti, jolloin aikaa ei tarvitse käyttää ruokien suunnittelemiseen ja jokainen voi vuorotellen tuntea itsensä michelin tähden veroiseksi kokiksi.

Mitenkähän espanjalaiset laittavat veneissä ruokaa. Onko niissä lainkaan kaasuhellaa? Kysymys pohditutti perämiestä sekä perämiesharjoittelijaa, jotka lähtivät etsimään kaasua. Kaasupullojen vaihtopaikan löytyminen ei ole ihan helppoa. Toisin kuin Suomessa, josta sataman huoltoasemilla on usein pulloja. Saimme satamakonttorista kartan, johon oli merkattu rauta-sekatavarakaupan sijainti kaupungin keskustan ulkopuolella. Katujen nimikyltit olivat harvassa, joten harhailimme jonkin aikaa ennen kaupan löytymistä. Oikean sijainnin löydyttyä, totesimme, ettei siellä ole kauppaa, josta saisi kaasua. Kysyimme apua pienestä hedelmäkaupasta, mutta naismyyjä ei tiennyt, missä rautakauppa olisi. Hän johdatti meidät naapurissa sijaitsevaan parturiin, jossa mies tiesi heti paikan. Pääsimme vihdoin rautakauppaan sisälle, tosin kysyimme vielä kertaalleen apua pienestä autotarvikekaupasta. Rautakaupassa ei ymmärretä englantia. Onneksi olimme ottaneet kaasupulloista kuvan, mikä helpotti kommunikointia. No eihän meillä tutkimusmatkallamme ollut tyhjiä pulloja mukana, joten joutuisimme vielä palaamaan veneelle ja tekemään reissun uudelleen. Seitsemän kilometrin kävelyn jälkeen kipparimme totesi, että meillä on runsaasti kaasua, joten täytetään tyhjät pullot vasta Corunassa. Tiesimme nyt kuitenkin, ettei Suomipulloja kannata yrittää täällä vaihtaa. Siniset Espanjan pullot saa vaihdettua.

Oleellinen hankinta Gionin ostoskaduilla oli syntymäpäiväkakku, sillä kipparimme juhlapäivä olisi seuraavana aamuna. Kuoharit ja lahja oli hankittu jo aiemmin, mutta kakkua ei voi pitkään säilyttää. Kakkuretkikunta suuntasi kaupungille. Parin tavallisen kuppilan kautta ja paikallisten avustamana saavuimme varsinaiseen synttärikakkuparatiisiin. Tilattavissa olisi ollut vaikka minkälaisella rekvisiitalla varustettuja toinen toistaa upeampia kakkuja. Olisimme tilanneet Vahinen mallisen kakun spinnuineen Maarit ruorissa, mutta aikapulan takia jouduimme luopumaan ajatuksesta. Maisteltuamme useampia kakkuja, päädyimme kauniiseen porkkanakakkuun. Masut täynnä jouduimme taistelemaan, että saimme ostaa kokonaisen kakun. Onneksi omistaja kuuli tilanteen ja tuli apuun. Valtaisan ison kakkulaatikon kanssa itseemme tyytyväisinä suunnistimme takaisin alukselle. Seuraava ongelma oli kipparin harhauttaminen ison laatikon saamiseksi veneen jääkaappiin. Peitimme laatikon purjehdustakilla ja keksimme loistavan harhautustarinan. Onnistuimme! Kippari ei ollut aluksella.

Aamulla stand by ryhmä oli kattanut juhla-aamiaisen, johon kuului kakku ja kuohuviini. Kipparin astuessa ulos päällystön kajuutasta, kajautimme ”paljon onnea vaan”, kukin omalla äänellään. Nautittuamme aamiaisen paikallislehden toimittaja ja valokuvaaja saapuivat veneelle. Olimme siis paikallinen nähtävyys. Iso vene ja ”vain” naisia veneessä. Kuvia otettiin edestä ja takaa sekä luonnollisesti Vahinesta. Jotta ei syntyisi käsitystä, että aloitamme aamun aina kakulla ja kuohuviinillä, piti meidän kertoa myös kipparin syntymäpäiväjuhlasta. Toimittaja oli kiinnostunut mistä tulimme, minne olimme menossa ja miten iloiseen joukkoomme pääsee mukaan. Kerroimme Naispurjehtijoiden sekä Purjelaivasäätiön Sail Training toiminnasta.

Gijonista irrotimme köydet tasan kello 12 kaupungin kirkon kellojen saattelemana. Seuraava kohde olisi vajaan sadan mailin päässä sijaitseva Viveiro, joka Navionicsin mukaan näyttää huolestuttavan matalalta. Naapurissamme ollut saksalaisvene oli kuitenkin juuri tullut sieltä ja kehui kovin paikka. Totesivat myös, että Navionicsin syvyystiedot eivät pitäneet paikkansa vaan satamaan johtavassa suistossa olisi riittävästi vettä jopa laskuveden aikana. Pyysimme Gijonin satamakonttoria tarkistamaan Viveiron syvyystiedot ja veneemme mahdollinen pääsy sinne. Meille vakuutettiin, että Vahine kyllä ui sinne, joten varasimme sieltä paikan. Yön vietämme merellä ja aamulla näemme, miten Viveiroon pääsy onnistuu.
 
Saint-Malo - Brest - Camaret Sur Mer 12.8-16.8


Naisistomme (Maarit, Merja H, Reija, Kipa, Merja M, Tina, Mia, Maria, Merja P, Pia, Sirpa ja Mirjami) huikea seikkailu alkoi Englannin kanaalin vuorovesissä 12.8. Saavuimme aamuyön tunteina Saint Maloon, sillä lähtösatamamme vaihtui viime metreillä, kun Cherbourgista startannut Rolex Fastnet race oli varannut koko sataman venepaikat. Meillä oli Saint Malossa ”oppaana” jo edellisellä legillä mukana ollut Merja P, joka oli selvittänyt parhaat merenherkkumestat sekä ”vuorovesinähtävyyspaikat”. Saint Malohan on tunnettu erittäin suuresta vuorovesivaihtelusta. Mekin pääsimme näkemään ja kokemaan, miltä näyttää 10 metrin vaihtelu vedenpinnassa muutamien tuntien aikana. Osa naisistoamme häkellytti paikallisia käymällä naku-uinnilla nousuveden alkaessa.

Päivä kului bunkrauksen ja muiden valmistelujen merkeissä. 12 hengen naisistollemme hankittiin ”autokuormallinen” muonaa ja tarvikkeita, sillä ainut taksi, joka saatiin oli pieni neljän hengen auto, johon sullottiin kaupparyhmän lisäksi kaikki ostokset. Saint Malon Port Vaubanin satamasta pääsimme lähtemään vasta 13.8 aamulla 2 tuntia ennen korkeaa vettä, jolloin satamasta merelle johtavan kanavan sulku aukesi ensimmäisen kerran. Saint Malon lahden jälkeen tuuli oli kevyttä, mutta vellova maininki veti jo osan naisistoamme kalpeaksi. Tämä oli vasta esimakua tulevista päivistä Biskajalla.
Brestin suuntaan seilatessa saimme hyödynnettyä täydellisesti myötävirran, joka alkoi parisen tuntia lähtömme jälkeen. Meillä olisi heti ensimmäisellä osuudella yöpurjehdus edessä. Tavoitteenamme oli päästä voimakkaista virtauksistaan tunnetun Chenal du Fourin alkupäähän seuraavana aamuna, jolloin virta kääntyisi myötäiseksi. Matkan aikana stand by ryhmä taikoi jälleen gourmet aterioita.
Ensimmäinen yö merellä alkoi kirkkaalla tähtitaivaalla. Saimme ihailla tähdenlentoja, joita tuntui näkyvän tavallista enemmän. Tai ehkä niitä ei normaalisti tulisi katseltua samalla tavalla yhtä pitkiä aikoja. Kansivahteja ilahduttivat myös delfiinit, jotka leikkisästi saattelivat venettämme esittäen tähtien valaistessa hienoja taitohyppyjä.

Brest Chateaun satamaan saavuimme hyvissä ajoin, sillä saimme sieltä kyytiin vielä yhden naisistomme jäsenen. Pia ei ehtinyt vielä Saint Maloon, mutta pääsi kuitenkin matkan pääosuudelle eli Biskajan lahden ylitykselle. Brestissä oli lentokenttä, joten sieltä oli helppo liittyä mukaan. Brestin kaupunkisatamassa emme viihtyneet yhtä yötä kauemmin. Simpukat, turskat ja muut meren elävät oli syöty ja kaupunkiin tutustuttu, joten oltiin valmiita jatkamaan matkaa.

Odotellessamme sopivaa aikaikkunaa ylitykselle siirryimme tankkauksen jälkeen läheiseen Camaret Sur Meriin, jossa patikoimme upeita merenrantapolkuja pitkin henkeäsalpaavissa maisemissa. Innokkaimmat naisistomme jäsenet pääsivät jälleen uimaan vuorovesityrskyihin sekä herkuttelemaan uimarannan töyräällä olevan Chez Germainen suussa sulavista crepseistä ja artisaanijäätelöstä. Tuulinen ja osittain sateinenkin päivä sopi saarikierrokseen, sillä vastatuulen piti kääntyä aamuun mennessä sivumyötäiseksi.

Onko meillä tarpeeksi vettä? Kukaan ei tiedä. Pikatarkastus tuotti tuloksen, että jokaisen pitää tuoda kyläkierroksen jälkeen 5 litran kanisteri vettä, jotta emme joudu juomaan vettä säiliöstä. Onneksi kaupat eivät olleet auki emmekä siis voineet vettä kanniskella, sillä tarkemman tutkimuksen jälkeen veneen moniniaisista ”salalokeroista” löytyi vesipulloja vaikka muille jakaa.

Biskajalle.

Maanantaiaamu valkeni lupaavan poutaisena ja auringon noustessa naisistomme oli jo käynyt suihkussa ja laittanut aamiaisen. Innostunein ja odottavaisin mielin irrotimme köydet ja suuntasimme kohti Biskajaa.
Matkaa taitamme siten, että miehistö on jaettu kolmeen vahtivuoroon, samoin päällystö. Kolmen tunnin vuoroissa hoituu kansityöt, miehistön muonitus ja veneen siivous sekä nukkuminen. Osa sopeutuu vuorokausirytmiin paremmin, osalla sopeutuminen kestää vähän kauemmin. Veneessä toimiminen vaatii hyvää organisointia ja ryhmätaitoja. Meillä on loistava porukka, joka hitsautui yhteen jo heti matkan alkaessa.
Hyvä ruoka, parempi mieli – se toimii täälläkin. Ruokaryhmämme oli tehnyt valtavan ennakkotyön tekemällä reissun ajaksi valmiit ruokalistat resepteineen. Lounaat ja päivälliset oli valmiiksi suunniteltuja, jolloin toteutus veneessä sujui sutjakkaasti eikä vaatinut keneltäkään kokkikoulutusta :) Nälkä ei päässyt yllättämään, sen verran useasti ruokaa oli tarjolla. Käytännössä koko ajan veneessä joku nukkui, joku teki ruokaa ja osa toimi kannella.

Tällainen ison veden ylitys oli monelle miehistössämme ensimmäinen kerta. Jännitystä oli luonnollisesti ilmassa. Valvominen, yönavigointi ja keikkuminen kelien mukaan toivat omat jännitysmomenttinsa ylitykseen, mutta kaikki on sujunut oikein mallikkaasti. Tuulet eivät olleet suotuisat koko ylityksen ajan, vaan jouduimme turvautumaan myös konevoimaan. Pimeänavigointi oli todellakin pimeässä navigointia ja aluksen ohjailua, koska mistään ei pilkottanut valoa yön pimeinä tunteina. Tutkassa ja plotterissa saattoi näkyä joku muukin alus, lähinnä kalastaja-aluksia. Mutta suurimman osan ylityksestä olimme yksin reitillämme. Aika rauhassa siis saimme matkaa taittaa.

Päällystöömme kuului kipparin lisäksi perämies ja perämiesharjoittelija. Kipparimme tehtäviä helpotti huomattavasti ammattitaitoinen perämiehistö, joka on ollut myös todella aktiivinen. Muutamat naurutkin on saatu, kun miehistö on muistuttanut, että päällystön ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan käytettävissä on innokas miehistö. Tämähän kertoo siitä, että koko porukka on innokkaasti mukana päivän rutiineissa ja huolehtimassa siitä, että kaikki sujuu matkan aikana. Kansivahtivuorot on pidettyjä, ja kukin ryhmä pitää tiukasti kiinni siitä, että saa käyttää koko oman vuoronsa toimiakseen kannella.
Vahtivuoro vaihtui kolmelta yöllä. Edellisessä vuorossa käynnistiettiin kone, ennen vuoroni alkua. Matkaa Espanjan rannikolle, Gijoniin on vajaa 70mpk. Ulkona on lämmintä, mutta muutama vesipisara tuli taivaalta. Laitoin sadevarusteet päälle eli Henry Lloydin punaisen takin ja mustat haalarit. Nämä on hyvät, sadetta ei kuitenkaan tullut. Keli on tyyni. Olemme varautuneet täällä Biskajanlahdella koviin tuuliin, suuriin aaltoihin ja vilkaaseen laivaliikenteeseen, kalastajiin. Mutta kaikkea muuta.... Olemme purjehtineet tasaisissa tuulissa, voisi olla reippaampaakin. Aalto on pitkää ja loivaa, miellyttävää. Muuta liikennettä ei ole, yksi laiva tuli vastaan tänään. Ei kalastajia, ei yöllä, ei päivällä. Tutkanäyttö on tyhjä, samoin AIS. Vain Vahine kulkee suurella ja pimeällä merellä. Gijonin suunnassa näkyy kajoa taivaalla. Onko se Gijon? Matkaa Gijoniin on vielä reilut 50mpk. Ei taida olla, tuleeko kajo auringosta. Vahtivuoro päättyy, kello on kuusi, ulkona on vielä pimeätä, kaikki hyvin.

Biskaja ylitetty!

Rannikon vuoret alkoivat siintää horisontissa pian aamun kajastaessa. Vahinen lipuessa kevyessä tuulessa 6 kn nopeudella Gijon lähestyy ja näkyviin saaame jo utuisen uinuvan kaupungin. Matkaa on vielä jäljellä reilu 10 mailia, mutta meillä ei ole kiire. Reilu kahden vuorokauden purjehduksen jälkeen ensimmäinen Biskajan ylityksemme on suoritettu. Olimme odottaneet huomattavasti haastavampaa matkaa, sillä olihan moni kertonut erilaisia ”kauhutarinoita” Biskajan myrskyistä ja terävästä aallokosta. Emme me niitä tosiaankaan kaivanneet. Voisi sanoa, että ”tylsä” ylitys on paras ylitys. Saimme sentään ensimmäisenä yönä seilata pilvettömässä yössä pitkin kuun siltaa, vaikka myöhemmin paksu pilvipeite pimensi taivaan. Delfiinien bongauksen ohella onnistuimme näkemään ryhävalaan, joka vilkutti meille sivueväänsä. Nyt Gijonin sataman suihkut ja rauhallinen yöuni odottavat. Seuraavaksi matka jatkuu kohti länttä ja Corunaa.
  

11.8. Saint Malo


Toissa päivänä saavuimme Saint Maloon Ranskan pohjoisrannikolla. Mikä paikka! Vanha linnoituskaupunki, jonka vierasvenesatama oli satama-altaassa sulun takana. Vuoroveden liikkeet innostuttivat koko veneen väen ja veden alta paljastuvia maisemia käytiin porukalla tutkimassa. Pian jo juostiinkin veden alta takaisin kaupungin muurien suojaan, ja katseltiin, kuinka maisema muuttuu perusteellisesti. Vesi nimittäin nousi 3m. tunnissa, ja vedenvaihtelu oli yhteensä 10m ala- ja yläveden välillä. Aikamoista, eikä kukaan tunnistanut nähneessä vastaavaa näin läheltä.

Muutenkin Ranskan rannikko yllätti positiivisesti. Erinomaista ruokaa alkaen croissanteista, patongeista, juustoista ja muista herkuista, joita kannettiin veneelle. Pikkukylät ja –kaupungit olivat hurmaavia ja paikalliset avuliaita sekä puhumassa niin paljon ranskaa, ettei ihan kaikkea kukaan oikein ymmärtänyt.

Yhteensä merimaileja karttui 520 mailia aina Irlannin Dublinista Ranskan Saint Maloon. Näimme siis kaksi rannikkoa meriltä. Englannin kanaalin ylityksessä sekä Ranskaan saapumisessa kapeahkoa väylää pitkin vaati tarkkuutta merivahdeilta. Jälkimmäinen tehtiin vieläpä yöaikaan. Puolentoista viikon matka rytmittyikin päiväpurjehduksiin ja yhteen pidempään seiluuseen kahden yön yli. Mukaan mahtui sopivasti myös ns. maa-/turistipäiviä. Osa miehistöstä opettelikin hallitsemaan Atlantin aaltoja surffaten, toiset kiertelivät lähiseutuja pyörillä, joita sai lainattua satamakonttoreista. Joku innostui kävelemään rantatöyräitä pitkin niin, ettei malttanut tulla syömään. Polut veivät mennessään.

Ensikertalaisen kokemuksena todettakoon, että mukana pärjää, vaikkei ole aikaisempaa kokemusta. Auttaa erityisen paljon, jos vain osaa toimina osana tiimiä. Kipparilla ja perämiehellä oli selkeät roolit sekä kumpikin olivat hyviä (ja kärsivällisiä) ohjaajia. Oli yllätys kuinka nopeasti hyvä ja vahva tiimi muodostui. Meitä oli yhteensä vain kuusi, ja tiimi toimi toisiaan tukien ja kannustaen. Kokemuksia jaettiin, ja uutta oppivat varmasti kaikki, huolimatta karttuneista merimaileista. Matkakertomuksia ja sattumuksia jaettiin tunti toisensa jälkeen, ja lieneeköhän johonkin tarinaan lisätty vähän Atlantin lisää. Seikkailijoita ja matkailijoita tuntui olevan meistä kaikki.

Vahine on purjeveneenä tilava, ja auttaa kun turhaa rompetta ei ole veneessä. Järjestystä ja siisteyttä pidettiin yllä kivasti. Säätiön puolesta tulevat purjehdusasut lämmittivät tuulessa sekä yövahtien ja sateiden aikana. Omat kevyemmät kuoriasut jäivät selkeästi kakkoseksi. Lämpimämpiä hanskoja olisi pitänyt ottaa mukaan. Pipo olisi ollut hyvä lisä, vaikka elokuu oli mitä lämpimin.

Teknisenä huomautuksena valokuvauksen ystäville tuli yllätyksenä, kuinka suolaista ilma oli. Kameran linssi sekä aurinkolasit olivat koko ajan sameana suolasta. Olisi hyvä varata seuraavalle matkalle puhdistusliinoja, joilla parantaisi kuvien kirkkautta.

Kun olimme pienellä miehistöllä liikkeellä, kokeneemmat osasivat ottaa nokosia heti kun siihen tuli mahdollisuus standby vahdissa. Yön yli purjehduksissa kun kertauni jää vajaaseen neljään tuntiin. Toki tiimi toimi, ja väsyneemmille annettiin enemmän aikaa nukkua, kun siihen vain oli mahdollisuus.

Kaiken kaikkiaan oli oikein mielenkiintoinen ja monipuolinen reissu, josta jäi paljon muistoja ja oppeja matkan varrelta. Puolitoista viikkoa tuntui paljon pidemmältä matkalta positiivisella tavalla. Kaikki opit ja kokemukset toimivat hyvänä valmistautumisena seuraavaan purjehdukseen, kun aikomuksena on seilata Helenalla Atlantin yli myöhemmin marraskuussa. Sitä odottaen!


t. Roy




 

1.-3.8. Dublin - Arklow - Kilmore Quay, Irlanti

Islanti-Irlanti legin gastit jättivät Vahinen lauantai-iltana haikeana. Osa suuntasi lentokentälle, muutama jäi Dublinin hulinaan ja minä päätin viime tipassa perua lentoni ja jäädä vielä kipparin ja perämiehen kanssa seuraavalle legille kohti Ranskan rannikkoa. Niin hyvin olin Vahinelle ja sen keskipunkkaan ehtinyt kotiutua, etten vielä malttanut palata Helsinkiin.

Uudet gastit saapuivat Dublinin Dun Laoghaire marinaan sunnuntaina aamulla. Teimme uuden legin alkajaisiksi isomman bunkrausreissun Tescoon, missä Islantiin verrattuna naurettavan halvat hinnat herättivät niin suurta hämmennystä, että piti vielä varmistaa, ovatko tölkkipapujen hinnat todella euroissa.

Bunkrausreissun jälkeen irroitimme köydet nopeasti, jotta ehdimme vuoroveden saattelemana suunnata kohti Irlannin eteläosia. Heti Dublinin satamasta irtautumisen jälkeen tulivat delfiinit toivottamaan uuden porukan tervetulleeksi ja nuo merten vekkulit tyypit ovat parveilleet seuranamme säännöllisesti siitä lähtien. Uusi lempipaikkani veneessä on istua keulassa genua-purjeen rullan päällä, roikotella jalkoja veneen ulkopuolella ja kommunikoida alla uivien ja pomppivien delfiiniparvien kanssa.

Uudessa miehistössä on useat kerrat Säätiön veneillä purjehtinut, uusi vahtiparini Merja, maailman merillä paljon kiertänyt Jani, sekä Roy, joka oli käynyt kokeilemassa purjehdusta vain muutamana päivänä Helsingissä ennen Vahinelle saapumista. Royn tunnelmista hänen ensimmäisistä veneellä vietetyistä päivistä ja öistä sekä navigointi-, vinssaus- ja trimmausharjoituksista voimme varmasti lukea myöhemmin.

Ensimmäinen yhteinen illallinen nautittiin auringonlaskun aikaan Arklowin jokiuomassa. Menussa oli tällä kertaa ykkösvahdin paistamia lohimedaljonkeja sekä perämiehen tekemä kreikkalainen salaatti. Olimme aiemmin aamulla kiertäneet Dublinissa ilman menestystä viisi eri kauppaa etsien asiaankuuluvia Kalamata-oliiveja. Lopulta niitä löytyi kuitenkin Vahinen jääkaapista.

Alkulegin tuulet ovat olleet kevyitä ja toinen purjehduspäivä kohti eteläisempää Kilmore Quayta eteni pääasiassa moottorin voimin. Autuaita ovat ne hetket kun tuuli taas nousee ja Sisun, tuon rekkaankin sopivan moottorin jylinä hiljenee. Onneksi tästä eteenpäin on ennustettu mukavia lännenpuoleisia tuulia, jotka toivottavasti kuljettavat meitä suopeasti ensin Ranskaan ja siellä pitkin Normandian rannikkoa.

Erityiset kiitokset haluamme tässä vaiheessa lähettää Purjelaivasäätiön toimarille Heinille, joka on tehnyt valtavasti selvitystyötä eri maiden alatimuuttuvista koronarajoituksista ja mahdollistanut meidän sujuvan matkanteon maasta toiseen.



- Ykkösvahti, eli Hilkka & Merja 
  


30-31.7.21 Seikkailu päättyy Dubliniin


Jatkoimme matkaa kohti Dublinia kevenevässä tuulessa mahdollisimman pitkään purjeilla. Tällä reissulla on kokeiltu punaista, alun perin mesaanimaston genaakkeria ainakin neljällä eri asetuksella kipparin ja perämiehen innovaatiivisuuden ansiosta! Delfiinit kävivät aika ajoin tervehtimässä, samoin vilkas kalastusalus- ja tankkeriliikenne edellytti tähystämistä ja AISin seuraamista. Lopulta viimeiset parikymmentä mailia oli mentävä moottorilla, kun tuuli vaimeni lähes täysin.

Tunnelma alkoi herkistyä, ilmassa oli yhteisen seikkailun lopun tuntua. Yhdessä pohdimme, miten tehokkaasti matka kirjaimellisesti samassa veneessä, pienessä tilassa, yhteisellä päämäärällä ja ajoittain haastavissa olosuhteissa hitsaa yhteen ennestään keskenään tuntemattoman ryhmän. Olimme enemmän kuin yhtä mieltä siitä, että tällä porukalla yhteispeli toimi valtavan hienosti ja kaikki löysivät oman roolinsa joukosta matkan edetessä. Luottamus porukan kesken syveni nopeasti ja yövahdeissa sekä iltaisissa hihitysmaratoneissa pohdittiin niin elämän kevyempiä kuin syvempiä vesiä. Jotta mitään ei varmasti jäisi hampaankoloon, Dublinia lähestyttäessä muisteltiin lämmöllä myös ihmisten henkilökohtaisia reissun ärsyttävimpiä hetkiä. Yhdistävänä tekijänä niissä olivat meritauti, unen puute, nälkä tai kaikki kolme samaan aikaan. Ihmisen perustarpeet ovat samat niin merellä kuin maissa!
Dublinin jo siintäessä horisontissa eräs keittiön hyvä henki loihti vielä maukkaan tapas-tarjoilun ennen rantautumista. Mutustelimme menemään ja katselimme nousevia, harmaita pilviä. Juuri kun välipala oli syöty, iski kohdalle rankka sade, joka sataman lähelle tultaessa yltyi varsinaiseksi myrskymyräkäksi. Näkyvyys läheni nollaa ja puuskat olivat jopa 20 m/s. Odottelimme sataman suulla hetken, ja myräkkä hiipui pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Ajaessamme satamaan tyynessä kelissä meitä tervehti altaassa polskiva pullea hylje! Mietimme, olikohan sillä samat mielessä kuin Briteissä julkkikseksi nousseella, ihmisten veneiden kansille kiipeilleellä mursulla.

Tätä kirjoittaessa vene on siivottu, laukut pakattu, seikkailu virallisesti päättynyt ja miehistö sanomassa heipat toisilleen. Kaksi viikkoa vilahti ohi silmissä, ja tuntuu kovin haikealta että tiimi hajaantuu ja tämä matka on nyt tehty. Tämä seikkailu antoi enemmän kuin kukaan ennakkoon odotti, ja oli upeaa olla ensimmäinen miehistö juuri tällä Vahinen reitillä. Onneksi aina voi haaveilla uusista reissuista ja muuan idea lähtikin itämään, missä merkeissä tämä miehistö ennen pitkää kokoontuu uudelleen. ;)

Kuittaamme, ja luovutamme paatin rakkaudella seuraaville seikkailijoille.

Vahinen Reykjavik-Dublin-miehistön puolesta,
Katri
  



28.-29.7.21


Pääsimme aamulla ruhtinaallisen lettuaamiaisen nautittuamme nousuveden turvin ajamaan satamaan. Lough Swilly marinan Gary otti meidät avosylin vastaan, ja opasti kaikessa mahdollisessa. Hän myös heitti koko porukan kahdessa erässä Buncranan keskustaan modernilla keltaisella kuplavolkkarillaan. Kippari tosin jäi Vahinelle korjaamaan takkuilevaa ankkurivinssiä.

Irlantilaisten vieraanvaraisuus mykisti suomalaiset purjehtijat myös paikallisessa kuppilassa, jonka omistaja valisti meitä paikallishistorian luennolla. Vaikka täkäläisestä aksentista on ajoittain vähän hankalaa saada selvää, saimme avokätisen tietoiskun, joka sai katsomaan ympäristöä uusin silmin. Kuppilassa meitä viihdytti myös hurja pikku kissanpentu, joka vuoroin nukkui valitsemansa ihmisen sylissä ja vuoroin näykki ja raateli innokkaasti etenkin sormia ja villapaidan hihoja. Riiviömäisyydessään huvittavan rakastettava olento.

Ruokakauppareissun jälkeen Gary haki osan porukasta takaisin satamaan, mutta muutama meistä päätti kävellä paluumatkan. Kuljimme pitkän aikaa upeaa hiekkarantaa pitkin, ja keräsimme meren tuomia aarteita. Kotiinviemisiksi tarttui helmiäisenhohtavia simpukankuoria, pari kummallisen muotoista kiveä ja yksi tulipunainen simpukka. Vesisade sai kävelijät kiinni loppupuolella matkaa, mutta ehti kastella onneksi vain päällimmäiset vaatteet.

Illalliselle menimme sataman lähellä olevaan Railway-tavernaan, jossa nautimme huomattavasti odotettua gourmeemmat sapuskat. Koronasäädösten takia Irlannissa on kertaalleen rokotetuille ruokailu sallittu ainoastaan ulkoterasseilla, joten voimistuva tuuli ja sade ajoivat meidät herkkuaterian päätteeksi veneen kodikkaaseen lämpöön jatkamaan iltaa. Gary kutsuttiin tietysti istumaan iltaa vaimonsa Unan kanssa. He innostuivat kovasti kuullessaan Suomen tiheästä saaristosta, joten ehkäpä saamme heidät jonain päivänä vastavierailulle Suomeen!

Torstai-aamuna lähdimme nousuveden tultua jatkamaan matkaa kohti Dublinia. Saimme alkuun eilisillan myräkän jäänteinä reipasta tuulta ja tuntuvaa aallokkoa, mutta päivän mittaan keli on tasoittunut. Toistaiseksi etenemme kuitenkin vielä purjeilla 4,6 solmun vauhtia. Toivokaamme, että vauhti pysyy eikä moottoria tarvita. Menen pian nukkumaan ja herään puolenyön aikaan reissun viimeiseen yövahtiin. Olisi ihanaa saada kulkea vielä viimeinen yö purjeilla läpi pimenevän loppukesän yön.


25.-27.7.2021

Tikku nenään, eikun kurkkuun, ja menoksi kohti etelää.

Hienon, sumuisen kryssipäivän päätteeksi maisema avautui juuri kun olimme saapumassa Sodoroyn saarelle. Odottelimme satamalahdessa hetkisen paikallisen puuperinnelaivan saapumista, sillä meidät oli ohjattu kiinnittymään sen kylkiparkkiin.

Sodoroyssä saimme nauttia aurinkoisesta kelistä sekä kävelystä paikallisella rantaraitilla. Löysimme kaupan ja täydensimme varastoja. Mormor-niminen kahvila ja pizzeriakin löytyi. Iltaa istuimme Vahinella ja kävimme miehistön ikäjakaumaa kuvastavan nostalgiakeskustelun ATK:sta. Yksi gasteista tarinoi tietokonepeleistä, joita hän oli nuorena pelaillut kasettinauhoilta, korpuilta ja lerpuilta. Tähän perämies innostui vastavuoroisesti muistelemaan käyntiään Lontoossa hienossa tietokonemuseossa ja miten oli nähnyt ensimmäistä kertaa korppuja ja lerppuja siellä.

Illanistujaisten lomassa pääsimme vielä kokemaan paikallista juhlintaa, kun Sodoroyn soutujoukkue palasi voitokkaana kotiin Färsaarten mestaruuskisoista. Meno oli kuin penkkareissa, yhden kuorma-auton ja sadan sitä seuraavan, tööttäilevän auton voimin. Ihmettelimme, miten tällä saarella edes on noin monta autoa.

Seuraavan päivän ohjelmassa meillä oli koronatikutus, jonka jälkeen 72 tunnin countdown seuraavaan satamaan käynnistyi kipparin vetämällä pikamarssilla kohti Vahinea. Mormor-kahvilaa pitävälle perheelle ehdimme toki vilkuttaa matkalla ulos satamasta. Olipa makoisia sämpylöitä heillä!

Merellä vahtivuorot aloittivat rutinoituneesti toimintansa, eikä edes kevyestä tuulesta johtunut läpi yön kestänyt mottoriveneily lannistanut vahteja loihtimasta upeita ruokia Vahinen keittiössä. Pientä alakuloisuttaa toi tieto, että emme voisi muuta kuin ohimennen ihailla Skotlannin saaria. Irlannin koronasäädökset eivät salli meidän pysähtyvän Skotlannissa. Skotlannin Ulko-Hebridien parasta antia oli tällä kertaa paikallisen rannikkovartioston tunnistuslento sekä lukuisat delfiinit, muutama hylje ja valas.

Ruorimies: ”AIS:n mukaan tuolta rannasta tulee alus 77 solmun vauhtia meitä kohti”
Anonyymi purjehtija: ”Onkohan se paikallisen tislaamon pikatoimitus?”

Hebridien eteläkärjen tuntumassa tuuli yltyi ja totesimme että vahtimme oli vapautunut tuuli-kirouksesta. Matka jatkui navakassa myötätuulessa kohti etelää ja Irlannin vehreitä rantoja.

P.S. Tätä kirjoittaessa koronatestistä on kulunut 45 tuntia. Matka kohti Irlantia jatkuu.

Kipparin PS. 28.7. klo 0845. Saavuimme aamuyöllä Irlantiin, nyt olemme ankkurissa Buncranan pikkukaupungin edustalla ja odotamme nousuvettä päästäksemme satamaan. Näyttäisi että lammassaarten kiertueemme saa onnellisen lopun tämänkin maan byrokratian osalta, nyt koronatestimme ovat noin 66 tuntia vanhat ja paikalliset viranomaiset ovat suhtautuneet maahantuloilmoituksiimme toistaiseksi lähinnä hämmästyneen välinpitämättömästi.
  

Lauantai 24.7.2021


Kuten edellisessä kirjoituksessa mainittiin, ryhmän seuraava seikkailuosuus oli matka patikoimaan Kalsoyn saarelle. Huippunsa hioutunut tiimityö tuotti aamulla tulosta, kun olimme valmistelleet edellisiltana kaiken – muun muassa parikymmentä eväsleipää - aikaista lähtöä varten. Bussimatka Klaksvikiin itsessään oli jo kokemus huikeine näkymineen, samoin lauttamatka upeissa maisemissa Kalsoylle. Saarella on useampia pieniä kyliä, jotka ennen 70-luvulla valmistunutta tieyhteyttä tunneleilla elivät suuren osan vuodesta eristyksissä ympäröivien kukkuloiden siimeksessä. Matkustimme vielä yhdellä bussilla kylistä kaukaisimpaan, ja lähdimme patikoimaan näköalareittiä majakalle. Ihastelimme henkeäsalpaavia jyrkänteitä, niiden välissä kaartelevia lintuja ja vehreitä kukkuloita. Majakalta aukeni varsinainen näköalapaikka, jolla tunsi olevansa lähellä maailman reunaa. Ihan kirjaimellisestikin, ei parannut astua liian lähelle jyrkännettä, joista kaikkialta oli yli sadan metrin pystysuora pudotus. Pohdimme, millaisia kohtauksia mahtaa olla tulevassa Bond-leffassa, joka on kuulemma kuvattu näissä maisemissa. Pitää mennä ryhmänä katsomaan!

Majakan jälkeen olimme vielä valmiita johonkin pieneen reippailuun, joten päätimme seurata edellisen Vahine-ryhmän esimerkkiä ja lähdimme kiipeämään kukkuloilla kulkevalle vaellusreitille, jonka aiempi Färsaarilla vieraillut Vahinen miehistö oli jo tutkinut. Paikallisen kioskinpitäjän skeptisyydestä huolimatta (”en tiedä kannattaako teidän mennä sinne”) lähdimme innosta puhkuen kapuamaan 300 metriä pitkää, lähes pystysuoralta tuntunutta nousua ylös. Pienehkö heat-treeni Islannin hengessä. Tämähän on meille jo tuttua!

Lähemmäs huippua päästessä reitti helpottui kiipeämisen osalta, mutta paikallisen naisen skeptisyyden syy selvisi. Reitti mutkitteli vuoren seinämällä kapealla polulla, varsin lähellä pudot