Turusta Karibialle ja takaisin

Tervetuloa seuraamaan kuunari Helenan matkaa Turusta Cherbourgin, Lissabonin ja Las Palmasin kautta Karibialle! Mukana seiloreita monenlaisella kokemuksella, osa ensimmäistä kertaa purjehtimassa, osa kokeneita merenkävijöitä. Matkaa taitetaan sail training -periaatteella, eli kokeilemalla ja yhdessä tehden ja oppien. Kuunari Helenan päällystössä turvallisuudesta vastaa Suomen Purjelaivasäätiön koulutetut vapaaehtoiset. Blogia päivitetään säännöllisesti yhteyksien ja olosuhteiden salliessa. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme! 


1.5. Helena saapui Turkuun!



Turun Sanomat kirjoitti Helenan saapumisesta jutun, joka on luettavissa täältä

11.4.


itäinen Atlantin valtameri

Helenan miehistö heräilee yön jälkeen ja kömpii kuka mistäkin kiinni pitäen stand by-vahdin valmistamalle aamupalalle. Tarjolla on munakasta, mysliä, teetä, kahvia ja pekonia. Uunissa paistettuna. Vaihtelevasti palvellut liesi on sanonut työsopimuksensa irti. Siitä huolimatta aamupalat, lounaat ja päivälliset valmistuvat ajallaan. Täällä vesipuistossa hatunnoston arvoisia suorituksia.

Tuuli pujottaa muovipusseja jalkaansa. Sukat säilyvät kuivina lenkkareissa. Oikeastaan kaikki on yltä päältä märkänä, keulasta perään saakka. Reilut kaksi vuorokautta on kuunari purjehtinut syvän matalapaineen reunaa. Tuulta on riittänyt reilun kahdeksantoista sekunttimetrin huitteilla tosiaan pari päivää. Niin ja kaikille tiedoksi:
myös sysipimeässä yössä. Vähän väliä saderintamat ovat nostaneet puuskat parhaimmillaan 23 metriin sekunnissa.

Kaikesta huolimatta neljä merivahtia pyörivät normaaliin tapaan neljän tunnin rytmissä. Iltapäivällä on näiden välissä lisäksi kaksi kahden tunnin puolivahtia. Kun aukaiset oven istumalaatikkoon, jo valmiiksi märät sadevaattet saavat merivesihuuhtelun. Onneksi kevyempi ja toisinaan rankempi sade huuhtelee säätiön pukimet sitten saman tien liiasta suolasta.

Keväinen Atlanti on tarjonnut sitä, mitä oli odottavissakin. Kovaa tuulta, sadetta ja myös aurinkoista säätä. Juuri nyt puolen yön jälkeen syvempi matala on väistynyt. Lähestymme Englannin kanaalia. Aurinko hellittelee tällä hetkellä Helenan miehistöä puolipilvisen taivaan raoista. Tosin merivahtia lukuunottamatta kaikki aamupalan syöneet ovat jo punkkansa pohjalla lepäämässä ja keräämässä voimia taas seuraaviin vahtivuoroihin.

Matkaa Cape de la Hagueen Cherbourgin niemen kärkeen on jäljellä noin 350 merimailia.

Taas kerran on voitu todeta, että kuunarimme on tehty vaativiin oloihin.
Parin päivän aikana välillä myrskylukemiin nousseessa tuulessa alus on noussut arvokkaasti valtavien aaltojen rinnettä ylös ja toista alas.
Suhteellisen helposti on ruorihenkilö saanut kurssin pidettyä kohdallaan.
Vaikka välillä aallot nostavat keulan ja murtuva valkoharjainen huippu kirjaimellisesti moukaroi Helenan kylkeä kumauttaen mojovan paukahduksen ja herättäen nukkuvan miehistö, alus kulkee kohti päämäärää puolelta toiselle keinahdellen.

Eilen tyhjennettiin biojäteastia mereen suojan puolen laidalta. Kaikki ei mennyt ihan mereen asti ja Marianne pyysi harjaa siistiäkseen kannen. No, ei kulunt kuin muutama sekunti, kun jo kuohuva valkoinen vesivana syökyi keulasta perään kantta pitkin ja biojätteen loput olivat kadonneet Atlantin aaltoihin. Onneksi tuuli on ollut styyrpuurin puolen lanteelta, emme ole joutuneet puskemaan vastaiseen. Loppumatkaksi on luvassa samansuuntaista tuulta ja mahdollisesti jopa tyyntyvää ennen Cherbourgiin tuloa. Sitä Helenan miehistö kaipaa muutaman märän ja myrskyisen päivän jälkeen.

III vahti: Ilkka, Jori, Marianne, Diego
 

9.4. 


(45 astetta, 35 minuuttia pohjoista leveyttä, 16 astetta,
18 minuuttia läntistä pituutta)

”On se hienoo, mut on tää hulluu” -Jenni

Vahdit ovat kierähtäneet täyden kierroksen, puolimatka on saavutettu ja kelikin muuttunut muutaman aurinkoisen – ja korvapuustin tuoksuisen – päivän jälkeen juuri sellaiseksi, johon lähdimme tälle reissulle tutustumaan. Toivotammekin teidät tervetulleeksi Vesipuisto Helenaan!
Puistossa voit päästä yllätyssuihkuun ihan missä vain: vaikkapa sängyssäsi, sohvalla lepäillessäsi tai keittiössä puuhaillessasi. Puiston uutuuslaite on ollut erittäin suosittu, eikä siihen tarvitse edes jonottaa, sillä voit nauttia Pesukonesimulaattori-nimisen laitteen pyörityksestä kaikkialla puistossa, mutta etenkin keskusaukiolla näkymät ikkunoista lisäävät simulaattorin todentuntua. Kansia pestään tällä hetkellä ahkerasti (noin joka neljännellä aallolla), jotta asiakkaat voivat nauttia ulkona sijaitsevalla spa-osastolla jalkakylvyistä ja erilaisista suolaisista kasvohoidoista. Kun tilanne sallii, asiakkaat toivotetaan tervetulleeksi entiseen sitloodaan, nykyiseen jacuzziin, jossa on myös hierovia vesisuihkuja.

Matkaa taitetaan tosiaan vauhdikkaasti yli kymmentä solmua, 15 m/s tuuli on vallitseva, puuskat yltävät reippaasti yli 20 m/s. Hieman viivästyneestä lähdöstä huolimatta näyttää siltä, että saavutamme Cherbourgin jo torstaina, mutta ennusteet on ennusteita ja elämme täällä vahti kerrallaan. Suurin osa porukasta hyppäsi Helenalle maaliskuun puolivälissä, osa jopa aiemmin, joten pikkuhiljaa on aistittavissa jo kaipuuta kotiin. Mutta miten sitä osaisi enää nukkua normaalisti, eikä siten, että toisella polvella kiilaa itsensä punkkaan ja toisella kädellä pitää kiinni laidasta?

Seikkailupurjehdukselle lähteneet ovat kuitenkin hyväntuulisia, eikä edes kahvinkeittimen hajoaminen ole vielä vaikuttanut tunnelmaan. Kuten eräs sadesäähän pukeutuva seikkailija sanoikin: ”jos jäätelön sulaminen on suurin murhe, menee meillä aika hyvin!” Luontoäiti tarjoilee upeita auringonlaskuja jopa sadesuihkujen läpi. Meri on upea ja voimakas, samoin meidän väsymätön päällystö!

Terveisin 2-vahdin Eeva (terkkuja kotiin, merisairaudesta selvitty ja koalan elämää jatkettu edelliseltä Atlantti-reissulta tuttuun tyyliin)
 

6.4.


Azorit on jätetty taakse ja matka merellä jatkuu osittain uudella miehistöllä. Helenalla on uusi kapteeni Markus, perämies Silja sekä kansimies Heidi. Konehenkilö Liisa jatkaa päällystössä koko matkan Atlantin poikki eli myös Azoreilta Cherbourgiin.

Hortan satamassa ehdittiin viettää lähes viikko, joka kului muun muassa Helenan korjaustöiden ja varustelun parissa:
- eeppinen kauppareissu
- Helenan signature-maalauksen uudistaminen Hortan sataman kiveykseen
- muutamia hitsaustöitä
- liesi ja pari kattoluukkua tiivistettiin
- jibi kävi purjeneulojan hoivassa ja Forea paikattiin oman mieheistön voimin.

Enemmän kuitenkin aika meni lepäillessä, kauniiseen Faialin saareen tutustuessa, sekä ensimmäistä ylityspätkää juhlistaessa. Ikoninen Peter’s Sport Cafe tuli hyvinkin tutuksi. Muutaman päivän jälkeen hinku merelle oli kaikilla jo kova, sillä merivedessä uitettu seilori tulee satamassa vain levottomaksi. Lähtö kuitenkin viivästyi koronatestien merkeissä, ja suureksi harmiksi aivan kaikki eivät päässeet jatkamaan matkaa. Köydet irrotettiin lopulta tiistaina 5.4. klo 15.

Matka alkoi hyvin tyynesti ja vaikka purjeet nostettiin niistä ei hirveästi iloa ollut paitsi tietenkin osalle uuden oppiminen. Hauskuutta toi heti alussa nähty merikilpikonna ja muodostelmassa hyppivät delffiinit. Päivälliseksi tekemämme mausteinen kasvispata meni kuin kuumille kiville - etenkin sen jälkeen, kun riisi loppui. Illaksi tuuli oikeastaan kokonaan tyyntyi ja yö ajettiin kokonaan koneella. Tästä huolimatta vinkit merisairauden hoitoon olivat joillekin tarpeen.

Ensimmäinen aamu veneellä valkeni kauniina, ja purjeetkin saatiin takaisin ylös. Päivän mittaan tuuli yltyi ja matkaa tehtiin iloisissa tunnelmissa auringon lämmittäessä purjehtijoita.

Terveisin 1-vahti Eetu, Jenni, Riikka ja Tuuli
 


1.4. Horta


Maata näkyvissä, land ohoy! Huuto kuului keskiviikkoaamun sarastaessa sakeasta sumusta. Ensin näkyi vain valoja horisontissa, mutta pikku hiljaa Picon ja Faialin siluetit hahmottuivat esiin. Jokainen nousi innokkaana kannelle katsomaan tätä erikoista näkyä – ensimmäinen maahavainto 15 päivään! Laskimme laituriin kello 9, ja virallisten paperihommien jälkeen oli hymy herkässä ja rommihömpsy huulilla. Lähes jokainen käytti ensimmäiset tunnit puheluihin ja viesteihin perheen ja ystävien kanssa.

Eetu esitti upean rapin, jonka oli kirjoittanut matkan aikana. Siihen oli saatu tiivistettyä matkasta ja tunnelmista paljon olennaista ja oivaltavaa. Tunnelma oli samalla innostunut sekä haikea, sillä saapuminen satamaan tarkoittaa tämän seikkailun loppukiriä. Myrskypäivät tuntuivat pitkiltä ja väsyttäviltä, hienot purjehduskelit suorastaan ylevöittäviltä. Harva tunne vetää vertoja sille kun saa ohjata Helenaa peräaaltojen suhistessa auringonlaskussa – silloin on voittaja, merimies, oman elämänsä sankari!

Illalliselle oli varattu pöytä legendaarisesta Peter Sport Cafésta, jotta voimme koko porukalla juhlistaa yhdessä kuljettuja 2571 mailia. Kippari Kari luovutti omistajalle purjeenpalan, johon oli taiteiltu Helenan nimi, slogan ”Calm seas never made a good sailor” sekä kaikkien nimmarit. Se on nyt kiinnitetty baarin kattoon muiden alusten tuliaisten joukkoon. Eetun rappi sai julkisen maailmanensi-illan Sport Cafén terassilla. Ilta päättyi oluen ja Gin Do Marin makuisesti, myötälaitaisessa ja maan keinuessa.

Torstaina lähti saarta kiertämään kahden auton retkikunta; uimme luonnonaltaissa, söimme liikaa, tutkimme majakkaa, nousimme tulivuoren kraaterille – upea saari! Tänne palaa mielellään seuraavalla Atlantin ylityksellä.

Terveisin IV-vahti: Satu, Mikael ja Janne
 

28.3.


14.30 UTC
38.46.220 N
32.59.701W

Horta lähestyy! Matkaa Hortaan n. 200 mailia. Arvioitu saapuminen keskiviikkoaamuna.

Sunnuntaiksi sää tyyntyi ja aurinko paistoi. Hyvä sunnuntaipäivän ilma ja mukavaa vaihtelua muutaman päivän kovatuulisen sään jälkeen. Vene kulkee jälleen tasaisesti eikä heilu kuin pesukoneen rummussa olisi. Etenkin keittiövuoro on kiitollinen sään muutoksesta. Ainoa harmi on, että joudutaan motoroimaan, eli Sisulla pusketaan eteenpäin.

Väkeä on ilmestynyt jälleen kannelle päivän viettoon ja auringon ottoon.
Tuulisella ilmalla ei juuri näkynyt muita kuin merivahti kannella ja standby vahti tekemässä välttämättömät työt sekä akrobaattiset toimet ruuanvalmistuksessa ja tiskauksessa. Vapaavahdit ovat pysytelleet omissa vuoteissaan tai jossain muualla näkymättömissä.

Sunnuntai aamupäivän kunniaksi keittiövuoro loihti hienon sunnuntai brunssin. Uunimunakasta, uunimakkaroita, uunipapuja ja jälkiruuaksi hedelmäpiirakkaa. Runsaslukuinen uuniruokien määrä johtuu pääosin siitä, että induktioliesi lakkasi jokunen päivä sitten toimimasta. Normaali kotiolosuhteisiin suunniteltu liesi ei oikein tykännyt merivedestä ja jopa 40 asteen kallisteluista. Keittiövuorot ovatkin joutuneet keksimään mitä erilaisimpia uuniruokia kuten esim uunissa valmistettua pastaa. Aluksella on varaosana samanlainen liesi ja se vaihdettaneen Hortassa, jotta seuraava legi pääsee taas kokkailemaan liedellä.

Sunnuntai ei mennyt kokonaan laiskottelussa. Aiemmin repeytynyt isopurje otettiin alas ja varastoitiin purjeiden hautuumaalle. Purje painaa vähintään 200 kg joten se ei ollut ihan pikku operaatio, vaan tarvitsi hyvää suunnittelua ja miehistön yhteistopimintaa. Halukkaat saivat palan purjetta muistoksi. Yksi purjeenpala otettiin talteen, jotta siitä voidaan tehdä taulu Peter Sport barin seinälle. Taulun suunnitteluryhmä on tarttunut jo toimeen taulun luomiseksi.

Maanantai jatkuu samanlaisena tyynenä ja aurinkoisena. Tätä kirjoitettaessa varalla ollut isopurje on saatu nostettua puomille ja sitä asennetaan paikalleen. Myöhemmin illasta varmaan saadaan se koenostettua ja tarkistettua, että asennus on oikein tehty. Jos tuuli virkoaa, ehkä päästään vielä purjehtimaankin.

Odotamme myös innolla Hortaan pääsyä ja ensimmäisen etapin suorittamista.
Säiden puolesta on saatu kokea koko kirjo tyyntä auringon paistetta, nautittavaa purjehdussäätä ja kovaa keliä sateineen ja suolaisen meriveden kasteluineen.

Kolmosvahti: Marianne, Diego ja Jori
 

26.3


Torstain ilta merivahti alkoi tuulisissa merkeissä. Meidän vahdilla oli yövuoro klo 20-24. Innokkaat miehet, kapteeni Kari ja Veys nauttivat vauhdin hurmasta ruorin takana ja me naiset annettiin heille mahdollisuus kesyttää Helenalle meren tyrskyt.

Yön aikana tapahtui keulahytissä vesikidutusta kun räppänöistä tippui vettä suoraan nukkujien kasvoille. Tästä ärsyyntyneenä Martti ja Riikka pyysivät päästä meidän hyttiin nukkumaan. Muuton jälkeen he iloitsivat kuivista ja tilavista pedeistä kuin olisi päässyt VIP luokkaan! :D

Helenan viikonloppu alkoi tutuissa merkeissä. Vahtivuoroista on muodustunut rutiineja ja edessä on 691 mailia Hortaan. Laivalla on tehty paikkauksia tarpeen mukaan niin Helenalle itselleen kuin miehistölle.
Lentävällä lattialla sattuu ja tapahtuu. Keittiössä sattuu kaikkein eniten akrobatiaa. Perjantain dinnerilla todistettiin nuudelikattilailmaveivi mikä pelasti illallisen.

Perjantain jymyuutisiin kuului varaisopurjeen löytyminen purjeiden hautausmaalta Helenan kannelta! Tämä helpottaa Helenan korjaamista Hortan satamassa, koska muuten purje olisi pitänyt lähettää Suomesta asti.

Lauantaina yöllä meidän vahdilla klo 00.00-04.00, kutsutaan tuttavallisesti koiravahdiksi, oltiin ensimmäistä yötä kuivina kirkkaan tähtitaivaan alla.
Tuuli oli kova ja yksi kerrallaan käytiin sisällä lämmittelemässä sekä juomassa kaakaota. Juuri ennen vuoromme loppua kuu nousi pilvien takaa näyttäen appelsiinilohkolta.

Lounaan jälkeen lääkäri Janne ja farmaseutti Lilja pitivät palaverin minkä aikana päätettiin Maaritin rasitusvamman hoidosta. Saikkua ei annettu mutta annettiin täysilääkitys. ;)

Meidän iltapäivämerivahdin aikana kansimies Liisa antoi meille tärkeän tehtävän kiristää ruuveja kaiteissa. Nyt voi turvallisin mielin nojailla kaiteisiin. Iltaa kohden tuuli tyyntyi ja meidän vahti lähtee höyhensaarille…

Veys, Maarit ja Lilja, vahti II


24.3.

Laivan aikaa 16.50

37°44,49’ N
46°19,5’ W

Viimeiset vuorokaudet ovat tarjonneet dramaattiisia käänteitä ja kovaa menoa Helenalla. Toissayönä säätiedotuksen lupailemat ”hyvät purjehdustuulet” kääntyivät myrskylukemiin, kun tuulella oli nopeutta puuskissa 30m/s. Tarjolla oli majesteettisia aaltoja, sadetta ja styyraamista kaikella mies- ja naisvoimalla, mitä irti lähti, tyrskyjä kajuutassa asti, ja merestä ja kannelta ongittiin talteen tavaraa pelastusrenkaista sandaaleihin ja kalastusvälineisiin. Aamuyöllä isopurjeen puomin preventteriköysi petti yllättäen tuulenpuuskassa, laiva jiippasi ja isopurje repeytyi tuulen voimasta sekunneissa. Itse heräsin aamulla koiravuoron jäljiltä epäuskoisena kuuntelemaan näitä II-vahdin (Maarit, Lilja, Veys) kertomia uutisia ja katsomaan aamuauringossa veneen kannella lepattaen roikkuvaa riekaleista isopurjetta. Meri näyttää meille todella voimiaan, mutta kaikkein tärkeintä on että koko miehisto on kunnossa ja Helena osoitti olevansa urhea ja kovaa tekoa myös myrskyssä.

Seuraava päivä on kulunut yön tapahtumista toipuessa, vaatteita ja alusta kuivatellessa ja lepäillessä. Voimakas ja yllätyksellinen keinunta on treenannut meitä mitä mielikuvituksellisimpiin tasapainoiluliikkeisiin keittiössä ja alamessissä, ja erilaisia unipaikkoja on etsitty halssin puolelta. On mahtavaa huomata, miten rouheat olot hitsaavat porukkaa yhteen ja luovat jaettua fiilistä siitä, että olemme me erikoista porukkaa kun olemme tänne hankkiutuneet – ja että olemme sitä ennen kaikkea yhdessä täällä keskellä Atlanttia. Kummallisinkin merimäyrä löytää täällä kaltaisensa. Huumori sakenee ja aluksen paikoitellen farssimaiset tapahtumat (kuten niskaan iskevät kohdennetut sivuaallot kannella tai ”luukkusuihkut” lounaspöydässä) kirvoittavat hervottomia naurukohtauksia siellä täällä.

Matka on edennyt kaikesta huolimatta hyvin, ja Hortaan on matkaa jäljellä enää 864 mailia. Purjehdimme tällä hetkellä Main staysailillä ja Forella….
jos tuuli tästä kevenee pääsemme nostamaan lisää purjeita.

Juuri nyt keittiöstä leijuu herkullinen uunijuuresten, lihapullien ja tsatsikin tuoksu, aika lähteä syömään ennen vuorokauden viimeistä kansivahtiovuoroa.

Terkuin, Riikka, Eetu ja Martti
  

22.3

18.30 laivan aikaa
34°36.36’ N
51°53.66’ W

Aamun kansivuoro tarjoili tuoretta särvintä, kun päivän kala lensi päin ruffin ikkunaa. Tai saattoi se olla toissapäivänäkin, jokaisessa päivässä on monta pientä aamua kun kerta toisensa jälkeen vuorokaudenajasta riippumatta herää päiväunilta suoraan ruokapöytään tai ruoriin. Kellojakin siirrettiin tunti lähemmäs Euroopan aikaa. Plotterissa seurattiin mysteeriä, kun tutkassa näkymätön pienalus erkani suuremmasta ja sen jälkeen katosi navigointilaitteiden näkymistä.

Yö oli synkkä ja myrskyinen. Tarjolla oli 8 tuntia merellistä turpaanvetoa ja torvisoittoa. Päivän aikana meren syvä sininen sävy muuttui pikkuhiljaa taivasta heijastellen teräksenharmaaksi. Näky oli kotoisa, kuin Itämereltä elokuun lopulta. Auringon laskettua vanavedessä vilkkuivat fosforinhehkuiset planktonit, ja niitä laidan yli kuikuillessa saattoi kastua kasvot jos toisetkin. Parempi se kuin aiemmin kastuneet takapuolet samassa paikassa.

Yö meni toisilla ruoria reisivoimin pumpatessa kaatosateessa, toisilla punkan toiselta laidalta toiselle pyöriessä. Kukaan ei oikein nukkunut, mutta tunnelma nousi myös siitä että VIHDOIN NÄYTTÄÄ ATLANTILTA! Ruorissa vuoroteltiin silmät lautasen kokoisena innosta kiiluen (näin kuulin, kirjoittaja itse vyöryi punkan laidalta toiselle kunnes luovutti ja siirtyi messin sohvalle lukemaan), välillä koko maiseman valaisi pilvissä välähtävä salama. Messissä kerrottujen sankaritarinoiden mukaan huippunopeudet olivat 16 solmua, kun surffattiin aallonharjaa alaspäin.
Nyt oli kunnollista!

Tuoreet hedelmät on syöty jo lähes kaikki, ja suomalaisen vuodenkierron mukaisesti ollaan siirrytty punajuuriin, lanttuihin ja porkkanoihin. Hyvä ruoka on pitänyt silti mielet parempana, pakkanen on täynnä herkkuja ja jokaisessa vahdissa on kokkivelhoja.

Matka on nyt noin puolessa välissä, ja huomenna jos vauhti pysyy (koputetaan puuta kuten kunnon taikauskoinen seilori), voidaan juhlistaa sitä että enää 1000 mailia Hortaan. Sitä varten voikin sitten laittaa illallispöytään parempaa päälle - eli puhtaan paidan ja suolattomat housut.

Ilta pimene ja tuuli yltyy, IV-vahti valmistautuu kannelle, terveisin Satu, Mikael ja Janne
 

20.3.2022


19.30 UTC
31.11.056 N
57.22.560W

Sunnuntaipäivän viettoa Helenalla. Viikonlopuksi tuuli tyyntyi ja tänään on menty lähes täys pläkässä Sisun voimalla. Tuulta 0-2 m/s. Meri aaltoilee rauhallisesti, aurinko paistaa ja on mukavan lämmintä.
Täydellinen sunnuntaipurjehdussää. Aamupäivällä syöty sunnuntaibrunssi.
Ollaan seilattu Portugalin sotalaivaston saattelemana (medusalajike, ei sen vaarallisempaa). Iltapäivällä vietetty allasbileitä yli 4km syvässä altaassa. Kokemus oli hieno ja vesikin sopivan lämmintä.

Arjen alkaessa pitäisi saada myös tuulta, jotta pääsemme jälleen tekemään sitä, mitä on tultu tekemään eli purjehtimaan.

Paikanmääritystä ollaan harjoiteltu perinteisin menetelmin sekstantin avulla. Kapulta se onnistuu hyvin, muut jotka haluavat vasta opettelee.

Kalaa on ollut tilauksessa illallispöytään, mutta vielä ei ole tärpännyt levää kummempaa. Ruokaa ja hyvää sellaista on saatu kuitenkin riittävästi.

Kolmosvahti: Marianne, Diego ja Jori
 

18.3.2022


Meidän vahtimme vuoro alkoi yöllä klo 00-04. Yövahdissa täytyy pukea lämmintä päälle. Saimme säätiöltä lainaksi purjehduksen ajaksi kansihaalarin ja -takin. Kannella ollessa täytyy aina pitää paukkuliivejä.
Alkuyö oli tuulinen ja tuli kevyttä sadetta. Välillä täysikuu kurkisti pilven takaa ja valaisi kirkkaasti kannen ja meren. Vauhtia oli 12 solmua ja Maaritilla oli täysi työ pitää laiva kurssilla. Onneksi Benne oli meidän tukena ja oppaana yövahdissa. Sää muuttui äkisti tuulettomaksi vauhti laski alle neljään solmuun, jolloin jouduttiin laittamaan purjeet suoraksi ja käynnistettiin moottori. Ruorin kääntäminen oli niin raskasta että olimme onnellisia päästessämme nukkumaan.

Yöunet jäivät lyhyiksi koska aamiainen alkoi klo 7.30. Laivalla olevat työtehtävät jaetaan vahtivuoroille jotka määräytyvät hyttien mukaan.
Neljässä hytissä on tällä hetkellä 3 henkilöä kussakin jotka muodostavat oman vahdin. Vahteja on kahdenlaisia merivahti mikä vastaa merivahdin pidosta eli on ruorissa ja tarkkailee kurssia sekä avustaa tarvittaessa purjeiden käsittelyssä. Toinen on stand by vahti mikä vastaa ruuanlaitosta, siivouksesta sekä avustaa tarvittaessa merivahdin pidossa ja purjeiden käsittelyssä.

Päivä oli aurinkoinen mutta vähätuulinen. Tasaisen merenkäynnin takia päästiin tekemään pieniä korjauksia laivalla. Meidän turkkilainen vahtimme meidän hytistä, Veys, hoiti päivän jännittävimmän korjausoperaation korkealla mastossa. Vähemmän jännittävä korjaus oli ruokapöydän suoristaminen.

Keskipäivän aikaan kapteenimme Kari pitää päivittäisen ”family meeting”
missä hän kertoo meille sääolosuhteista, matkan etenemisestä sekä yleisiä Kuunari Helenan asioita.

Meidän konemestari Markku piti meille ihanan raikkaan merivesispan laivan keulassa. ;)

Päivä päättyi kauniiseen auringonlaskuun ja upeaan punaiseen kuun nousuun.

Kauniita unia ja II-vahti kuittaa ulos.

Lilja, Maarit ja Veys <3
 

16.3.2022


Maanantai meni ruokatarvikkeita hankkiessa ja lastatessa ja ensimmäinen yö oltiin Fort Louis Marinan laiturissa St. Martinin Marigot’ssa. All hands on deck ja Helenan köydet irroitettiin tiistaiaamuna klo 10.15 paikallista aikaa. Isossa kaksi reiviä, keulalla Jibi ja Fore. Kapu Karin turvallisuusbriifi ja katse kohti 2400 mailin taivalta Azorien Hortaan. I vahti sai heti tilaisuuden harjoitella kokkausta laivan uumenissa ja Riikka viimeisteli aterian urheasti poikain haukkoessa happea sitloodassa. Klo 15.15 kolme delfiiniä saatteli meitä mukavan tovin. Sombrero Islandin jälkeen keula kohti pohjoista. Keulakajuutan vuoristorata hylättiin heti ja I-vahti valtasi salongin yösijakseen. Aamuneljältä ylös merivahtiin reippaassa tuulessa, 13-17 m/s. Jibin falli oli katkennut yön aikana ja main staysail – meisseli, oli nostettu tilalle I-vahdin nukkuessa.

Huippunopeus 11,8 solmua Eetun ollessa puikoissa. Keskiviikkoaamun upea valkeneminen, Helena kulkee hienosti nelimetrisessä aallokossa ja vain satunnaisia vesiroiskeita tulee kannelle asti. Kaikki vahdit hoitavat hommansa hienosti, huippu crew on kasassa Atlantin ylitykseen. Kello kymmenen jälkeen Benne kertoi meidän taittaneen taivalta 200 mailia ekan vuorokauden aikana. Ei huono. Merisairauslääkityksen saloja keskusteltu resident tohtorin ja farmaseutin kanssa. Pientä huonovointisuutta on havaittu, varsinkin keittiövuorojen aikana, mutta kokonaisuutena olo on mainio ja tottuminen merielämään on hyvässä vauhdissa.

I-vahti Riikka, Eetu, Martti
 

27.2. "jossain päin Karibiaa"

MESTARI & KISÄLLI

Kun on edelliskesänä innostunut purjehduksesta, ja kartuttanut kunniallisen neljän legin purjehdushistorian, niin onhan se nyt selvä, että vähintään Karibian purjehdus on seuraavana ohjelmassa. Atlantin ylitys houkuttelisi, mutta pieni pelko kalvaa mieltä vielä sen suhteen. Toki tämän Karibian valloituksen jälkeen, punaisten housujen käyttöoikeus on hankittava.

Merien jumalille kiitos, että miehistö on osaavaa - ja huomattavan rauhallista kaikesta sekoilustamme huolimatta. Matkalla on mukana Chrisse, merikapteenien grand old man, jonka merimiestarinat, vanhat paperiset kartat, solmujen tekotaidot ja huuliharpun soitanta tuovat matkaan aivan oman tunnelmansa.



No mitä sitten tällaisen noviisin tulisi maailman meret seilanneelta kapulta oppia. Voi pojat, huuliharpun soiton lisäksi paljon, paljon muuta, joka ei maissa tullut mieleenkään.

1. Lokikirja
Matkasta tulikin astetta kiinnostavampi ja merkityksellisempi, kun aloin Chrissen oppien mukaan pitämään kirjaa matkasta ja seuraamaan reittiä kartalta - siltä old school paperiselta (ennen kaikki oli paremmin).

2. Perstuntuma
Sitä ei purjehduksesta ole, myönnetään. Mutta senkin voi hankkia, seilaa vaan mahdollisimman paljon, harjoittelee solmuja ja pitää pään kylmänä. Opeteltavaa on vaikka kuinka paljon, skarppina saa olla. Chrissen mukaan idioottikin osaa vetää köyttä (purjeita nostettaessa), ja tottahan se on. Mutta kuuluu siihen niin paljon muutakin. Jos haluaa oppia, kannattaa nestoria kuunnella. Seilasihan hän näillä aalloilla 25 vuotta sitten.



3. Vahtivuorot
Aluksella tehdään töitä vuoroissa ympäri vuorokauden. Vuorojen välinen balanssi on kaiken a ja o. Kun on merivuorossa, kannatta opetella ja ottaa kaikki irti kansitöistä. Vapaa kannattaa käyttää hyväksi. Merimiehet ottavat päiväunia ja lepäävät. Me oppilaat olemme liian innoissamme nukkumaan päivisin. Voi missata delfiinit ja lentokalat. Ja kun nettiin välillä pääsee, kaikki ovat nenä kiinni puhelimissa. Ennen vanhaan ei tätäkään tapahtunut, päivitteli Chrisse oman paperisen lokikirjansa ääreltä.



Niin ja ne punaiset housut. Niitä sopii käyttää vasta, kun on todistettavasti seilannut Atlantin yli.


Terkuin Jenni Kanerva

 

25.12.

Joulupäivän aamu valkeni pienen Arskan lahdessa Martiniquella. Helenan kapteeni Kari välitti miehistölle negatiivisia tietoja eli positiivisia uutisia eli informaatiota negatiivisista koronatestituloksista Vahinen
päällystöllä: Janne ja Antti saivat puhtaat paperit. Pian tämän jälkeen Vahinelle alunperin ilmoittautuneet hahmot siirtyivät dinghyllä kasseineen ja passeineen Swanin kyytiin.

Ensimmäisellä yöpurjehduksella matkattiin kuun loisteessa ja tähdistä navigoiden Petit anse d´Arletista Guadaloupen Les Saintes Terre de haute saarelle. Les Saintes turistikierros huipentui Fort de Napoleonin valloitukseen. Stand by -vuoro kuittaa ja kirjoittaa muistiin riimit - "On, off, standby, valmiustilas, valmiiks pihas, iha jääs ain - sta-standby, valmiin ku käsky käy en lässytä oon damn fly."

Matka jatkuu,
olkaa kuulolla!
 

23.12.

Uudet ajat, uudet tuulet. Martiniquelle saapuminen on aiheuttanut jännittäviä hetkiä itse kullekin, viimeisiä koronasäädöksiä ja testituloksia odotellen. Ihan huonoja uutisia ei selvitty, sillä korona- altistumisen johdosta kaveriveneen, Vahinen, matkasuunnitelmat menivät hieman uusiksi. Helenalla sen sijaan selvittiin ilman altistumisia ja tilaakin riitti, joten Vahinen loppumiehistö liittyi seuraamme ainakin muutamaksi päiväksi odottamaan negatiivisia testituloksia.

Koko miehistö oli veneellä ennen puolta päivää, jonka jälkeen ohjelmassa oli pientä tavaratäydennystä ja veneeseen tutustumista. Liikkelle pääsimme vasta alkuiltapäivästä, mutta tänään ohjelmassa oli vain lyhyt siirtymä viereiselle Anse D’ Arletin lahdelle ankkuriin. Lyhyt siirtymä oli sopiva harjoituspätkä, sillä legillä on paljon ensikertalaisia ja saimme harjoiteltua tärkeimmät perustoperaatiot.

Saavuimme lahdelle juuri ajoissa ennen auringonlaskua, ihaillen kylän pittoreskia kirkkoa ja kaunista maisemaa. Viimeset auringonsäteet ihailimme kuitenkin vedestä käsin iltauinnilla. Pohdittuamme veneen normeja ja, tärkeämmin, jouluaaton suunnitelmia, olikin aika iltaruoalle joka tänään oli herkullinen bolognese. Lopetimme illan ihaillen tähtitaivasta.
 

8.12.2021


Klo 7 aamulla Roy ruorissa, Veys pukspröötillä joka huusi: land ohoi!

Jonkin ajan kuluttua näkyi pilvien alapuolella taivaanrannassa tummanharmaana maata, josta erottui selkeästi yksi vuorenhuippu. Pian meitä oli jo paljon kannella katsomassa saarta. Oli jännittävää ja samalla haikeaa tuntea että määränpäämme St. Lucia ja Rodney Bay oli enää noin 20 merimailin päässä. Olemmeko tervetulleita satamaan ja maihin?Ja mikä on saaren koronatilanne?

Kapteenin neuvonpidossa kävimme läpi rantautumiseen vaadittavat toimet. Kaikki purjeet oli laskettava keulasta alkaen nopeasti heti kun ylitämme maaliviivan. Sovimme että kukin vahti hoitaa yhden purjeen manööverin. Ennen maalia meitä kuvattiin ja olimme sitä varten pukeutuneetkin yhtenäisesti ARC2021-paitoihin. Huiskuttelimme kuvaajalle, joka pyöri kumiveneellään veneemme ympäri. Hän pyysi meidät myös ryhmäpotrettiin veneen toiselle laidalle. Töräytyksen jälkeen alkoi nopea purjeiden lasku, joka sujuikin mallikkaasti.

Matkaa jatkoimme moottorilla kun aloimme lähestyä satamaa. Kolmosvahdista Lyydia hoiti yhdessä kapteenin kanssa pitkähkön mutkittelevan reitin perille ja myös parkkeerasi Helenan laituriin. Jo aiemmin kapteenimme Kari oli saanut tiedon että olimme tervetulleita saarelle. ARC2021-organisaation ihmiset olivat vastaanottamassa meitä laiturilla. Fendarit olivat kohdillaan ja heitimme köydet vastaanottajille. Vihdoinkin perillä! Skoolasimme saapumista ARC-organisaation meille tarjoamalla paikallisella hunajarommilla. He myös kuvasivat meitä ja luovuttivat pari hedelmäkoria juomineen meille.

Tämä oli ensimmäinen ja siksi myös historiaan jäävä kerta kun Helena osallistui ARC-purjehduskisaan. Voitimme avoimen sarjan ja tulimme 39. kaikkien, myös kilpaveneet mukaan lukien, joukossa. Maileja meille kertyi yhteensä 3221. (16 vrk, 23 h, 52 min ja 46 sek) Vielä piti hoitaa terveyspuolen asia kuntoon ARC-toimistolla. Näytimme koronatodistukset ja palautimme maahantulolomakkeet. Saimme kulkuluparannekkeemme ja sitten olimme vapaita liikkumaan saarella miten halusimme. Tosin maskien ja rajoitusten mukaisesti. Venessä pitää olla 22 -04.

Oli hienoa päästä illalla ravintolaan syömään. Annokset rantaravintolassa olivat näyttäviä ja myös maukkaita. Jäätelöbaarin kautta vielä ja drinksujen jälkeen palasimme veneelle nukkumaan.

Seniorit Anne, Roy, Timo, Petteri ja Upi
  
7.12.


Kirjoittaessamme tätä blogia iltapäivällä olemme 105 merimailin päässä kohteesta. St. Lucia siintää edessämme ja miehistön mielessä pyörii ajatukset, onko valtameren ylitys vastannut niihin odotuksiin, joita oli ehkä asettanut itselleen ennen reissuun lähtöä. Moni on saattanut ajatella tuijottavansa merta ja Atlantin äärettömyyttä tehden samalla matkaa itseensä sekä omiin toiveisiin ja haaveisiin. Ihan kuin täällä olisi aikaa keskittyä vain niihin. Matkassa onkin ollut hienoa, miten se on mahdollistanut ajatusten ja arjen aivotyön nollauksen.

Osa vahdistamme latasi useita kirjoja, mutta edes yhtä kirjaa ei ole saanut päätökseen. Ja kuten aikaisemmista blogeista lienee käynyt ilmi, Hellulla ei ole ollut tekemisestä pulaa ja päivät vierehtävät vahtien lomassa mukavasti. Meillä on kyllä mahtava porukka täällä! Tänään keskusteltiin myös siitä, että vaikka mitään konkreettista itsensätutkiskelua ei olisi tapahtunutkaan, niin pohdiskelu tai oivaltaminen saattaakin tapahtua vasta, kun reissu on koettu. Reissuahan meillä on vielä maaliviivan jälkeenkin jäljellä ja pääsemme tutustumaan Karibian saariin. Matkanteko muuttuu hieman nyt siitä, mihin olemme ehtineet tottua.

Hieman avataksemme niin sanottua karttaplottaustamme, josta on muodostunut eräs merkittävimmistä päivän rutiineistamme Hellun ylämessin pöydän ääressä. Emme tosiaan ole voineet seurata kisaveneiden reittejä sovelluksella, mutta päivittäin saamme veneiden koordinaatit satelliittiyhteyden kautta. Tästä innostuneena olemme rakentaneet revitty ruutuvihon sivu kerrallaan jännitysnäytelmää kohti maalia sekä spekuloineet venekuntien yllättävien reittien tai nopeuksien syitä. Olemme päivittäin merkinneet seuraamiemme veneiden koordinaatit ja yhdistäneet edellisen päivän pisteeseen kaikkia Hellulta löytyneiden eri väristen kynien luomasta visuaalisesta ilmeestä nauttien. Säätiön toinen vene Vahine valitsi pohjoisemman reitin ja jännityksellä olemme seuranneet kumpi säätiön veneistä pääsee ensin maaliin. Seitsemän venettä oli tämän päivän koordinaattien mukaan saapunut maaliin. Huomenna on Hellun ja miehistön saapumispäivä St. Lucialle.

III-vahti Veys, Konsta, Lyydia, Hilkka ja Maria
  

Helenan itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2021


Itsenäisyyspäivä alkoi kauniilla auringonnousulla ollessamme merivahdissa. Puuroaamiaisen jälkeen vahdit kokoontuivat kannelle kuulemaan kapteenin puheen, jonka jälkeen siirryttiin vahti kerrallaan kapteenin ja perämiehen kättelyyn ja lipunnostoon. Lippu saatiin lopulta isonmaston huipulle Finlandia-hymnin saattelemana ja sen kunniaksi nostettiin maljat kuohuvaa. Seremonia päättyi Maamme-lauluun ja muutamaan suomalaiseen ikiklassikkoon, jolloin pari intoutui jopa tanssahtelemaan kannella. Lounas tarjoiltiin nakkikioski-tyyliin, sämpylä oli kuitenkin itseleivottua ja jälkiruuaksi saimme säilykehedelmiä kermavaahdolla. Iltapäivään kuului vapaata seurustelua ja tietovisailua vahtivuorojen pyöriessä normaaliin tapaan.

Yksi päivän kohokohdista oli toisen purjeveneen ohitustilanne huutoetäisyydeltä. Ranskalais-kreikkalainen miehistö oli matkalla Kap Verdeltä Martiniquelle eivätkä he siis olleet mukana ARC-kilpailussa. Myös HS:n (Hellun Sanomat) reportaasi ilmestyi alamessiin, sisältö oli koottu miehistön vastauksista kysymykseen "Mikä on parasta Suomessa?" Vastauksissa korostui luonto ja ihmisten rehellisyys.

Juhlaillalliseen valmistauduttiin Upin jumpalla, kansisuihkulla ja pukemalla parasta päälle mitä kassin pohjalta vielä löytyi. Illalliseksi tarjoiltiin perinteistä karjalanpaistia ja jälkiruuaksi voisilmäpullia sekä korvapuusteja alamessissä. Kello 19.15 alkoi Suomibaari, jossa fiilisteltiin vielä suomalaisia ikiklassikoita ja jaettiin rommipaukut. Valomerkki tuli merelliseen tapaan klo 20.30 jonka jälkeen miehistö vetäytyi iltatoimiinsa.

Kisa jatkuu kiihkeänä ja alitimme viimeisen vuorokauden aikana 400 ja 300 mailin rajapyykit, jäljellä olevan matkan ollessa vain vähän yli 200 mailia. Saint Lucia here we come!

Vahti IV: Saara, Salla, Sami, Pontus ja Tomi
 

5.12.


Kotona Suomessa moni meistä saattaa tasapainottaa arjen haasteita erilaisilla aktiviteeteilla, joita teinislangilla quilty pleasureiksikin kutsutaan. Hellulla aikaa kului jopa 15 vuorokautta eli kokonaista 360 tuntia ennen kuin ensimmäinen Nutella-purkki korkattiin auki.

Alamessissä kävi kuhina, kun kansa kokoontui yhdessä herkkuapajille.Suuressa joukossa ei ole soveliasta raotella herkkukaappeja yhtenään, mutta nyt sai kituuttelu päättyä. Pöydällä kävi tungos, kun kädet tavoittelivat valtoimenaan suklaapäällysteisiä keksejä. Meininki äityi entisestään hurjempaan suuntaan, kun viimeiset banaanitkin vedettiin esiin. Muutamasta keksistä irtosi uskomattoman paljon iloa.

Toinen suuri kulinaarinen miehistön toimintakykyä kohentava elämys on sunnuntaiaamupalat. Silloin byssan syövereistä kiskotaan kaikkea mahdollista ja loihditaan huikeita herkkuja. Eilen leivän päällä oli parhaimmillaan margariinia, kaksi munaa, juustoa, kinkkua, sinihomejuustoa, mausteita ja aluksen viimeiset tomaatit. Nutella-teema jatkui toki makealla puolella.

Karibiaa lähestyttäessä lämpötilat alkavat kipuamaan ylöspäin, mikä tekee päivistä osin kovin hikisiä. Merivettä meillä kuitenkin riittää. Helpotus olotilaan syntyy käden käänteessä käynnistämällä palopumppu ja suuntaamalla letku uimapukukansaan. Kaiken kukkuraksi vesisuihkulla voidaan toteuttaa hierontoja.

Ja ai että tuntuu melkein rikolliselta, kun käyttää omaa makeavesiannostaan itsensä huuhtelemiseen. Sitten voikin taas jatkaa karaistumista purjehduskilpailussa aaltojen syleilyssä.

Matkaa Karibialle 300 meripeninkulmaa.

-Nuoriso eli Iiris, Lotta, Samuli ja Niko
 
5.12.2021


Keski-Atlantti on isompi selkä kuin Hango Västra tai Porkkalan selkä. Aallot ovat korkeita ja aallonharjojen välit pitkiä. Tuulisimpina päivinä meillä on tähän mennessä aallon korkeus ollut kuusi metriä. Tuuli on vahtivuoroissamme ollut enimmillään 19 m/s yön pimeydessä ilman horisontissa taivaalla näkyviä kiintopisteitä. Tavallinen tuulennopeus on 14-16 m/s ja tänään 9-10 m/s tuntui melkeinpä tyyneltä. Hyvässä puuskassa laskeutuessamme alas aallonharjaa saavutimme hetkellisen nopeusennätyksemme, 16,4 solmua, kun Helenan laskennallinen runkonopeus on noin 12. Ohjaaminen vaatii keskittymistä ja nopeutta. Varsinkin puuskissa vastaohjaus tulee tehdä ripeästi. Öisin ylitsemme on ajoittain tullut matalalta tummia pilviä, joiden reunalla tuuli puhaltaa rajusti.

Kun tulet punkastasi merivahtiin kohtaat meren huumaavaan kohinan, vihlovan vauhtituulen ja näet kuinka aallot murtuvat kohisten suojan puolella, kun Helena surffaa alas aallonharjaa. Aistimus on eteerinen, varsinkin juuri kesken yöuniaan heränneelle merivahdille. Öisinkin on lämmin, noin 24 C. Yöt ovat hyvin pimeitä, mutta tähdet ja kuu valaisevat merta silloin kun ei ole pilvistä. Päivisin meri on uskomattoman syvän sinooberin sininen ja vaahtopäät puhtaan valkoisia. Ihmisten mereen heittämiä jätteitä emme ole purjehduksellamme onneksi nähneet.

Helena heiluu nopeasti ja epäsäännöllisesti aaltojen ja tuulen suuresta voimasta. Liikkeiden kiihtyvyys on yhtä nopeaa, kun meidän omilla pienillä veneillämme Suomessa, vaikka Helena painaa yli 100 tonnia, jopa sata kertaa enemmän kuin omat veneemme. Myös peräsintuntuma on yllättävän herkkä; korjausliikkeiden tulee olla nopeita ja määrätietoisia, jotta vältämme purjeiden lepattamisen, kurssista poikkeamisen ja vahinkojiipin.

Aluksi valtavan suurelta tuntunut Helena tuntuukin Atlantin aalloissa pieneltä. Kurssia seuraamme elektronisesta kompassista, tuulikulmamittarista ja purjeita tarkkailemalla, mutta öisin kaikkein mieluiten ottamalla sopiva taivaankappale, esim. Venus kiintopisteeksi. Purjeita olemme säätäneet kelin mukaan, päällystön ohjeistamana. Viime yönä meillä oli ylhäällä tuplareivattu isopurje, main staysail, fore ja jibi. Flying jib lasketaan yleensä yöksi.

Atlantti tuntuu isolta ja mahtavalta ja siellä purjehtiminen korostaa ihmisen pienuutta suhteessa luonnonvoimiin. Matkaamme määrätietoisesti eteenpäin kohti St. Luciaa. Purjehdusta on jäljellä nyt yhtä paljon kuin Kööpenhaminasta Helsinkiin, eli muutama päivä perille. Kartalla seuraamiemme alusten järjestys on sellainen, että Helena on johdossa, joskin koko kilpailussa noin sijalla 25 ja seuraavina tulevat Vahine, Telefonica, Eira, Carissa Ocean Ladies, Anniina, Another Brick sekä Pauline af Skanö.

Yöksi reivataan usein isopurje, ja sään salliessa miehistö osallistuu kansireiviin sitloodassa ja sen ympärillä. Musana mm. popcorn, räp, pop ja disko. Punainen vilkkuvalo valaisee purjetta katsellessamme linnunrataa ja tähdenlentoja.

Naisnäkökulmaa purjehtimiseen. Vahdin ja välihytin ainoana naisena nousen usein neljän miehen aamu- tai yöheräämishärdelin jälkeen, jotta voin pukeutua rauhassa. Vaatekomeroni olen perustanut wc:n ja suihkun väliseen tilaan, jonka kolmihaaraisiin koukkuihin olen ripustanut vaatteitani roikkumaan. Siitä nappaan niitä kätevästi käyttööni. Reppuni, nesessäärini ja kaksi juomapulloa ovat punkkani jalkopäässä. Sängyn yläpuolella olevassa pussukassa pidän mm. päiväkirjaa, laseja ja huulirasvaa. Kaapin hyllyllä ovat voiteet, pesukamat, omia eväitä ja lisäkengät. Laukkuni on kaapin alaosassa, josta kaivan esiin lisää vaatteita tarvittaessa. Purjehduskengät pidämme varauloskäynnin portaikolla. Vahtimme jäsenet ovat hyvin innokkaita osallistumaan kaikkeen toimintaan oli sitten kyseessä veneen ajo, purjehommat, blogin kirjoitus tai muut Helenan tehtävät. Pyrimme jakamaan työt tasapuolisesti tehtäviä vaihdellen ryhmämme sisällä. Yhteistyö sujuu hyvin kun suunnittelemme esimerkiksi siivouksen kierrätyksen tai ruoanlaiton yhdessä.

Seniorit eli Vahti II, Anne, Upi, Timo, Petteri ja Roy
  

4.12.2021

Näniin. My feelings about this journey haven’t changed eversince the beginning, except hearing Finnish conversations at the background, started to hypnotize me and putting me into asleep. Maybe that’s why I sleep so much now.

One of the greatest teachings in recent years has come from Pertsa how to cook flying fish — from collecting to cutting, cleaning and cooking 2 to 5 minutes. According to their sizes, I ate them so much now I don’t want to see flying fish for a while.

Other then, living this ocean life in this little Finland already gave me so many great memories. I am sure some of them will make me giggle in the future. Like banging my head to ceiling at least 5 times every day or asking for permission for the third cookie or brushing my teeth with salty water… But at the end I want to remember being sorrounded with the immense amount of water and these great people who looked at sunrise every morning like they see it first time and look at sunset like they will never see it again. That’s what I call a true spirit!!

Kiitos.
-Veys
 

3.12.


Kuten edellinen vahti totesi arki Helenalla on osittain karua. Kuitenkin todellinen haaste Atlantin ylityksessä on olla suljetussa tilassa ennestään tuntemattomassa seurassa usean viikon ajan, käytännössä ilman omaa tilaa. Purjehdus on siis osittain suuri psykologinen testi. Meitä on Helenalla laaja kattaus eri ikäisiä persoonallisuuksia eri taustoilla, eikä yhteentörmäyksiltä voida täysin välttyä. Kaikki matkaan lähtijät ovat varmasti tiedostaneet tämän ja kukin tavallaan yrittää kasvattaa resilienssiä. Aika Helenalla voi myös nostaa itsessä esiin piirteitä, joita ei tiennyt olevan olemassa, hyvässä tai pahassa. Toisaalta meistä kertoo jotain, että kaikki ovat lähteneet matkaan yksin, rohkeasti ja avoimin mielin.

Täällä on myös aikaa miettiä omaa elämäntilannetta, löytää uusi suunta tai saada vahvistuksen jo valitulle. Yölliset tähdenlennot ovat varmasti kuulleet monta toivetta, ja Atlantti on ottanut syleilyynsä myös ristin läheisten muistolle.

On kuitenkin hienoa huomata, että haasteet ja rasitukset ovat hitsanneet porukan yhteen. Kuunarilla syntyykin spontaaneja laulu- tai sudokuiltoja, jumppia, plotataan ruutupaperille kilpakumppanien sijainteja, opetellaan taitoja, mitä kullakin miehistön jäsenellä on muille opettaa. Kukin vuorollaan saa kannustusta ja tsemppiä, etenkin jos hiukkaakaan tuntee itsensä epävarmaksi.

Kuten maailmanympäripurjehtija Pertti Duncker on joskus sanonut: ”Jos laitetaan viisi ihmistä kuplavolkkariin ja ovet lukkoon, niin yleensä viikon jälkeen joku haluaa pois." Helenalla olemme olleet noin kaksi viikkoa eikä tästä kuplasta kukaan halua pois.

Matkaa Karibialle alle tonni!

Vahti IV Saara, Salla, Sami, Pontus ja Tomi
  

2.12.


Monet lukijamme varmasti pohtivat, miltä meistä täällä keskellä ei mitään oikein tuntuu. Olemme valottaneet aikaisemmissa rustauksissamme paljon totuuksia elostamme, mutta seikkailuissa pitää olla kääntöpuolensa. Valtameripurjehdus ei ole vain auringonlaskuja ja delfiinejä. Arki Helenalla voi olla karua.

Kurkistetaanpa kannen alle. Atlantin vesi on suolaista, eikä ihmiskeho saa sillä janoansa taltutettua. Vedenkulutusta joudutaan säännöstelemään tarkoin, sillä meitä on monta. Tarkka saapumispäivä ei ole tiedossa.
Meriveden olemassaolo toki helpottaa peseytymisessä ja tiskaamisessa.

Jatketaan matkaa keittiöön eli byssaan. Kappas, täällähän tulvii! Sivutuulessa veneen kallistuskulma pienentää ratkaisevasti kattiloiden tilavuuksia. Puuska voi läikyttää kiehuvaa keittoa seinille hetkenä minä hyvänsä, ja bonuksena kattoluukusta voi saada virkistävän merivesisuihkun. Puolessa välissä ylitystä vihannesverkot killuvat tyhjinä ja keripukkia vältellään vitamiinijuomilla. Omat herkut on loppu.

Seuraavaksi kohti kokkaa eli miehistön kajuuttoja. Askeleet tuntuvat raskailta pitkän päivän jälkeen ja jatkuvasti saa tasapainotella, jotta löytää tiensä turvallisesti kohti omaa punkkaa. Aallokko heittelee keulaa puolelta toiselle ja ylös ja alas aiheuttaen ajoittaisen vapaapudotuksen tunteen.

Höyhensaarten kautta kohti uutta päivää. Noin joka toinen päivä herätys on yön pikkutunneilla. Ahtaassa hytissä kampeamme itsemme ylös ja ehostaudumme merivahtiamme varten. Sillipurkissa on ryhmäytymistakuu.

Aurinko nousee ja merituuli kutittelee mukavasti poskilla. Kansi on liukas, mutta seison sillä vakaasti. Hymy nousee kasvoilleni.

-Nuoriso eli Iiris, Lotta, Samuli ja Niko
 

30.11.


Kun toissa sunnuntaina lähdimme matkaan Las Palmasista piti Suomen Purjelaivasäätiön toiminnanjohtaja Heini Kaasalainen meille kauniin ja viisaan puheen: hän kertoi, että olemme lähdössä ainutlaatuiselle matkalle erittäin kokeneen päällystön kanssa, mutta samalla myös matkalle omaan itseemme. Tulemme olemaan useita viikkoja erossa jatkuvasta työelämän, median ja somen kohinasta ja kuuntelemaan sen sijaan meren kohinaa.

Keskustelimme tästä useaan otteeseen ja mietimme miten Atlantin ylitys tulee muuttamaan elämäämme ja valintojamme. Voimme jatkossa parantaa omaa ajankäyttöämme viisaampaan suuntaan, samalla tavoin kuin olemme määrätietoisesti ohjanneet kuunari Helenaa kohti St Luciaa. Täällä somen selaamisen sijaan keskustelemme paljon, jumppaamme, soittotaitoiset musisoivat ja laulamme yhdessä.

Myötäkäännös eli jiippi valtamerellä isoissa mainingeissa vaatii huolellista valmistautumista, etenkin kun purjepinta-alaa ylhäällä mastoissa on noin 350 neliötä. Tänään jiippasimme ja lisäsimme flying jibin, eli lentävän keulapurjeen, jotta voimme nyt vielä paremmin ja nopeammin ohjata suoraan kohti St Luciaa. Tuuli on puhaltanut kuuden beaufortin eli noin 15 m/s voimalla. Meille se on nyt normaali tuulilukema, mutta kotona Suomessa se koetaan navakkana ja liian kovana. Vauhtimme on ollut hyvä, usein yli kymmenen solmua.

Aluksemme ympärillä lähes keskellä Atlanttia kierteli tuntematon ja melko kookas laskeutumispaikkaa etsivä hohtavan valkea lintu. Upi määritteli sen laivan lintukirjan perusteella lehmähaikaraksi tai myyttiseksi Ibis - linnuksi. Se ei kuitenkaan rohjennut aivan laskeutua kannellemme.

Valtameripurjehduksessa normaali päivärytmi ja samalla ajan taju katoaa. Päivä rytmittyy kahden tai neljän tunnin ajovuoroihin. Timo kysyi tänään erikseen kultakin purjehtijalta kuinka mones meripäivä on menossa.
Koko miehistöstä vain kaksi osasi vastata heti oikein. Menossa meillä on kymmenes meripäivä ja puolimatka ylitettiin iltapäivällä.

Maileja on jäljellä enää noin 1400. Puolimatkan saavutusta juhlistettiin kahvilla ja nutellakeksillä. Kapteenille tarjottiin jopa kaksi keksiä.

Seniorit eli vahti II, Anne, Upi, Timo, Petteri ja Roy
   

29.11.


Maanantai. Avotuulella on keikuttu jo muutamia päiviä ja ennusteen mukaan tullaan menemään vielä useampi vuorokausi. Tämä kysyy ruorinpitäjältä keskittymiskykyä sekä ymmärrystä tuulikulmasta ja sen shifteistä.

Tässä vaiheessa legiä lienee syytä mainita miehistömme turkkilaisvahvistus Veys. Herra liittyi miehistön joukkoon Las Palmasin satamassa ja jakaa positiivista mieltä III-vahdissa.

Puolimatka lähenee pikkuhiljaa. Purjehdittuja merimaileja on nyt 1554. Purjehduskäsite VMG (velocity made good) on esiintynyt keskusteluissa useamman kerran. Kannattaako iloita suurista nopeuksista, jos nopeuden suunta on väärä? Siinäpä kysymys. Laskukaavat pyörivät tässäkin asiassa päiväkirjoista nyysityillä ruutupapereilla..

Mitäs muuta. Päivät toistavat itseään, joskaan eivät huonolla tavalla. Piristystä tuovat pullosuihkut merivedellä, jota ei tarvitse säästellä. Kahdella litralla tekee jo ihmeitä. Nukkuminen on läpeensä haastavaa trooppisen kuumuuden ja aluksen voimakkaan keinumisen takia.

Klo 15:30 (UTC-1) aikaan koimme Keski-Atlantin liikenneruuhkan, kun 12 metriä pitkä purjevene Le Tournesol kulki viereltämme (16˚47` N, 34˚28` W). Kyseinen alus ei ollut ARC-kisassa, vaan he keskittyivät kuvaamaan Helenaa ja tiedustelivat VHF-radion kautta, mihin sähköpostiin voivat kuvansa lähettää saavuttuaan netin äärelle Martiniquelle. Aiemmin jaoimme VHF:n kautta erinomaiseksi havaitun lentokalareseptin, mutta Le Tournesolilta ei valitettavasti löytynyt kaikkia valmistusvälineitä.

Perämies-Pertsan lentokalaresepti:

Poimi Helenan kannelle öisin lentävät lentokalat ja perkaa ne (tarkista kaikki kolot, jotta saat mahdollisimman monta samaan aikaan valmistettavaksi.
Aseta kalat mikroaaltouuniin ja paista täydellä teholla 3-5 minuuttia.
Tarjoile suolan kera, toimii!

III-vahti Hilkka, Maria, Lyydia, Veys sekä Konsta
 

28.11.


Tunnelmia Hellulta:

”Monet yölliset lentokalat, oi mitkä ihanat makupalat.
Yltynyt on tuuli, sen jo Sisukin kuuli.
Paikanmääritys jatkuu sekstantin avulla, englantilaista aamupalaa ei höystetty pavulla.
Nopeusennätys tehtiin uusi, aikaeroa Suomeen lopulta kuusi.
Veden säännöstely saa jatkua, sisään ei haluta kalan katkua.
Lounaalla tarjoiltiin parsakeitto, hytissä kaverina kostea peitto.
Järjestettiin Keski-Atlantin ilmakitaraskaba, kilpailua ei kuitenkaan ratkaissut isoin haba.
Pullosta voi suihkun ottaa, vielä ei vessoissa tarvita pottaa.
Hedelmät on loppu, maaliin on kuitenkin kohta jo hoppu.
Illalliseksi kalaa ja riisi, reivauksella vältettiin kriisi.
Rattoisasti kohti Saint Luciaa seilataan, kun täältä aurinkoiselta Keski- Atlantilta meilataan.”

Runollisin terveisin,
Vahti IV Saara,Salla, Sami, Pontus ja Tomi
 

27.11.


Aluksi oli 23 toisilleen lähes tuntematonta purjehtijaa, nyt olemme yhtä perhettä. Päivittäiset rutiinit ovat muotoutuneet; kaikki kokoontuvat keskipäivällä sitloodaan kertomaan ilonsa ja huolensa, muoviroskat jokainen pilkkoo tyhjiin vesikanistereihin ja auringonlaskut jaetaan yhdessä. Aluksella aika on pysähtynyt menneisyyden ja tulevaisuuden muodostamaan aikakapeikkoon. Käsitys viikonpäivistä sumentuu hetki hetkeltä, mitä vastaan taistelevat vain ruokalista ja siivousohjeet. Kellojen siirtäminen rikkoi kuitenkin hetkellisesti tämän illuusion. Joskus on pimeää ja joskus valoisaa, mutta aina voi nukkua — jos vain malttaa.

Maailmankaikkeus antaa parastaan täällä. Venuksen aiheuttama heijastus vedessä on niin kirkas, että sen sekoittaa jo kuunsiltaan. Kun ei voi ajaa maamerkkiä kohti, otetaan suunnaksi jokin aurinkokuntamme planeetta. Silmät kun tuppaavat väsymään pelkkää kompassisuuntaa näytöltä tuijottaessa. Linnunradan sijainnista ei ole epäilystäkään ja tähdenlentoja näkee niin paljon, että toivomuksia saa oikein miettiä.
Lentokala voi syöksähtää kannelle hetkenä minä hyvänsä.

Pasaatituulien on määrä saavuttaa meidät pian, mikä tarkoittaa uusia huippunopeuksia, pidempiä maininkeja ja veikeämpiä kallistuskulmia. Lieneekö vielä elämää Hellun ulkopuolella? Maileja Karibialle 1900.

-Nuoriso eli vahti I

 

26.11. 


Soitimme vhf-puhelun viereiseen Maegan-veneeseen. Kyselimme heiltä valkosipulia ja viiniä, viinin värillä ei olisi niin väliä. He vastasivat että valitettavasti kaikki menee omaan käyttöön.
Vettä ja maininkeja riittää ympärillä joka suuntaan. Purjehdusvauhti yltää parhaimmillaan 12,1 solmuun mutta meno on silti melko tasaista.

Ennen lähtöämme kotikamaralle jääneet tiedustelivat aluksen alkoholipolitiikasta. Liikkeellä ollessa aluksella ei käytetä alkoholia paitsI hieman ruuan laittoon, kuten tänään nuorison valmistamaan bouillabasseen, version 2.0, jonka he tarjoilivat ranskalaisten sävelmien soidessa taustalla.

Rommipullo löytyy päällystön varastosta, mutta siitä jaetaan huikat vain kaloille, joiden tainnutuksessa käytämme Pertsan opettamaa lempeää
tekniikkaa: rommia kannelle nostetun tässä tapauksessa mahi-mahin kiduksiin, kala vaipuu oitis uneen ja lopettaa sätkimisen. Kulussa ollessa veneen keikutus ja öiset kansivuorot koettelevat miehistön aisteja siinä määrin, ettei muunlainen kulutus tulisi edes mieleen.

Tänään veden käytön säännöstely tiukentui. Nykyisellä kulutuksella 6000 litran vesivarastot ehtyisivät paljon ennen Karibiaa. Makean veden käyttö rajoitettiin lähinnä vain juomiseen ja ruoan valmistukseen. Stand-by vuoron siivoojat kiittävät tästä päätöksestä.

Upin jumppahetken aikaan delfiiniparvi tuli tervehtimään meitä ja ihailimme niitä. Hetkeä myöhemmin miehistö kutsuttiin katsomaan valaita, joita oli liki kymmenkunta. Lähimmät niistä tulivat noin 50-60 metrin päähän laivan sivulle ja näimme hyvin niiden selän ja vesisuihkun.

Osa miehistöstä on innostunut paikan määrityksestä sekstantin avulla.
Tänään toisella harjoituskerralla ryhmä pääsi jo huikeaan tarkkuuteen.
Virhe latitudissa oli vain kaksi mailia satelliittipaikantimen arvoon verrattuna ja pituuspiirinkin heitto oli parikymmentä.
Tällä hetkellä maileja Karibialle on jäljellä 2110.

Seniorit eli vahti 2

  

25.11.2021


Paloletkutykityksen — anteeksi Marjan kylpylähemmottelun — jälkeen Hellun miehistö oli yhtä hymyä. Puhdas paita päällä oli ihana kömpiä punkkaan nauttimaan ensimmäistä kertaa meripunkan ominaisuuksista, sillä yötä kohden tuuli ja aallokko hieman yltyi.

Tykitimme sivumyättäseen aamuneljän jälkeen yli 12 solmun nopeudella Karibian aurinko mielessämme ja puolipilvinen tähtitaivas karttanamme.

Torstai on toivoa täynnä. Tai ainakin hernekeittoa Turun sinapilla! Friivahdissa ollut nuoriso hemmotteli meitä vielä paistamalla kokonaiset 23 lättyä karamellisoidulla banaanilla. Syy tähän ylellisyyteen löytyi siitä, että ylitimme kravun kääntöpiirin aamuyön tunneilla.

Ensimmäiset valashavainnot kuulemma myös tehtiin, mutta meidän vahtimme puunasi pintoja ja jynssäsi pönttöjä kannen alla. Tosin Konsta taisi samaan aikaan olla sekstantin parissa määrittämässä sijaintia. Tietysti jätimme vahtikaverille oman osuuden jynssäyksestä, vaikka kuulemma hiki tuli aurinkoa mittaillessakin ;) Saimme myös neuvoteltua uusia siivousvälineitä käyttöön ja uudet käytänteet pitää jälleen tehokkaasti jalkauttaa kaikkien vahtien tietoon ja tekemiseen.

Yön jälkeen moinannut tuuli mahdollisti iloksemme spa-hetken sijaan uimahyppyharjoitukset. Oli ihanaa! Ja onneksi evähavainnot tehtiin vasta viimeisenkin päästyä ylös vedestä. Vuoromme päätti päivän sammuttamalla moottorin ja jatkoi matkaa purjein kohti punaista taivaanrantaa.

III-vahti eli Hilkka, Lyydia, Maria, Konsta ja Veys
 

24.11.2021


Vivaldin vuodenajat soivat, kun aloitimme merivahdissa aamuyön tunteina.
Musiikkiteema jatkui lähes koko vahdin loppuun saakka. Murri murisi tasaisesti koko yön hurjempia tuulia etsiessä ja tuuditti vahdin uneen aamun jo sarastaessa.

Ennen puolta päivää tulimme viimein tuulisemmalle alueelle, Hellun saavuttaessa tasaisen tehokkaan cruisausnopeuden. Tuulen mukana syöttiin tarttui myös ensimmäinen mahimahi, jonka näppärä perämies Pertsa nappasi ylös. Kapteenin käskynjako- ja kieltotilaisuudessa tunteita kuumensi suuri kierrätyskeskustelu, kunnes toinen mahimahi puuttui peliin. Pertsan vetäessä siimaa, Upi kiskaisi kalan kannelle ammattimaisin ottein.

Päivän ohjelma jatkui, kun Marjan beauty and desinfection spa avasi ovensa keulakannelle. Miehistön tuoksu muuttui muutamassa hetkessä; moraali parani ja tunnelmastakin tuli freesimpi. Meidän taitava nuorisovahti eli ykkösvahti voiteli jälleen makuhermojamme muusilla ja uunimahimahilla.
Liekö täydet vatsat vai tyyntynyt tuuli, jotka hidastivat Helenan vauhtia illan merivahdissa? Toisaalta meillä oli kova luotto nuorisovahdin kykyihin, kun luovutimme ruorin heille lämpimässä yössä.

 ⁃ Nelosvahti eli Salla, Sami, Tomi, Pontus ja Saara
 

22.-23.11.2021


Tyyni meri raastaa purjehtijan sielua, mutta suuntamme on kohti etelää ja tymäkämpiä pasaatituulia. Kevyt keli mahdollistaa monenlaisia asioita, kuten eläinten bongaamisen. Aluksi luulimme, että vedessä killuu muovipusseja, mutta lähempää nämä osoittautuivatkin portugalin sotalaivoiksi, hengenvaarallisiksi meduusoiksi pitkine lonkeroineen. Merivirtojen mukana vastaan paistatteli seuraavaksi merikilpikonnavanhuksia, joilla vaikutti olevan oikein lokoisat oltavat. Kannellekin nousi elämää siiman päästä. Vielä muutama bonita lisää, niin on sopan ainekset koossa.

Illallinen oli varmasti monelle yksi päivän tähtihetkistä. Nopeimmat kauhoivat bolognesen huiviin alta aikayksikön, jotta ehtisivät santsijonoon. Pahaa ruokaa ei toki Hellulla syödä koskaan. Ykkösvahti kömpi aikaisin pehkuihin, sillä herätys oli jo ennen neljää merivahtiin. Herätessään kaikki olivat jokseenkin ryytyneitä, mutta unihiekat varisivat jorpakkoon viimeistään vahdin lopussa, kun saimme delfiinit seuraksemme hetkeä ennen auringonnousua.

Vuorokausi täynnä eläimiä, joista viimeisimpänä pala Atlantin kauneimpia uiskentelijoita.

-Ykkösvahti aka ”Nuoriso” eli Lotta, Samuli, Iiris ja Niko

 
Maanantai 22.11.2021

Olemme viettäneet Helenalla ensimmäisen vuorokauden. Valtaosa, yli 90 % ARC-veneistä, kuten mekin, valitsi eteläisen reitin Karibialle. Vain kymmenkunta kilparyhmäläistä suuntasi pohjoiseen.
Purjeveneet ovat hajautuneet niin että näköpiirissämme on enää kaksi muuta ARC-2021venettä, joista lähin on viiden mailin etäisyydellä. Yöllä puimme purjehdushaalarit ylle kun oli viileää.

Päivällä pärjäämme T-paidalla ja shortseilla. Kaikki kuusi purjetta ovat nyt ylhäällä, mutta tuuli on kevyttä. Perämies Pertsan värikkäillä vieheillä olemme saaneet kaksi kalaa, tonnikalan ja bonniton.
Miehistömme on jaettu neljään vahtivuoroon, joissa kussakin on 4-5 sailoria. Lisäksi päällystöön kuuluu neljä Helenan vapaaehtoista kokenutta konkaria. Eri tehtävät kiertävät vahtivuorojen kesken. Tänään meillä II-vahdilla oli kansivuoro klo 04-08 jolloin ajoimme venettä sovittua kurssia ja tähystimme muita kulkijoita. Ohitimme yhden veneen 0,6 mailin päästä jolloin se antoi meille valomerkkejä varmistaakseen että olimme havainneet sen. Suuntasimme enemmän oikealle ja merkit loppuivat. Näimme myös paljon salamia taivaanrannassa.

Ruoanlaittoa helpottaa keittiön uusi hieno makean veden hana. Me teimme aamiaisen porukalle valmiiksi kansivuoromme lopuksi. Kolmas tehtävämme tälle päivälle oli koko veneen siivous.
Koko matkamme pituus on arviolta 2810 merimailia, joka voi muuttua tuulten mukaan pidemmäksikin tarvittaessa. Purjehduspäiviä St Lucian saarelle Rodney Bayn satamaan on arviolta vielä 15.
Tämän blogin kirjoitus kuului myös tehtäviimme.

Seikkailuterveisin II-vahdin seniorit
Anne, Petteri, Roy, Timo ja Upi
 
Sunnuntai 21.11.2021


Starttipäivä! Alkoihan tuo satamassa odottaminen jo piisaamaan. Osa oli saapunut Las Palmasiin jo aiemmin, suurin osa porukasta keskiviikkona ja viimeisimmät taisivat saapua veneelle perjantaina. Maskin käyttö, käsien desinfiointi ja suurien ihmisjoukkojen vältteleminen kuului aina päivärutiiniin alukselta poistuessa, joten vietimme suurimman osan ajasta veneellä ja samalla pääsimme hyvin tutustumaan toisiimme legin alussa, koska myöhemmin vahtien pyöriessä rutiinilla emme välttämättä niin usein toisiamme kohtaakaan. Perjantaina kävimme pakollisessa pcr-testissä ennen lähtöä ja sen tulos toivottavasti on saapunut ennen St Lucialle pääsyä.

Muutamia nippelitietoja: olimme tankanneet Helenaan dieseliä 3000 litraa, vettä 6000 litraa, joista 800 litraa pulloissa ja ruuista mainitaksemme kanamunia 276 kpl, kahvia...toivotaan, että sitä on riittävästi, koska sitä täällä menee (6 pakettia yhdellä kertaa!).

Nautimme aamupalan klo 8:00, jonka jälkeen koitti kapteenin aamukäsky klo 9:00. Uteliaita ihmisiä parveili laiturilla selvästi edellisiä päiviä enemmän meidän valmistellessa alusta lähtökuntoon – mm. purjeista Flying Jib ja Fisherman Staysail valmisteltiin nostokuntoon.

Helena lähti satamasta ensimmäisenä aluksena klo 10:30 äänekkäiden kannustusten saattelemana. Aluksen omasta ämyristä soitettiin mahtipontista musiikkia, josta mainittakoon muutama Sibeliuksen teos ja ”Kun tänään lähden”. Satama-altaan tiukasta kurvista kaarrettuamme ulos aloitimme purjeiden noston. Ensimmäisenä nousi main sail (isopurje), sitten järjestyksessä Jib, Fore (Fore Staysail), meisseli (Main Staysail) sekä viimeisenä Flying Jib. Teimme vendan lähtöviivaa kohden ja tervehdimme kaikkia muita kanssaveneilijöitä ennen starttiaikaa 12.30.

Nautimme kannella vahti kakkosen ma