STAF Suomen Purjelaivasäätiö
STAF on Facebook

News Feed

Toivoa ja tukea sekä uusi suunta elämälle

ERITYISNUORISOTYÖ


Erityisnuorisotyö

Purjelaivasäätiö ja erityisnuorisotyö

Suomen Purjelaivasäätiö on yli 30 toimintavuotensa aikana tehnyt ennalta ehkäisevää työtä nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Viime vuosina syrjäytyminen, huumeet ja muut sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet, joten hyväksi koettua sail training -konseptia on ryhdytty soveltamaan myös sosiaaliseen nuorisotyöhön.

Säätiö on järjestänyt aktivointipurjehduksia työttömille nuorille opetusministeriön tuella jo yli 10 vuoden ajan. Kesällä 2001 Kalliolan setlementtiin kuuluva Kiskon klinikka otti sail training -purjehdukset osaksi huumausaineiden käyttäjille suunnattua hoito-ohjelmaansa. Palaute niin nuorilta, ohjaajilta kuin alusten runkomiehistöltä oli positiivista, joten Kiskon klinikan purjehduksia on järjestetty jo useita.

Myös muita Kalliolan yksiköitä on ollut mukana sail training -purjehduksilla. Alus on herättänyt vahvasti kiinnostusta myös muiden sosiaalista nuorisotyötä tekevien organisaatioiden kuten SOS-lapsikylien ja Myllyhoidon keskuudessa.

Syksyllä 2009 käynnistyi Suomen Purjelaivasäätiön ja Lampolan säätiön yhteistyö. TS Helenalla suoritettiin kaksi perättäistä, Sail Training periaatteella toteutettuja hoitojaksoja huumevieroituksessa oleville nuorille. Tämä yhteistyömuoto saa jatkoa elo-syyskuussa 2010. Kesällä 2010 käynnistyy myös yhteistyö Helsingin sosiaalitoimen kanssa. Nämä Sail Training purjehdukset toteutetaan myös TS Helenalla.

Sail training -purjehduksilla nuoret oppivat yhteistyötä ja toisten huomioon ottamista ahtaissa ja paikoin epämukavissakin olosuhteissa. Itseluottamus ja kyky ottaa vastuuta kasvavat, kun edessä on uusia haasteita uusissa olosuhteissa.

Olemme myös vastanneet haasteeseen "disabled" saralla. Purjehdimme myös nuorten kanssa jolla on syystä tai toisesta eriasteisia vammoja. Olemme kaikki varten melkein kaikkialla.




VACON

Alfons Håkans

Helsinki

Vacon

Kasnäs

Kotkan kaupunki

Turku

AKER ARCTIC

Site sponsored by Tietovirta and Megative | CFML by Megative | Graphichs by 2do